maanantai 27. joulukuuta 2010

Joulutunnelmia






Aamulla palasin loman vietosta siskolta.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Joulua!

Keskiviikkona aloittelin oman joulun viettoa ja tänään on ollut perhejoulua vanhemmilla. Kukkakaupasta löytyi minikuusi pöydälle, ja muita uusia hankintoja olivat Arabian pinottavat kynttilänjalat. Jospa niistä tulisi uusia klassikoita...

Hyvää joulua kaikille!

tiistai 21. joulukuuta 2010



Valokuvakirjani tuli viime viikolla. Oikeastaan olin lopputulokseen tosi tyytyväinen, painolaatu oli hyvä ja kirja muutenkin laadukkaan oloinen. Eli hyvä hinta-laatusuhde, vaikka alkuun Photoboxia epäilinkin :) Suosittelen lämpimästi mattakantta, jos siis valitsee kovan kannen valokuvalla, se on tosi kiva! Kuvissa on pari pimeässä olkkarissa otettua pikaräpsyä valmiista kirjasta.

torstai 16. joulukuuta 2010

Korttitalkoita


Tänä vuonna joulukortit tuli hankittua helposti. Osan ostin Gredelinistä ja loput voitin Time of the Aquarius-blogin arvonnassa, jee. Holy Holy-pakkauksen kortit ovat siis papershopin.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Lelukamera!





Kuvakirja tuli muutaman illan (ja vähän yönkin) valvomisen jälkeen valmiiksi. Väsymyksestä tai muuten vain tulin ihan villiksi Silkypixin toy camera-efektistä! Lisäsin sitä luultavasti vähän liiankin moneen kuvaan, mutta kun tykkään sen tunnelmasta. Kaikista huonoista kuvista sai sillä jotenkin ihanan huonoja ja mehevän synkkiä.

Osaatteko suositella hyvää kuvakirjapalvelua? Photoboxissa harmitti se, että sivujen layoutit oli tehty pokkarikameran kuvasuhteille, jonka tosin ratkaisin sillä, että tein sivujen taiton kokonaan inDesignilla, josta vein sitten valmiit aukeamat jpeg-muodossa ohjelmaan. Valmis taitto myös harmitti, ja se, ettei kuvia voinut skaalata. Tosin siinä vaiheessa kun latasin valmiin kirjan, ilmestyi ruutuun teksti: uutuusominaisuus, asettele kuvat miten haluat! Siinä vaiheessa oli jo myöhäistä... Toisaalta kirja tuli mielestäni aika halvaksi, 100 sivua 36 euroa postikuluineen.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Valokuvakirjan tekoa


Olen koukusssa valokuvakirjan tekemiseen. Tosin Photoboxin kirjaa en toiste ryhdy tekemään, sen kirjantekosysteemi on ihan pyllystä. Tällä hetkellä tunnelmoin Sveitsin kuvien parissa.

Töiden puolesta olin Helsingissä yhden yön yli, aivan huippua saada välillä vaihtelua arkeen. Ja täytyy myöntää, että kaikkien elämäni hostelliöiden jälkeen kokemus hotellista on aika luxusta :)

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Naapurimaasta


Oli hauska Viipurin reissu isän ja sedän kanssa. Syötiin hullun paljon ja juteltiin. Parhaani mukaan tulkkasin englantia, venäjää (jota en ole käyttänyt moneen vuoteen) ja välillä vahingossa jopa suomea suomeksi. Nyt on jouluksi melonimarmeladiakin.

Vielä lisäys, tuo yläkuvan raksapoika kyllä ratkaisisi taloyhtiössämme sen, ettei julkisivuremontin tullessa tarvitsisi huputtaa taloa! Aivan mainiota! Haluan spidermanremppaajia meillekin!

torstai 18. marraskuuta 2010

tuliaisia


Kuvat: bookplus.fi

Viikonloppuna pitäisi tehdä lyhyt reissu Venäjälle tuttavia tervehtimään. Tänään yritin melkoisella epätoivolla miettiä tuliaislahjoja lapsille, joista kukaan ei muista, oliko heitä kaksi vai kolme, mitä sukupuolta nuorin/nuorimmat ovat, ja minkä ikäisiä lapset ovat. Akateemisesta löytyi yksi Mauri Kunnaksen kuvakirja venäjäksi, ja sitten ostin vanhimmalle lapselle englanniksi Muumi-sarjakuvakirjan. Vieläkin mietityttää pitäisikö vaihtaa sarjakuvakirja värikuvalliseen muumikirjaan, joka oli huikean hieno, mutta ehkä liian lapsellinen, jos tyttö onkin jo vaikka 15. Toisaalta kukapa ei tykkäisi katsella Tove Janssonin alkuperäiskuvituksia. Toisaalta sarjakuvatkin on kivoja. Täytyy päättää huomenna. Tekisi melkein mieli ostaa joku kirja itsellekin ihan vain kuvien takia.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

pöllö

Pöllön sain valmistumislahjaksi siskolta perheineen, ja niitä saa varmaan edelleenkin siskon nettiputiikista. Mielestäni jotkut harkitut lastenhuonejutut saattavat ihan hyvin sopia aikuisen sisustukseenkin. Joskus katsoin jonkun dokumentin naisesta, jonka elämän suurin ongelma oli se, ettei poikaystävä meinannut mahtua samaan sänkyyn naisen pehmojen kanssa. Tai siis todellinen ongelma oli varmaan pehmoleluriippuvuus. Ehkäpä yhdestä pehmosta ei vielä ole riippuvuudeksi tai haitaksi plus niistä parista vauvavieraita varten varatusta lelueläimestä. Tuo pöllö joka tapauksessa saa aina hyvälle tuulelle kun katsoo sen pikkuisen kieroihin silmiin :)

maanantai 15. marraskuuta 2010

Makuuhuone



Makuu/työhuoneessa on toisella seinällä sellaista iki-ihanaa levyä, joiden välissä on rako. Ja yhdessä, minun asumistani ajatellen väärässä nurkassa on iso komero, joka on ruuvattu seinään kiinni. Jos omistaisin asunnon, ne lähtisivät ensimmäisenä. Kaiken kaikkiaan tämä kaksio on kuitenkin varmaan yksi parhaita kerrostalokaksioita, mitä tiedän. Ja makuuhuoneen muut komerot ovat kivat. Makuuhuoneessa on tällä hetkellä oikeastaan kaikki ne tavarat, mitä minulla oli 17 neliössä.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

String-hylly on seinällä!


Eilen saatiin string seinälle, tykkään tosi paljon! Yksi kiva mies tuli auttamaan kiinnittämisessä, ja ajattelin vaivan palkaksi ja muutenkin vaikutuksen tehdäkseni laittaa vähän eineksiä parempaa ruokaa siitä huolimatta, että kokkaus päättyy yleensä siihen, että olen sörssännyt suojapaperin lihapullataikinaan mukaan, saanut kastikkeen kokkareiksi, polttanut jotain pohjaan, laittanut liian vähän/liian paljon/en lainkaan/vääriä mausteita. Soitin vielä siskoltakin vinkit maksimoidakseni onnistumisen ja olin aika tyytyväinen itseeni, kunnes siinä vaiheessa kun vieras kyseli ruokalajin nimeä, tiputin vahingossa koko satsin kanafileitä ympäri keittiön lattiaa. Jotenkin en ollut edes yllättynyt pyyhkiessäni kanoja matosta.

Syötiin sitten grillillä. Tässä blogissa ei siis todellakaan jaeta ruokaohjeita, mutta mielellään otetaan niitä vastaan! Edellistä postausta ajatellen voisin ehkäpä nimetä blogini uudestaan: "things that I have destroyed".

torstai 11. marraskuuta 2010

Pimeää!


En ole arkisin koskaan kotona silloin kun on vielä valoa kuvaamista ajatellen, mutta en malta odottaa viikonloppuakaan, kun taas sain innostuksen päivittää blogia. Ensin ajattelin postata eteisestä kuvia, mutta jotenkin tässä hämäryydessä nurkat näyttävät nuhjuisemmilta kuin päivänvalossa. Luulisi sen kyllä olevan toisin päin. Lisäksi rikoin vahingossa toisen ikean pöytävaloistani, joten pimeys täällä sisälläkin vain lisääntyy. Lampun säpäleiksi saaminen on niin äärettömän helppoa, että taidan sittenkin unohtaa ikuisesti haaveet Yki Nummen Modern Art-valaisimesta, eli ikeasta vain uusi kympin lyhty tilalle. Toheloiden ei kannata sijoittaa lasidesigniin :D

Asunnossani on harmillisen vähän pistorasioita, joten olin innosta piukkana, kun löysin kuvan jatkojohdon Design Boulevardista.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Saksan matka



Syyskuun lopussa kävin Saksassa paitsi viikonlopputuuletuksella, myös Photokina-messuilla, jotka ovat maailman suurimmat valokuvausmessut. Emme jaksaneet kiertää läheskään kaikkia näyttelyosastoja, mutta näimme paljon mukavaa kuitenkin. Matkalla Frankfurt Hahnista Kölniin oli kiva myös katsella maisemia ja arkkitehtuuria. Halpismatka ei ehkä kokonaisuudessa tullut niin halpikseksi kuin ajattelin, sillä messujen innoittamana päätin tilata uuden järkkärin rungon. Sitä siis odottelen myös.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Stringejä odotellessa

Kuva:http://www.string.se/index.asp?ID=10&ICON=282&LAN=1

Lopultakin päivitys! Siskoni ja muutamien muiden toiveesta :)

Yli puolen vuoden harkinnan ja haaveilun jälkeen tilasin ruotsalaista String-hyllyjärjestelmää osan. Eri värisen tosin kuin tuossa yläpuolella, mutta en löytänyt musta-valkoisesta yhdistelmästä kuvaa. Ensi kosketuksen Stringiin sain viitisen vuotta sitten ollessani vaihdossa Ruotsissa, kun huoneemme seinällä oli sellainen. Sitten unohdin sen pitkäksi aikaa, ja muutenkin opiskelijana ollessani kaikki yli kolmenkymmenen euron huonekalut olivat jotain aivan järkyttävän kallista. Nyt on siis stringien aika! Suunnittelijan nimi on muuten ollut Nisse Strinning, aivan hulvaton tuotteiden nimeämistä ajatellen.

Muitakin uusia juttuja odottelen saapuvaksi, mutta niistä myöhemmin.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Oban


keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Iona




Iona oli kaunis ja rauhallinen. Skotlannin kristillisyyden kehto, kuulemma. Jotain erityistä siinä paikassa on.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Staffa







Kaikki sai alkunsa siitä, kun päätin palkita valmistumiseni matkalla Skotlantiin. Halusin Hebrideille, mutta saaria on siellä aika paljon, joten tuntui aika vaikealta päättää, minne menisin. Lomanikin oli vain torstaista sunnuntaihin, eli tiesin, etten kovin kauaksi Edinburghista ehtisi. Naureskelin itsekseni, kun huomasin, että yhden saaren nimi on varsin yhteneväinen diplomityöni tarkastaneen professorin kanssa, ja sen viereisen saaren nimi puolestaan on sama kuin yhden lempibändini, joten ostin junaliput Obaniin, etsin netistä firman, joka järjestää päiväretkiä Ionan, Staffan ja Mullin saarille ja varasin hostellin Obanista kahdeksi yöksi. Kyseisen firman nettisivut eivät ole kovin lupaavan laadukkaat, joten täytyy sanoa, että Staffa nimensä ansiosta pelasti reissuni. Suurin osa turisteista oli nimittäin varannut halvemman kahden saaren retken, mutta olen vakuuttunut, että kolmannen saaren, eli Staffan lisääminen pakettiin lisäsi hintaa 20%, mutta päivän sisältöä se puolestaan lisäsi 80%. Vältin pahimmat turistiruuhkat, nautiskelin saaren eristäytyneestä rauhallisuudesta ja näin sekä lunneja, että monen monta delfiiniä! Staffalla on myös samanlaisia kivimuodostelmia kuin Pohjois-Irlannin Giant's Causeway, jotka nähneenä oli tavallaan aika hauska tutkia, mihin Irlannista alkava jättiläisen kivipolku päättyy :)

Delfiinien, lunnejen ja monien muiden lintujen lisäksi näin samana päivänä myös kauriita, hylkeitä, kaikki luonnossa vapaina. Eli jos tykkäät reissussa nähdä karun kauniita maisemia, kauhtuneita tönöjä, merta, eläimiä, geologisia muodostelmia, luostareita ja muuta, suosittelen lämpimästi Bowman's tourin Three isles excua. Oban Backbackers oli myös yksi mukavimmista hostelleista, missä olen ollut, ja Obankin oli kiva pikku kaupunki. Matkustin yksin, joten ryhmämatkan hauskojen eläkeläisturistien kanssa juttelu toi reissuuni vaihtelua.

Tässä siis matkailumainos! Ja minulle ei ole sitten maksettu tästä mitään :D Alla olevan postauksen kuvat ovat muuten tältä samalta retkeltä, paluulautalta Mullilta Obaniin.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Skotlanti 1




Skotlanti ei petä koskaan! Oli ihanaa, ja saatte vielä lisää hehkutusta kunhan nukun hyvät yöunet ensin.