keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Keittiön listat ovat nyt uudet, sillä 80-luvun remontissa alkuperäiset oli vaihdettu aivan super leveisiin. Mies pyöristi jyrsimellä reunoja, jotta listat näyttäisivät samalta kuin vanhat listamme.

Lattialistat ovat uudet, mutta Rauta-Otrasta löytyi  onneksi listaa, jossa on vähän pyöreämpi profiili, kuten vanhoissa listoissamme.

Ovenpielilistat takkahuoneessa ovat vanhat, ne hiottiin ja maalattiin uudestaan.

Jääkaappi ja pakastin piiloutuvat koivuovien taakse. Tavoite oli, että jääkaappi-siivouskomerosysteemi näyttäisi vanhalta komerolta. Oon aikas ylpeä tästä!
 On meillä remonttiakin tehty :) Listoja on asennettu ja jääkaappikin on nyt integroitu ovien taakse.

lauantai 25. tammikuuta 2014






Uusia neulomuksia on tullut valmiiksi. Makuupussin ohje on aikaisemmin mainitsemastani joululahjakirjasta ja neuletakki on ihan itse kehitetty - ja sen on vähän näköinenkin. Aloitin neulomaan sitä joskus vuosi sitten, jolloin siitä piti tulla takki kummipojalle, mutta poika ehti kasvaa aika isoksi, ennen kuin sain sen monen purkamisen jälkeen kokoon. Vieläkään tulos ei vastaa visiotani, mutta päätin, että nyt saa riittää tämän osalta ja ensi kerralla valitsen paitsi valmiin ohjeen myös oikean langan. Näin tein makuupussin kanssa ja yhtään ei tarvinnut purkaa! Lankana oli Debbie Blissin Glen ja voisin tehdä siitä mielelläni jotain muutakin. Ehkäpä jaksaisin jopa itselleni neuloa tuon verran paksusta langasta.

Alle laitoin kuvan vielä vaunuista ilman ratasosan kangasta. Rattaan istuinta ei pysty enempää irrottamaan, joten näin tätä varmaan voi pitää.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Pikku vaatteita :)

Serkkupojalta on jäänyt pieneksi paljon tosi söpöjä juttuja, joista keräsin näihin kuviin joitakin lemppareitani.

Vähän kesävaatteitakin löytyy. Toivottavasti vaan ovat sopivia lämpimillä keleillä!


Huomaan tykkääväni monista aika yksinkertaisista vaatteista, mutta ei näistä printtikuosillisistakaan voi olla tykkäämättä!
Kidscase taitaa olla yksi suosikkimerkeistäni. Niissä on kivat värit ja pehmeä luomupuuvillaneulos kankaana.
Nämä jutut ovat juuri tälle meidän vauvalle hankittuja juttuja :)


Vaunukoppatilaus tulikin yllättävän nopeasti, joten piti heti päästä kokeilemaan koppaa rattaisiin. Ilmeisesti ratasosan kankaan voi ottaa poiskin, mutta sitä ei olla vielä kokeiltu. Kopassa on myös mekanismi, jolla sen saa kasaan ja yllättävän pieneen tilaan. Mitä muuten tuonne koppaan kannattaa laittaa? Siis vauvan lisäksi :D jonkinlainen patja siellä on jo valmiina.

Pahoittelen, että tässä vauvahuumassani tulee nyt vain vauvapostauksia! Välillä on pakko käydä hipelöimässä kaikkia pikkuruisia vaatteita, joita olemme saaneet (ja pari vaatetta ollaan itsekin ostettu) kun on ne vaan aika söpöjä, ja samalla alkaa tuntua enemmän vauvaperheeltä. Vielä kun pikkuinen malttaa toukokuuhun asti odottaa ja tuleva äiskä kans!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014




Nyt alennusmyyntien aikaan innostuin ihan tosissaan vertailemaan lastenvaunuja ja rattaita, joten kävimme liikkeissäkin katsomassa, olisiko jotain kivaa alessa. Alun perin olin ajatellut käytettyjen rattaiden hankkimista tai jopa symppisten 60-80-luvun vaunujen etsimistä. Äiti lupasi mummolarattaat (siskon poikien päiväunirattaina olleet) meille lainaan, joten aloin miettiä, olisiko järkevintä hankkia niiden rinnalle laadukkaat matkarattaat, joiden kanssa olisi helppo mennä bussiin, junaan tai laittaa autoon. Toisekseen kun kerran olen niin tosi lyhyt, tuntuvat isot nelipyöräiset vaunut aivan valtavan isoilta, enkä haluaisi kommentteja, että olisi kannattanut hankkia ennemmin nukenrattaat :D Eli pienehköjä, mutta riittävän isopyöräisiä katselin, käytettynäkin, mutta aika vähän niitä tuntui olevan liikkeellä, joten enimmäkseen uusia. Nuo ylimmän kuvan Donna Wilson-kuosiset ovat mielestäni tosi söpöt, mutteivät täytä isoihin pyöriin liittyviä vaatimuksiani, joten ne hylkäsin saman tien. Yksi suosikkini on myös Mountain Buggyn Cosmopolitanit, joissa istuimen saa käännettyä molempiin suuntiin ja siitä saa tehtyä myös vaunukopan. Ne pitäisi kuitenkin tilata näkemättä ja niissä ei saa työntöaisan korkeutta säädettyä. Nyt olemme siis päätymässä kuvissa alimpiin, Bumbleriden Indie-rattaisiin, jotka uskoisin meille toimivimmiksi ja kaupassa vaikuttivat laadukkailta. Suurin osa rattaista on sadalla muovivivulla peitetty, mutta nämä ovat aika simppelit. Näiden rinnalle ei myöskään tarvittaisi mummolarattaita, koska kulkevat maastossa ja lumessa hyvin ja näin ollen meillä olisi eteisessä vähän paremmin tilaa :)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Vauvajuttuja




 Vanhempani olivat tänään liikkeellä isommalla autolla ja toivat samalla viimeksi minimme serkkupojalla olleen rottinkisängyn sekä hienon 60-luvun pinnasängyn. Vaikka ihan vielähän niille ei ole meillä tarvetta, mutta saipa äiti vähän enemmän tilaa heille. Huomaan, että kauhea pesänrakennus on valtaamassa minut! Ehkä jokin hormonivaihe raskaudesta menossa? Tekee koko ajan mieli katsella kaikkia vauvatavaroita ja vertailla vauvanvaunuja. Ja neuloa vauvalle juttuja. Viimeisin valmistunut on tuo valkoinen myssy, johon ohje löytyy täältä.

Pahoinvointi sen sijaan jatkuu edelleen :(  Viikon tauon jälkeen aloin maanantaina 20 minuuttia töihin pääsyn jälkeen taas oksentaa. Vaikka oksentelu ei enää olekaan ihan jokapäiväistä, käy se vähän piinaavaksi välillä ja pakko myötää, että pieni kateus iskee niitä naisia kohtaan, jotka selviävät raskaudesta ilman huonovointisuutta. Tai että se edes loppuu ensimmäiseen kolmannekseen. Mutta tärkeintä on tietysti, että pikkuiselle kuuluu hyvää!