perjantai 25. huhtikuuta 2014






 Kotona on kyllä mukavaa olla :) Vähän tosin stressaan, miten ehdin kaiken tarpeellisen vielä järjestellä ennen vauvan syntymää...ihan kun meillä olisi vähän liikaa tavaraa, joille ei ole kunnon säilytyspaikkaa. Vauvan tavarat  sekä vaatteet pitää myös saada jonnekin mahtumaan, yläkerran rojukasan tilallekin pitäisi vielä saada vauvanhoitopaikka sijoitettua. Meitä asuu täällä vain kaksi aikuista isossa talossa, mutta silti lämmintä säilytystilaa tuntuu oleva liian vähän. Mihin teillä on piilotettu esimerkiksi vieraspatjat, matkalaukut tai moottoripyörävaatetus kypärineen? Tai olisiko kenelläkään halua myydä meille 60-luvun senkkiä, jonka max. pituus olisi 107 cm ja korkeus vauvanhoitoon sopiva?

Pihan sain jo jonkinlaiseen kevätkuntoon, joten nyt on kiva katsella narsissien ja sinivuokkojen kukkimista. Mukavaa on myös fiilistellä valmiiksi saatua keittiötä ja niitä nurkkia, jotka eivät pursua ilman säilytyspaikkaa olevia tavaroita :)

tiistai 22. huhtikuuta 2014





Nyt tulee taas vauvajuttuja...huomaan, että olen aika innostunut noista minivaatteista kun ei heti tule mieleen esitellä blogissa esimerkiksi omia vaatteita :D Ne vaan ovat niin söpöjä! ja vaikka meillä on tosi hyvin lainavaatteita siskon pojilta, on kiva ollut ostaa vähän jotain uuttakin ja sellaista, mikä on ihaninta omasta mielestä. Kirppareitakin olen pari kiertänyt (joskin millään ei enää jaksaisi kaupoissa kävellä) mutta niissä käytetyt vauvanvaatteet ovat jotenkin olleet masentavan nyppyisiä, muotonsa menettäneitä ja sataan kertaan pulautettuja. Ehkäpä en ole sattunut hyvään aikaan paikalle.

Ystävät järjestivät vähän aikaa sitten minulle vauvakutsut. Oli kivaa nähdä ihmisiä, höpötellä vauvoihin liittyvää ja kuulla kokemuksia. Sain myös vaippakakut (onneksi ilman täytteitä :D) ja muuta mukavaa hyödyllistä, mitä vielä ei olla osattu hankkia. Olen muuten huomannut, että kertakäyttö/kestovaippa-asia jakaa mielipiteitä tosi paljon...mielelläni säästän monessa asiassa luontoa, mutta mitä kakka-asioihin tulee, niin olen aika kammoinen. Ehkäpä siihen tottuu pienen kanssa. Tai ainakin toivon niin! :D

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kävin viikolla Kerässä ja löysin niin kivoja lankoja, etten meinaa malttaa tehdä muuta kuin neuloa! Kuvan pieni paita valmistui parissa päivässä ja olin aika tyytyväinen itseeni kun sain sen neulottua tanskankielisestä ohjeesta. Saman ohjeen jos olisin saanut suullisesti, olisi kyllä jäänyt tekemättä :D

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pinnasängyn reunuksen ompelin Tokiosta tuoduista kankaista ja vanhan suojuksen superlontäytteestä.
Tulivuoria pojulle.
Pussilakana samoin Japanin kankaista.

Eurokankaasta löytyi muutama kiva kangas ja Kerästä täydennystä lankavarastooni. Ostin myös tanskalaisen vauvaneulevihkosen, josta löytyi tuon vielä keskenreäisen paidan ohje.

Nyt on pari päivää nautiskeltu mammalomasta. Ja raskaana olemisesta fyysisenä olotilana oikeastaan ensimmäistä kertaa ja vaikka ihme paikkoja kolottaakin, olen vain niin iloinen kun pahoinvointi on lähes kokonaan hävinnyt, jee! Ihan eri fiilis kun ei tarvitse koko ajan pitää päätä vessanpöntön yläpuolella... Vauvan liikkeitä on kiva seurailla ja pikku kantapään sekä pepun vilahduksen voi nähdä ja vähän tunnustellakin. Huomaan pohtivani nyt useammin, miltä vauva näyttää, onko sillä isänsä hymykuopat tai hiuksia päässä. Ylipäätään ajatukset ovat kovasti vauvassa ja syntymän jälkeiseen aikaan valmistautumisessa. Odotusta on helpottanut käsitöiden teko  ja mitä enemmän niitä tekee, sitä innostuneempi olen miettimään jo uusia projekteja. Ja vauvajutut vaan on niin ihania, nopeatekoisia ja hauskoja!

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Base camp oli kiva sattumalta löydetty ravintola

Uusi kameranhihna! Se on aikaisempaa leveämpi, joten kameran paino ei tunnu niskassa niin raskaalta. Ja tuo konjakinvärinen nahka on vaan niin mun juttu :)
Tällaisia pyttyjä oli melkein kaikkialla. Tämä on akvaariosta, mutta hotellihuoneessamme oli samantapainen. Lämmitetylle renkaalle oli kiva istua kun tuli ulkoa. Lisäksi löytyy pesua eteen ja taakse, musiikkia, huuhteluääntä ja muita säätömahdollisuuksia :D

Ruokakaupat tarjosivat vähän eri juttuja, kuin mihin kotona on tottunut.'
Tässä vielä muutama satunnainen matkakuva!
Reissun jälkeen on monesti kysytty, miten se matkustaminen sujui raskaana ollessa. Kokonaisuutena loppujen lopuksi aika ok, eikä Tokioon olisi taaperon kanssa yhtä helppoa mennä, mutta en ehkä suosittelisi muille odottajille enää siinä vaiheessa raskautta. Toisaalta itse olin niin älyttömän huonovointinen pitkään, enkä kyllä reissussakaan oksentamiselta välttynyt, mutta sentään pystyin jo nauttimaan olemisestani. Ikävintä oli ehkä se, kun ennen reissua jännitettiin, aiheuttaako raskauteen liittyvät oireiluni niin ison riskin vauvalle, että matka joudutaan perumaan kokonaan. Lisäksi se matkustaminen - ensin työpäivä, sitten bussilla Helsinkiin, sitten pitkä yölento ja junamatka kentältä hotellille odotteluineen ja vaihtoineen...olisin ollut puhki ilman masuakin. Sitten oli jotain pieniä asioita, jotka eivät tuntuneet hyvältä, jotka tosin tarvittaessa voi välttää, olivat esimerkiksi ruuhka-aika paikallisjunassa (pelkäsin että maha jää jonnekin puristuksiin) ja se, että monessa ruokapaikassa saa tupakoida sisällä (oksettava haju ja vauvallekin ikävää). Näin ollen menkää kaikki Japaniin jo ennen perheenlisäystä jos mahdollista! Se on näkemisen arvoinen paikka :)