torstai 18. lokakuuta 2007

En tykkää putkiremontista

Tiedän, että putket pitää vaihtaa. Varsinkin, jos ne on asennettu 30-luvulla. Olen kuitenkin ihan varma, että silloin noin vuonna 1938 työmiehet eivät käyttäneet neljää kuukautta niiden asentamiseen. Tai ties kuinka kauan tässä vielä menee, että saan palata kotiin. Sininen kirjahyllyni joutuu kuitenkin muuttamaan :( sniif. Sen tilalla uutena sisustusesineenä on suunnilleen 10 putkea, ja aukko 4 kerrosta alas ja toinen aukko kaksi kerrosta ylös. Oletus on, että uusi huikaiseva arkkitehtoninen tilaelementti (meidän arkkitehtiosastolla ainakin kuulutetaan vertikaalisten muotojen perään, sietäisi minun olla riemumielin vastaanottamassa tätä luomusta) saa jonkun silmiä hivelevän kuoren. Mutta tietääkö joku, miksi se piti lätkäistä keskelle seinää?! Kun muutenkin on niin vaikeaa saada pikkukämppään huonekalut mahtumaan. Mutta huomenna lähden Istanbuliin, jee! En aio miettiä remonttia viikkoon!

maanantai 15. lokakuuta 2007

Lempilusikka


Lapsena jotkut pienet asiat olivat äärettömän tärkeitä. Asuntovaunuillessa halusin ehdottomasti käyttää yhtä ja samaa lusikkaa, jonka varressa oli kuvia ja teksti Sverige. Kukaan muu ei olisi saanut käyttää sitä. Vaikka tuskin olisi halunnutkaan, sillä sen lyhyt varsi valahti aina hernesopan sekaan.

tiistai 9. lokakuuta 2007

Kummityttö

Nyt mulla on kummityttökin! Siskoni ja siskon miehen kanssa päätimme ottaa tämän pienen tytön tuettavaksemme World Visionin kautta. Jo kauan ennenkin haaveilin tällaisesta kummilapsesta, mutta opiskelijan muuttuvissa rahatilanteissa summa olisi ollut yksin maksettuna haaste.

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

lauantai 6. lokakuuta 2007

Isosiskolla kylässä





Ihanaa päästä välillä maalle siskon luokse rentoutumaan! Mukavissa maisemissa hyvässä seurassa kolmen nuoren miehen toistellessa "tykkään susta kauheesti" on oikein hauska olla.

tiistai 2. lokakuuta 2007

Hauskin kämppä




Kodittomana alkaa muistella menneitä kivoja asuntoja kun ei voi fiilistellä nykyistä. Parhaimmasta päästä on ehdottomasti ollut vaihto-opiskeluajan kommuuniasunto, jossa seura oli loistavaa ja hurmaavan psykedeeliset tapetit mieleenpainuvia. Olin aina ollut intomielinen sisäpihafriikki, joten pikkuinen piha pikkuisella omakotitalolla oli varsin mieluinen ikkunanäkymä. Pikkutalon asukkaille ei tosin varmaan koskaan paistanut aurinko, mutta mukava sitä oli meidän varjoa langettavasta kerrostalosta katsella. Välillä ovikelloamme soittivat vieraat ihmiset vain nähdäkseen tapettimme!