Aattona

Aattoaamuna talossa on hipihiljaista. Hetken pohdin, että olisiko nyt hyvä aika harjoitella tinapillin soittoa, kun kerran ihmiset ovat jossain muualla joulun vietossa, mutta arvelin jonkun hiljaisen raukan joulun tulevan terrorisoiduksi pilliin puhaltamalla. Sen sijaan tein vielä viime hetken suklaakakun ja virkkasin siskontytön pupulle tilatun villatakin. Ulkoilureissulla kuvasin yhden Tampereen lempitaloistani, piipahdin kirkossa ja ihailin joulukynttelikköjä ikkunoissa. Ilta meneekin sitten perinteisemmin vanhemmilla ja siskolla.

Joulu saapi tulla, ehkä jopa valkeana

Eilen aamulla oli pakko myöntää, että olen sittenkin onnistunut poimimaan itselleni talviflunssan juuri jouluksi. Olen kuitenkin sitkeästi sinnitellyt töissä ja ostanut loputkin lahjat. Joulusiivouksen teen sitten joskus myöhemmin. Töiden jälkeen löytyi postin tuoma kiva yllätys, julkaisu, jossa on piirtämäni kuva! Olin toissakesänä mittailemassa vanhoja rakennuksia, jotka sitten dokumentoitiin piirtämällä mittakaavaan ja tussattiin näteiksi.

En tiedä, johtuuko se tästä taudista vain muuten vain vuodenajasta, mutta mielessä pyörii menneen joulun asioita. Miten pyhät meni nieleskellessä sitä, ettei kahden ihmisen haaveet ole koskaan samat. Tai miten voisikaan, jos ei niitä edes kerro toiselle. Sen vuoksi en tänään keksi arvokkaampaa sanottavaa, kuin huomion, että harva asia on niin turha, kuin riita, josta sen toinen osapuoli ei edes tiedä.

Siksipä toivotan teille kaikille rauhallista ja rentoa joulunaikaa!

pöllöjä ja mörköjä

Vuonna 1985 keittiössäni paistettiin vauvanvaippoja. Sentään ilman kuorrutteita. Vuonna 2008 keittiössäni laitetaan edelleenkin harvoin oikeata ruokaa, koska niin paljon kivempaa on käydä töissä syömässä muiden valmistamaa ruokaa seuran kera. Toisinaan innostun kuitenkin leipomaan.

*

Tämän vuotisessa piparitalossa ovat mukana maat, joihin olen kuluneen vuoden aikana matkustanut: Eiffel Ranskasta, maatuska Venäjältä ja mini Irlannista sekä Isosta-Britanniasta. Taikina oli jo kaulittu, kun muistin, ettei minulla ole kotona piparimuotteja, joten lopusta tuli pöllöjä ja mörköjä.

*

Yhden pöllön vein työkaverin pöydälle, henkilön, jolla on aina aikaa auttaa, vaikkei oikeasti olisi, joka antaa enemmän kuin osaan odottaa, ja jonka ammattitaitoa ihailen. Myöhemmin hän tuli kiittämään ja totesi, että parhaimmat ja koskettavimmat lahjat ovat ne, jotka eivät synnytä riippuvuussuhteita. Ja minä olin iloinen, että vähäisistä sanoistani huolimatta hän ymmärsi pienen eleeni kiittää isoista asioista.

Yllätys

Tampereen uutuus tänä vuonna on joulutori. Aika symppis mielestäni, ja parasta siinä on se, että se palautti modernisoidulle Keskustorille Viistokadun!

Paras yllätys tänään oli paketti Irlannista. Hymy meni leveäksi kuin päiväntasaaja, kun avasin työnantajani lähettämän joululahjan.

Nettiongelmien vuoksi pahoittelen harvoin tapahtuvaa päivittelyä ja kommentointia...

Tänään tuli jotain ihanaa postista...suurkiitos Saapasjalalle pikkujoululahjasta!

Tallipiha ja Sokoksen jouluikkuna ovat kivoimmasta päästä joulujuttuja Tampereella.

Joulukalenterin luukusta, joka on myös vanha teollisuushissi, löytyy aika monta "tähtiotosta". Sellainen hauska hyvän mielen kurkistusluukku :)

En meinaa uskoa, että joulu on jo parin viikon päästä!

Kamera ja mekko

Huomenna on pikkujoulut. Ja tänään on kamerani 1-vuotissynttärit, tai tarkemmin ottaen sen omistajuuden synttärit. Pikku Lumixini on ollut kyllä kerrassaan kiva laite! Välillä haaveilen järkkäristä, mutta silti olen varsin tyytyväinen hankintaani.

Mekko on uusi. Yleensä en halua purkaa pahaa tuultani materian hankkimiseen, mutta pari viikkoa sitten sorruin, ja kummasti pahaa tuulta ei sitten ollutkaan. En aio ottaa tavaksi, mutta olkoon tämän kerran :) Kotona on tullut pieniä epäilyksiä, näyttääkö hame sittenkään niin nätiltä kuin kaupassa, mutta testaan sen huomisissa pippaloissa joka tapauksessa. Minulle on suuri mysteeri, valitaanko kauppoihin peilit sellaisiksi, että ne huijaavat ihmisen näkemään itsensä eri tavalla kuin yleensä?!

Så här gör man stjärnor

Tässä tähdenteko-ohjeita:

Tähtiin tarvitsee viisi sakaraa, joissa ainoastaan lyhyet sivut taitetaan ulospäin, pitkät sisään. Itse käytin liimaamiseen paperiliimaa, ja viimeiseen sakaraan teippiä. Tähden teko on helppoa ja kivaa viimeisen sakaran kiinnittämiseen asti, sillä siihen minulla ei ole keksittynä patenttia. Sukkapuikko, avattu klemmari ja kärsivällisyys tosin auttavat pujottamaan viimeisenkin siivekkeen tähden sisään :)

Mietin, että hauskoja tähtiä saisi myös esim. paksusta lahjapaperista, johon sakaran viivat voisi jäljentää kalkkeeripaperilla. Me kopioimme tähteä valokuviin Photoshopissa, joko kaksi sakaraa/A4 tsi yksi sakara/A4. Ja varoituksen sana: töissä kummastakin tulostimesta aivan hupsista loppui tänään värit....Mutta tarvittavat koristeet ovat kohta valmiina ;)

Tähtiotoksista tähdiksi

Kesän "tähtiotokset" muuttuvat tähtikoristeiksi työpaikan pikkujouluihin.

On ollut kiva huomata, että nykyisessä työpaikassani pikkujoulut ovat kaikkien yhdessä puuhaama ja odotettu tapahtuma. Toivottavasti itse tilaisuus on yhtä hyvässä hengessä kuin on annettu ymmärtää!

Tähtiaskartelujen lisäksi viikonloppuun kuului myös pikareissu Helsinkiin ja sirkusesitys. Sain nimittäin houkuteltua pari työkaveria lapsineen kanssani katsomaan Sorin sirkuksen joulushown. Se oli vielä parempi, kuin odotin. Todella hieno esitys ja taitavia nuoria!

Muistelua

Eilen aloin selailla kesäkuvia työpaikan matkateemalla olevia pikkujouluja varten. Oli tosi vaikea päättää, mitkä olisivat ne muutama kivoin kuva, kun reissasin koko kesän ja kuvia on satoja! Samalla muistui mieleen Galwaysta ostamani sormus. Yleensä en osta vastaavia juttuja, mutta tässä tuntui olevan kaunis ajatus taustalla.

Asuin Galwayssa itse kaupunginosassa, jonka viereisen kaupunginosan nimi on Claddagh. Sieltä tulee nykyisin enimmäkseen turisteille kaupattu perinne nimeltä Claddaghin sormus. Tarinan mukaan sormuksessa oleva kruunu kuvaa uskollisuutta, sydän rakkautta ja kädet ystävyyttä, ja jos sydämen kärki osoittaa kädestä pois päin, on sen kantaja vapaa, ja jos kohti kantajaa, sitä, että sydän on varattu. Minun silmiin näyttäisi ennemmin, että sormuksessa olisi pöllö, mutta se ei haittaa, koska tykkään pöllöistä.


Nuo sormuksen kolme elementtiä ovat oikeastikin aika tärkeitä. Kävin tänään elokuvissa katsomassa Vicky Christina Barcelonan, eikä siinä olleissa ihmissuhteissa tainnut olla uskollisuutta, rakkautta tai juuri oikeaa ystävyyttäkään. Intohimoa, epävarmuutta ja itsekkyyttä kylläkin.

pelottavia

Viime aikoina lehdissä on kirjoiteltu, kuinka painajaiset valmistavat aivoja tulevaisuuden uhkaavien tilanteiden varalle. Jos se pitää paikkaansa, minä olen suurinpiirtein kilpavarustelun huipulla kylmän sodan uhkia varten, sillä näen painajaisia joka yö.

Unet ovat kyllä aika outo keskustelunaihe, vähän niin kuin keskustelu horoskoopeista tms. Eikä minulla sinänsä unia vastaan mitään ole, parhaimmillaan ne ovat kuin elokuvaviihdettä, jolle voi nauraa, jos aamulla vielä muistaa. Mutta jos saisin valita, en haluaisi nähdä unia ollenkaan. Jo monta kuukautta olen nähnyt samantapaista unta, jossa joku tai jokin tekee minua vastaan tosi väärin, ja kun pyydän apua, olen kuin näkymätön. Viimeöinen uni oli niin julma, että heräsin, enkä saanut enää unta. Koko päivän on tuntunut siltä, että jos pitäisi valita itseä parhaiten kuvaava esine, niin olisin kynnysmatto.

No, ehkä vielä jonain päivänä palaan niihin uniin, joissa huomaan noloudekseni olevani soittamassa nokkahuilua ilman paitaa työpaikalla, jossa työkavereinani on ryhmä kääpiötonttuja ja pomona villakoira.

tunnustus

Sain Milkalta tunnustuksen!

Tässä ohjeet eteenpäin viemiseksi:

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa

2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen

3. Nimeä seitsemän muuta ja linkitä heidän bloginsa

4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä

Lahjoitan tämän seuraaville blogeille (vaikka tämän ansaitsisi kovin moni muukin):

Vintage living - Rakkaan ja ihanan siskoni ihana blogi, jota on aina kiva lukea, vaikken ihan aina kommentoikaan.

Pala Japania - Mielenkiintoista kertomusta elämästä Japanissa.

Kortteja Kaliforniasta - Kauniit kuvat, ja jälleen, mielenkiintoista kerrontaa meren tuolta puolen.

Elipä kerran Olina - Hyvän mielen blogi :)

Maijja - Tätä blogia ilman elämäni olisi paljon tylsempää.

Ei mikkään rinsessa - syvällistä pohdiskelua peräpohjolasta.

Kaisan neuleblogi - haluaisin osata neuloa niinkuin Kaisa.

vanhoja kuvia

Viikko sitten olin pitkästä aikaa vanhemmillani käymässä, isänpäivän kunniaksi. Otin lainaan pari vanhaa valokuva-albumia, sillä työpaikan pikkujouluihin pitäisi etsiä matkavalokuva lapsuudesta. Meidän parhaat reissut taisivat olla mummolaan. Siellä ovat näköjään olleet myös aika huiput kulkuneuvot, sotainvalidi-pappani mopo, ja rattaisiin kiinnitetty kelkka. Minä olen tuo keltatakkinen ratin takana. Tätä nykyä pappa ajelee mopoautolla, joten savon suunnalla, pliis, varokaa puolisokeaa kahdeksankymppistä, älkää ajako päälle!

Äitini rohkaisevasti totesi, että minusta taitaa olla eniten pikkulapsena otettuja kuvia, jos vertaa sisaruksiini. Kuulemma tein niin paljon hölmöjä juttuja, että oli hauskaa kuvata.

Kukkien kiusaaja

Eilen illalla valmistelin diplomityöstä näytettävää tilaajalle, jota en ollut nähnyt puoleen vuoteen. Pääsi kyllä itku kun mietin, miten selitän tuloksen vähyyden, laiskuuden ja saamattomuuden. Sitten höysteeksi huomasin, että uusi kukkani on jo nyt kuolemaisillaan, vaikka niin huolella etsin netistä sen hoito-ohjeet. Ensimmäinen ajatus oli, että voieivoiei, enkö osaa hoitaa mitään elämäni kukkasia.

Mutta tänään oli uusi päivä, kukka virkosi lilluttuaan tunnin vedessä, ja tilaajakin totesi, että hänellä itsellään meni kaksi vuotta diplomityön tekemiseen, vaikkei käynyt edes töissä. Joskus tällainen arkipäivän ansaitsematon armo tuntuu tosi hyvältä!

Illalla olin filharmonisen orkesterin konsertissa, jonka teemana oli avaruuselokuvien musiikki. En voi kuin kehua viimeaikojen parhaimmaksi elämykseksi! Konsertti oli tehty selvästi koko perheelle sopivaksi, ja oli kiva nähdä, miten täysi katsomo oli tunnelmissa ET:n, Star Trekin ja Star warsin tunnareista. Varsinkin silloin, kun kapellimesteri saapui lavalle Darth Vaderin asussa, ja käytti tahtipuikkonaan valomiekkaa (voi apua, mikä sen nimi Star Warsissa on?). Vaikka hienot ääniefektit nykytekniikalla saadaankin, tuli mieleen, että olisipa saanut edes päivän elää sitä aikaa, kun elokuvateattereissa oli vielä aidot orkesterit!

Palloja!

Otin tuon kuvan joskus aikanaan kesällä, kun blogeissa kiersi haaste toimia omana muotikuvaajanaan. Ei tullut silloin laitettua tätä näytille, kun muilla oli niin huikaisevan hienot otokset. Ostin mekon Pariisista(tosin made in Italy), siinä on isoja palloja ja pieniä palloja, jotka ovat lempijuttujeni lempipäästä. Koko ajan on kuitenkin vähän vaivannut, näyttääkö mekkoseni yöpaidalta tai äitiystunikalta? Voiko sitä pitää päivänvalossa?

Ei vain kuntoilun vuoksi

Luin mielenkiintoisen artikkelin audio-arkkitehtuurista, siitä , miten arkkitehdit unohtavat sen, että eri rakennusmateriaalit heijastavat äänet eri tavoin. Nyt kun sitä on kerran jopa tutkittu, voin tunnustaa, että minulla on ikävä sitä, miltä Kööpenhamina kuulostaa. Onhan se visuaalisestikin tosi kiva paikka, mutta jos muistelen kaupunkia, ensimmäisenä tulee mieleen se, miltä äänet kuulostavat kapealla kävelykadulla korkeiden kivitalojen välissä. Toinen ääni, mitä ikävöin, on se, miten Irlannin Inishmoren korkeimmalla kohdalla pyöräillessä voi kuulla Atlantin aaltojen paiskautuvan molemmilla puolilla saarta rantaan.

*

Jälkimmäistä ikävää lievittääkseni lähdin auringosta nauttimaan Pyhäjärven rantaan. Pispalassa on yksi loistopaikka kuunnella aaltojen osumista rantakallioihin. Muutenkin siitä paikasta lähdettäessä tuntuu aina, että aivan kuin olisin saanut jotain.

*

Pispalassa on myös erään kadun varressa itsepalvelukukkakauppa, hylly aitaan kiinnitettynä ja vieressä lappu, jossa pyydetään maksu tiputtamaan postiluukusta sisään. Tällä kertaa itse kauppiaskin oli ulkosalla, kertoi, että hämmästyttävän rehellisiä ihmiset ovat, kun maksu tulee aina. Vielä hämmästyttävämpää on kyllä se, että kovin moni ihminen haluaisi tuhota Pispalan tunnelman. Perjantaiaamun lehdessä yleisönosastolla joku vernakulääriä kulttuuria ymmärtämätön valitti, että Pispalan kaavoitusta varten tehty Rakennuskulttuuriselvitys on jo nimenä liian paljon suojeluun johdatteleva.

*

Joka tapauksessa, kotona oli mukavaa kaivaa uusi kukka pussista, juoda kaakaota Robert Doisneaun valokuvakirjan kera. Ei se marraskuun alku niin kauheaa olekaan ;)

Ahkeruutta etsimässä

Mikä eläin sinä olisit?
Joskus ajattelin, että olisi kiva olla orava, niillä näyttää olevan lähes aina hauskaa.
Sitten ajattelin, että olisi kiva olla kissa, ne saavat nukkua päivällä.
Sitten ajattelin, että olisi kiva olla koira, niitä rapsutetaan. Minua ei.
Sitten ajattelin, että olisi kiva olla bambi, sellainen, jolla on jättimäiset ruskeat silmät, metriset ripset ja vartaloon nähden pitkät ja hoikat jalat. Joka on söpö edestä, takaa ja sivulta.
Oikeasti minun pitäisi ajatella, että olisi kiva olla jokin viisas ja ahkera eläin. Nimittäin tämän viikonlopun yritän taas panostaa diplomityöhöni. On paljon houkuttelevampaa panostaa siihen, että on saanut riittävästi lepoa, ruokaa, viihdettä ja liikuntaa silloin, kun todella pitäisi ahkeroida. Kävinkin lenkillä ja keräsin kuvia mukavista paikoista, tässä jotain:

Jouluvaloista tulee pitsimäinen katto kadun ylle.

Yksi Tampereen kiehtovimmista rakennuksista; teoriassa huvilasaarelle voisi saapua joko junalla, autolla tai veneellä. Julkissivujen entistäminen tekisi siitä vieläkin kiehtovamman.

Melkein kaikki tuntevat Tampereen alajuoksun koskimaisemasta. Kuinkahan moni ulkopaikkakuntalainen on käynyt yläjuoksulla? Se on mielestäni kaikkein mielenkiintoisin osa koskea. Mukavaa takapihatunnelmaa, pikkuisen nuhjuista, uimapaikka (!) ja patorakenteita. Patorakenteet eivät kyllä näytä erityisen luottamusta herättäviltä...mihinkähän asti tulva ulottuisi, jos pato murtuisi? Onneksi asun neljännessä kerroksessa.

Ranskalaista marmeladia

Tänään oli Stocmannilla päästä nauru, kun huomasin hillohyllyssä ranskalaista Bonne Maman marmeladia. Samaista, jonka salakuljetuksesta jäin kiinni kesällä Pariisin lentokentällä. Kaupungissa pidempään asustellut ystäväni ehdotti sitä kotiinviemiseksi, kun pohdin, mikä olisi hyvää ranskalaista, enkä ajatellut, että se on tietenkin nesteeksi laskettavaa. Turvatarkastuksessa vartijasetä oli hyvin hyvin vihainen ja ärjyi minulle Madmuaseel juu häv likviids in juor lagiids. Sen jälkeen tuli tomera ja tuhti tummaihoinen nainen korkokengissään ja vei marmelaadini pois. Sen naisen kanssa en haluaisi ruumiintarkastukseen.

Stockalla tuote on sitä paitsi kaksi euroa halvempaa. Eikä maistunut erityisen hyvälle, ainakaan tuo mandariinin makuinen, ei siis harmita tölkin menetys enää. Vaan sainpa silti tuokion Pariisin tunnelmaa!

valoja pimeässä

Tampereella on jälleen valoviikot, ja kotikadullekin ilmestyi jouluvalot. Kun olin lapsi, äitini toi meidät aina kaupunkiin katsomaan jouluvaloja sekä Stockmannin jouluikkunaa. Jouluikkuna ei ehkä enää tee samanlailla vaikutusta, mutta valot kylläkin!

Valot tuovat mukavaa turvallisuuden tuntua, vaikka viime aikoina se on ollut vähenemään päin. Aiemmin en halunnut antaa pelon vaikuttaa liikkumiseeni, ja olen ollut melkeinpä ylpeä siitä. Kesällä Belfastissakaan ei tullut edes mieleen, että olisin ottanut taksin sen sijaan, että kävelin yöllä bussiasemalta hostelliin. Muutama viikko sitten olin taas normaaliin tapaan kävelemässä kaverilta kotiin, kun sellaisessa pimeämmässä ja hiljaisemmassa kohdassa tuntematon mies kävi käsiksi. Ei mitenkään pahimmalla mahdollisella tavalla ja koko tilanne oli hetkessä ohi, mutta säikähdin kyllä aika paljon. Sen jälkeen olen joka kerta, ennen kuin lähden pimeällä pihalle, kelannut mielessä kävelyreitin mahdolliset vaaran paikat läpi.Vaikka eilen ihan päivällä humalainen mies yritti tarttua kiinni, ja kun luikahdin nopeasti ohi, sain varsin alentavia kommentteja perääni. Tuntuu, että tällainen on lisääntymään päin. Onkohan tasa-arvo mennyt jotenkin kieroon suuntaan, jos kerran miesten pitää esitellä voimaansa naisiin nähden niin kurjilla keinoilla. ..

Toivottavasti en nyt lietso turhaa pelkoa,sillä haluan vain muistuttaa muita naisia pitämään huolta itsestään, tosin eipä tuolla taida miehillä olla sen turvallisempaa kulkea.

My most recent addiction is to make animations of play dough. I don't know if you recognize that guy but it is David Copperfield.

Irlannin menopelejä

Harva paikka tuo niin paljon mieleen lehmät, traktorit ja maatalousnäyttelyt, kuin Irlanti.

Nuorempana olin siskoni(eri sisko kuin vintage livingin sisko, jolla nyt on David Brown) kanssa kesäisin töissä puutarhalla, jossa oli David Brown-merkkinen traktori. Lähestulkoon kiinnyimme siihen. Talvella sitten huvittelimme kiusaamalla toisiamme siten, että yllättävissä tilanteissa jompikumpi kysyi toiselta, muistaako hän, kenen nimi oli David Brown. Sitten kun toinen ehdotti jotain näyttelijää, uskonnollisen liikkeen johtohahmoa tms. oli hauskaa. Vähästäkin voi hupia saada... :)