Vuosi sitten elimme jänniä aikoja. Minä olin kauhean kipeänä ja ääntä ei tullut. Miesparka puolestaan oli kaikista muutto- ja taloasioista väsynyt. Mutta saimme toisemme ja minäkin sain sen verran ääntä takaisin, että pystyin sanomaan tahdon! Eikä kaduta yhtään, sain huippu ihanan miehen, oman hassun supernerokotipuuseppähottikseni! Meillä oli mahtavat kukat, ruuat ja jälkiruokapöytä ja olen lopun elämää kiitollisuuden velassa niille monille, jotka auttoivat laittamaan kaiken. Ystäviä olisi näin jälkikäteen ajatellen ollut kiva kutsua enemmänkin, yhden valkokankaan olisi voinut vetäistä alttarin edestä pois, jonkun olisi voinut palkata vähäsen kehumaan minua (kieroutunut luonteeni olisi kieriskellyt mielihyvässä julkisesta imelyydestä), viimeiselle viikolle ei olisi kannattanut jättää niin montaa hoidettavaa asiaa ja kaiken olisi voinut ottaa niiiiiiiin paljon rennommin vaikka rennosti kuvittelin ottavani. Päivän päämäärän kannalta nuo eivät kuitenkaan olleet oleellisimpia asioita ja hyvät kemut kokonaisuudessaan olivat, ja vielä paremmat kemut ovat olleet nämä vuoden päivät häiden jälkeen.
1 kommentti:
Niin ihania kuvia että meni kylmät väreet! <3 Voin kuvitella että teidän häät on ollut mielettömän kaunis juhla :)
Lähetä kommentti