sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Illalla puoliso puuhasi tovin kellarissa ja sai tehtyä pari keittiön ovea malliksi. Vielä ne ovat teipillä kiinni ja pintakäsittelyä vailla, mutta vähän saamme fiilistä kaappien lopullisesta ulkonäöstä. Moni varmaan ehdottaisi, että jättäisivät pintakäsittelyn tekemättä, ja nätithän näin olisivat, mutta meillä on toiveena, että kaapit kestäisivät yhtä kauan kuin mekin, jolloin lakka tai maali pidentää niiden ikää merkittävästi. Lakkaamista ainakin kokeillaan, katsotaan mitä tulee!

Ovissa on ideana perinteinen ilme, eli toisin kuin modernit ovet, jotka jäävät kokonaisuudessaan rungon päälle, nämä huulletaan osittain sen sisään.


lauantai 29. joulukuuta 2012

Kevään aikana on vielä pähkinä purtavana julkisivujen maalauksen kanssa. Eteläjulkkari on huonossa kunnossa, muut sivut vain paikoitellen, joten olemme harkinneet, että jospa vaihtaisimme vain huonot laudat, ja muutoin maalaisimme uudestaan. Ongelma on kuitenkin se, että pintalaudoituksen ja vinolaudoituksen välissä ei ole tuuletusrakoa, mikä puolestaan saattaa altistaa talon rakenteita liialle kosteudelle. Toisaalta, jos ajattelee, että talo on sillä rakenteella selvinnyt jo 50 vuotta, niin jospa se selviäisi vielä vaikka 10-15 vuotta, jonka jälkeen talo kuitenkin pitäisi maalata taas uudelleen. Pikku mutkan matkaan tuo vielä lateksityyppinen maali, jolla talo on viimeksi maalattu - se siis pitäisi saada ERITTÄIN hyvin raaputettua pois ennen uutta maalia. Tämän hengittävyys-ongelman vuoksi kun emme halua maalata uudestaan muovimaalilla, ja vanhaan lateksiin taas ei meinaa mitkään perinnemaalit tarttua. Petroliöljymaali on meillä tällä hetkellä ykkösvaihtoehto, jollei oikeastaan jopa ainoa. Siitä löytyy sekä hyvää että huonoa kommenttia näiltä netin loputtomilta keskustelupalstoilta. Jos taas valitsimme uudelleen laudoittaminen ja ilmarakoa varten koolaamisen, pitäisi siirtää kaikkia ikkunoita ulommas, omaan arkkitehtuurin estetiikan näkemykseen kun syvällä olevat ikkunat eivät kuulu. Eli joka tapauksessa voin jo vähän ennustaa, että tekemistä ensi keväälle riittää! Mutta itsepä tämän talon halusimme :)

Jossain kivassa sisustuslehdessä joku oli ripustanut omenoita linnuille talviruuaksi. Siitä inspiroituneena innostuin minäkin ripustamaan yhden jouluompun pihan tinttien iloksi. Viikon se on siinä ollut, eikä ole kenellekään kelvannut. Liekö tottuivat syksyllä kotimaisiin hedelmiin, vai mistä kiinni...Eilen illalla kun katsoin ikkunasta, huomasin, että jänöpupu, joista muuten tykkään oikein kovasti, oli rouskuttamassa viime kesänä istuttamaani ruusupensasta. Kopistin ikkunaa, jonka jälkeen pupu säikähti ja siirtyi viinimarjapensaalle jatkamaan aterioimista. Isot varikset ja harakat tykkäävät myös ruokailla pihassamme, mutta niitä emme niin paljoa toivo vieraiksi, koska ne haittaavat pikkulintujen ruokailua ja ahmivat lintulaudan antimet hetkessä tyhjiksi. Välillä tulee melkein syyllinen olo, kun olen tällainen linturasisti, mutta niiden ruokahalu käy jo vähän kukkaron päälle.

Pitäisi varmaan käyttää kamerassa jalustaa, hankkia valovoimaisempi linssi tai odottaa kevättä kun näin rakeisia kuvia tulee. Mutta. Tässä on siis meidän rempattua takka/työhuonetta. Tästä ei varmaan näe, mutta tapetissa loikkii kasvien joukossa kettuja!

torstai 27. joulukuuta 2012

Kuisti. Kuvan pikku seinäkaappi oli ensimmäisiä asioita, joita talosta näin ja joihin ihastuin, kun kävimme ensin vain pihassa ikkunoista kurkkimassa.
Ovet puuttuvat vielä, mutta muuten on aika valmista keittiössä. Rungot maalasimme ja hyllyt puolestaan lakkasimme. Minä sain pitkälti toimia meidän maalarimestarina ja  levyjen reunanauhojen liimaajana, mies puolestaan hoiti puusepän hommat. Aiemminkin varmaan olen maininnut, että kaapit teimme rimalevystä, tuosta perinteikkäästä keittiökalustemateriaalista.

Tässä pikku esittely paitsi keittiön vesipisteestä myös tiikkireunaisesta tasosta. Virrvarr-kuvion tähän Formican mallistoissa olevaan melamiinitasoon on suunnitellut Sigvard Bernadotte vuonna 1958 eli vain pari vuotta ennen talomme valmistumista. Tason valmiilla tiikkilistalla tilasimme perinteisiä keittiöitä valmistavasta puusepänverstaasta nimeltä Neljä seppää. Valaisimet välitilaan ostimme Tampereen rakennustorilta ja toisen muistaakseni SPR:n kontista. Alle kahdenkympin valaistus siis :) Hana on Hansgrohen Axor ja allas Stalan. Astianpesukonetta varten valitsimme Damixan  elektronisen pesukoneventtiilin, jonka piilotimme tiskikaappiin.

Ja tässä vielä olohuone sekä uusi vanha sohva paikallaansa. Mietin vain, että uskaltaisikohan siihen kokeilla marketista saatavaa kuivapesuainetta, vai onko se verhoilun loppu...kangas ei varsinaisesti ole likainen, mutta siinä on jonkin sortin aromi, jos laittaa nenän lähelle.

tiistai 25. joulukuuta 2012




Tänään olemme vain rentoutuneet ja nauttineet kaikesta, minkä eteen olemme tämän vuoden aikana nähneet vaivaa. Uskomaton, miten kivalta tiskikoneen tasainen surina kuulostaa, miten onnellista on neuloa takkatulen lämmössä ja miten helppoa on samaistua leikkihellan lahjaksi saaneen kummipojan intoon upouutta induktioliettämme ihmetellessä. Se on aivan uskomattoman nopea! Ja täällä ei haise tupakki (paitsi vähän olkkarissa ja eteisessä) vaan hyasintit ja hieno joulukuusemme! Tämä on niitä hetkiä, kun voi vain huokasta, että kaikki on ollut vaivan, huolen ja väsymyksen arvoista. Ehkä me tällä ilomme jaksamme jatkaa puurtamista, työtä tässä talossa kun vielä riittää.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Ennen-kuva aaton aattona noin klo 18. The day before Christmas eve at 6 pm in our living room (which looks more like a store room...)

...and Christmas eve afternoon! Looks more like a home now :) Ja tässä jälkeen-kuva eli tilanne jouluaaton iltapäivältä. Neljään asti valvoimme yöllä, mutta siivousurakan lisäksi saimme tapetit takkahuoneeseen, keittiöön tiskialtaan ja hanan sekä lisäksi tiskikoneen käyttöön! Meillä näyttää ihan kodilta täällä, vaikka välillä miettii, onko tämä vain väsymyksen tuottamaa onnellista näköharhaa :) Design spongessa taisi olla taannoin kilpailu parhaasta olohuoneen joulu-makeoverista, eikö meilläkin ole kohtuullisen hyvä muutos? (Olohuonetta emme taida pikku tupakkihaisuista huolimatta jaksaa remontoida tähän väliin, joten sen siivoaminen käyttöön tuntui parhaalta ratkaisulta.)
Hyvää joulua kaikille! 

torstai 29. marraskuuta 2012













 Vuosi sitten elimme jänniä aikoja. Minä olin kauhean kipeänä ja ääntä ei tullut. Miesparka puolestaan oli kaikista muutto- ja taloasioista väsynyt. Mutta saimme toisemme ja minäkin sain sen verran ääntä takaisin, että pystyin sanomaan tahdon! Eikä kaduta yhtään, sain huippu ihanan miehen, oman hassun supernerokotipuuseppähottikseni! Meillä oli mahtavat kukat, ruuat ja jälkiruokapöytä ja olen lopun elämää kiitollisuuden velassa niille monille, jotka auttoivat laittamaan kaiken. Ystäviä olisi näin jälkikäteen ajatellen ollut kiva kutsua enemmänkin, yhden valkokankaan olisi voinut vetäistä alttarin edestä pois, jonkun olisi voinut palkata vähäsen kehumaan minua (kieroutunut luonteeni olisi kieriskellyt mielihyvässä julkisesta imelyydestä), viimeiselle viikolle ei olisi kannattanut jättää niin montaa hoidettavaa asiaa ja kaiken olisi voinut ottaa niiiiiiiin paljon rennommin vaikka rennosti kuvittelin ottavani. Päivän päämäärän kannalta nuo eivät kuitenkaan olleet oleellisimpia asioita ja hyvät kemut kokonaisuudessaan olivat, ja vielä paremmat kemut ovat olleet nämä vuoden päivät häiden jälkeen.

One year (almost) married!

tiistai 20. marraskuuta 2012

Keittiö on vielä kesken, mutta pakko kirjoittaa tänne vähän väliaikahehkutusta! Olemme niin kauan tehneet kaikennäköisiä valmistelevia toimenpiteitä, että lopullisten pintojen teko on suorastaan juhlaa. Aivan kuin jouluvalmisteluja tekisimme :). Puusepän tekemät tiikkireunaiset tasot saapuivat viime perjantaina ja hienot ovat nekin. Otan joskus paremmalla ajalla tarkempia kuvia niistä. Mutta tällaisia puuhia täällä on tehty.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kävimme eilen laivamatkalla Tukholmassa. Skansen oli meille molemmille uusi retkikohde ja oikeastaan koko reissun kohokohta. Tykkäsin paljon! We made a boat trip to Stockholm and Skansen!







lauantai 3. marraskuuta 2012

(kuvat lainattu Fermin, Iittalan, Artekin, Finnish Design Shopin, Lännamöblerin, Sagaformin, Cole&Sonin, Formican ja Magnon sivuilta)

Tänään jälleen maalasimme kaappien runkoja, ensi viikolla varmaankin pääsemme jo sahaamaan ovet kaappeihin ja laatikoihin. Keittiö on nyt jo sen verran pitkällä, että vähän uskaltaa jo haaveilla joulukinkun paistamisesta upouudessa uunissa :) Tein iltojen ratoksi tällaisen fiiliskuvan, jossa osa asioista on sellaisia, mitä meillä jo on, osa puolestaan on jotain, mitä aiomme keittiöön laittaa. Loput ovat muuten vain kokeilua, miltä näyttäisivät niiden seurassa. Ruokapöytää ja tuoleja tuskin voimme tässä vaiheessa hankkia tai ainakaan tuota hintaluokkaa, mutta hienoja nuo ovat! Tapiovaaran domukset ovat jo vuosia olleet haaveeni, ja mielestäni ne ovat hyvät myös istua. Jopa lyhytjalkaisen! Jospa joskus löytäisin niitä vaikkapa käytettynä...ainoa vaan että vaneriin rikkoo sukkikset, jos istuinosa on vähänkään lohjennut. Uudemmista tuoleista Stolabin Miss Hollyt (ylin tuoli) ovat kivan keveän näköiset ja kelpaisivat nekin. Meillä ei kyllä ole puutetta tuoleista, niitä saimme talon mukana ja sekä miehelläni että minulla niitä oli jo ennestään.

Enimmäkseen remppailu on mukavaa ja mielenkiintoista, käsillä tekeminen on aina kivaa. Mutta rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että välillä iskee kaikenlaisia riittämättömyyden tuntemuksia. Mietin vain niitä perheitä, joissa on lapsia remontin keskellä, minulla kun meinaa taloudenhoitokyvyt loppua kesken jo näin kahdestaan! En saa taloa pysymään siistinä, piha on täynnä mätiä omenoita ja saunaeteinen puolestaan pullistelee pyykeistä. Rempparuokavalio on toisinaan aika karmivaa ja tunnen syyllisyyttä kun en ehdi tarpeeksi auttaa vanhempiani ja pikkulapsiperheen arkea elävää siskoa. Tai ehdi järjestää miehen vaatekaappia, saati omaani. Olen kesän jälkeen tappanut kaikki huonekasvimme ja sellaista viikkoa ei ole, etteikö jotain olisi hukassa. Toisaalta, tuntuisi pahalta, jos yrittäisin saada arkemme näyttämään ulkoisesti täydelliseltä, mutten ehtisi olemaan mukana remontoinnissa. Haluan kaikkein eniten osallistua siihen, tehdä taloa omaksi, oppia uusia asioita ja toisaalta kokeilla käytännössä jo opeteltua. En haluaisi jo nyt urautua perinteisiin ns. miesten ja naisten töihin, vaikka joskus se melkeinpä olisi se vaihtoehdoista helpoin.


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

This weekend we have done lots of big and small things. We painted the kitchen floor - it was the 3rd and last layer of paint! We also cleaned the hobby room in the basement, started the painting work also with the kitchen cupboards, changed the car tyres, started the bird feeding season and celebrated my nieces birthday. I think we have a kitchen before Christmas! And we also had the first snow which makes me feel somehow positively inspired :)



lauantai 20. lokakuuta 2012

Keittiö on nyt tässä vaiheessa. Vielä pitäisi maalata lattia ja ikkunan pielet, tapetoida seinä, nikkaroida kaapit loppuun, kaakeloida välitila ja lisäksi tehdä kaikki pienet jutut, kuten listat.

Lattialaudat ovat jotain c-luokan talouslaatua, eli oksakohtia on niissä tosi paljon. Teimme sellakan ja etanolin sekoituksesta tällaisen mönjän, jolla oksakohdat lakattiin.

Takkahuoneeseen laitoimme 120 mm leveää lautaa, keittiöön kokeilemme vähän leveämpää eli 145 mm:n pontattua lautaa. Toivottavasti lattia näyttää maalattuna hyvältä, sillä siinä reunoissa on tuollaiset jännät urat, joihin ei lautoja ostettaessa tullut kiinnittäneeksi huomiota.

Keittiökaappiprojekti etenee myös. Vielä pitää päättää, millaisen pintakäsittelyn niille teemme, maalia,  lakkaa vai molempia.

torstai 18. lokakuuta 2012


Siskoni kuopus, meidän kummipoika :) syksyn aikana neuloin pipon (Dropsin ohje)  ja liivin (omalla ohjeella, sen on vähän näköinenkin...). Tuolla pikku heppulilla on kyllä aina hyvät jutut! tässä taannoin pikkuinen soitti ja kysyi nauraen, että missä minun ja mieheni lampaat ovat. Meillä ei siis oikeasti ole lampaita, mutta kehitin vähän tarinaa olohuonelampaista, jotka nukkuvat meidän kanssa samassa sängyssä ja ovat vallan ihania. Ei kai saisi huijata, mutta jos toisella on niin kiva ja hyvä kysymys, niin haluaisi antaa kivan vastauksenkin :D

keskiviikko 3. lokakuuta 2012


Pikkuisen reilu vuosi ollaan nyt omistettu tupamme ja nähty mitä kaikkea pihassamme kasvaa. Varsinkin keväällä olin yllättynyt, kun niin monesta paikasta pukkasi kukkia  esiin! Syömistäkin pihastamme löytyy ihan kiitettävästi. Jos joku muuten kaipaa luumuja niin voi vinkata tänne, meillä on ylimääräisiä :)