perjantai 14. elokuuta 2015

Lisää vaatefiilistelyjä

Punaisen paidan ostin monta vuotta sitten siskoni vauvalle Pariisista ja tossut Irlannista. Hauskaa, jos ne pääsevät jälleen käyttöön!

Jotain uutta hauskaa olen pojallekin löytänyt. Vaikka paidasta äitini onkin sitä mieltä, ettei se ole minkään näköinen, on se pojan päällä tosi söpö. Ainaskin mun mielestä :D

Oravakengät löytyivät taannoiselta Helsingin reissultani Zarasta. Ne olivat halvat, eivätkä varmaan laadukkaimmat talvikengät, mutta ehkäpä kauppareissukäytössä ei tarvitse mitään huikeita teknisiä ominaisuuksia?

<

tiistai 11. elokuuta 2015

Söpöilyä




Ei kai näistä saisi innostua. Olisi varmaan coolimpaa olla äiti, jolle pikku vaatteet ovat yhdentekeviä. Mutta en vaan voi itselleni mitään, nämä ovat ihania!

Pienille tytöille löytyy aivan huippuja päälle pistettäviä, mutta täytyy tunnustaa, että niiden suhteen olen tosi valikoiva. Poikien jutuissa tykkäsin enemmän erilaisista. Ehkä meillä on jo sen verran hienoja vaatteita olemassa, että ne mitä hankin uudelle vauvalle, pitää olla tosi mieluisia, jotta tulee pidettyä. Esimerkiksi retro tai Prisman Tutta ym. vaatetarjonta ei tyttöjen jutuissa iske yhtään, ehkäpä tyttömäinen vintagesöpöstely sopisi parhaiten kuvaamaan mieltymyksiäni. Tänä syksynä varsinkin Lindexillä on ihan supersöpöjä juttuja!

Kai näistä vähän saa nauttia? Vielä kun lapsi ei ole edes syntynyt saati osaa vaatia barbieprinsessa- tai pikkupimuvaatteita (ei kai saisi lasten vaatteista niin sanoa, mutta joskus kaupoissa näkee lähes irvokkaita miniversioita aikuisten baari-iltahepenistä!) niin tekee mieli fiilistellä. Tiedän, että on pinnallista tykätä vauvan vaatteista ja aina on se 5% mahdollisuus, että vauva onkin poika. No sitten jos on niin ei se mitään, meillä on siinä tapauksessa pitkäksi aikaa vauvalahjoja pikkutytöille :D

torstai 6. elokuuta 2015

Muutama kuva lisää reissusta...

Lähiranta350 m:n päässä mökistämme

Havnebyen

Kirjastot, ne loistavat paikat käydä ilmaisessa wc:ssä :D

Reissun kallein hankinta oli Deuterin kantorinkka. Ihan loistava muuten!. Matkarattailla oli vähän tiukkaa päästä dyyneillä etenemään!

Själlands Odde

Teiden varsilla oli useita tilakauppoja, joista sai tuoreita marjoja ja vihanneksia. Lähisatamasta ostimme myös tuoretta lohta ja turskaa.

Odsherred zoo


Kirkko Stavns cliffien jyrkänteillä

Sama paikka, tosi vaikuttava!
Pihakirppis. Jos olisimme olleet omalla autolla, pari tuolia olisi saattanut lähteä matkaan.
Lähirantaa (ja raskauden myötä leviävää takaosiotani :D)

Meidän Tanskan reissu







Kesäkuun lopulla suuntasimme lomareissulle Tanskaan, josta olimme varanneet Dancenterin kautta vuokramökin viikoksi. Alunperin olimme suunnitelleet menevämme laivalla omalla autolla, mutta laskettuamme, että lennot+vuokra-auto viikoksi maksaisivat noin 1000 e laivalippuja vähemmän, päädyimme jälkimmäiseen ratkaisuun. Kohteeksi valikoitui Själlands Odde, joka on niemimaa parin tuntia Kööpenhaminasta eli vielä kohtuumatkan takana ajaa pikkupojan kanssa lentokentälle ajojen ja lennon jälkeen.

Själlands Odde oli kiva paikka viikon reissulle, eikä yksivuotias osaa vielä pyytää Legolandiin tai muihin kuuluisiin nähtävyyksiin. Niinpä käytimme paljon aikaa rannalla leikkimiseen ja lähikylissä ja -kaupungeissa vierailuun. Meidän mökki oli mukava, Dancenter ihan ok paikka vuokrata se ja kaikenkaikkiaan Tanska on mielestäni hyvä ja turvallinen maa matkustella lapsen kanssa. Ja sopivan lähellä 1h 40 minuuttia lentoa ajatellen! Oli meilläkin toki jotain takaiskuja - mökin viemäri ei oikein toiminut, sen piha kuhisi punkkeja ja Dancenterin kirjallinen palvelu oli vain tanskaksi ja saksaksi, jonka vuoksi emme saamastamme ohjevihkosta tajunneet, että sähkömittari olisi lopuksi pitänyt lukea. Mutta hyvä mieli jäi matkasta :)