maanantai 15. syyskuuta 2014


Omenapiirakka vaihteeksi suklaapohjalla!
Tämä on lempparireseptini tällä hetkellä: kaksi kananmunaa ja 1,5 dl sokeria vaahdotetaan ja joukkoon lisätään 1,5 dl jauhoja (onnistuu myös gluteenittomista!). Nämä kaadetaan voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan, ja päälle omenalohkoja, päärynä tms. Sitten pinnalle ripotellaan 1 dl raesokeria ja höylätään 75 g margariinia. Koko komeus paistetaan 200 asteessa puoli tuntia. Itse olen tuunannut reseptiä laittamalla paistetun kaakun päälle pähkinöitä, vaahterasiirappikuorrutetta ja pakastekuivattuja marjoja. Omat kaakut juuttuvat aina vuokaan, joten siihen kannattaa varautua!




Viime viikolla meillä neulottiin kollegojeni kesken. Vauvalle on kesken villasukat ihanan ohuesta Isager-langasta, jota saa Kerästä. Tosin neulontakerhomme kokoontumisessa hoidin enmmän vauvaa kuin neuloin :D

Meillä on tällä hetkellä menossa omenasesonki, joten tekee mieli kokeilla kaikkia mahdollisisa omppureseptejä! Eli jos tietää hyvän niin saa jakaa minullekin :)

torstai 4. syyskuuta 2014

Uusi katto


Iso juttu tässä viime aikoina on pojan juhlien lisäksi ollut meidän kattoremontti. Vaihdoimme tiilen tuollaiseen saumapellin näköiseen peltielementtiin, kun ajateltiin, ettei jyrkällä katolla ole kiva käydä tarkistamassa tiilien kuntoa. Ennen kuin silmä tottui, tuntui talon julkisivu muuttuneen jotenkin monotonisemmaksi ja pari ensimmäistä päivää vähän harmittikin se. Vanha katto taisi olla niin sammaloitunut, että ihan kuin olisi puitakin kaadettu nyt kun uusi pelti vain kiiltelee! Mutta kivaa kun ei enää vuoda sisään ja hyvää työtä remppamiehet tekivät. Voin lämpimästi suositella Hämeen Laaturemonttia, oli hyvä hinta-laatusuhde.