sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Valokuvakirjan tekoa


Olen koukusssa valokuvakirjan tekemiseen. Tosin Photoboxin kirjaa en toiste ryhdy tekemään, sen kirjantekosysteemi on ihan pyllystä. Tällä hetkellä tunnelmoin Sveitsin kuvien parissa.

Töiden puolesta olin Helsingissä yhden yön yli, aivan huippua saada välillä vaihtelua arkeen. Ja täytyy myöntää, että kaikkien elämäni hostelliöiden jälkeen kokemus hotellista on aika luxusta :)

2 kommenttia:

Sarppu kirjoitti...

Valokuvien järkkääminen on terapeuttista, mutta aikaa vievää puuhaa, minulla olisi tuolla odottamassa ainakin parikolmesataa kuvaa, joten hommaa olisi, olen niin vanhanaikainen, että haluan kuvat pois koneelta ja albumeihin, niitä on sieltä ihana katsella.

Kuukki kirjoitti...

Millä teet nyt kirjaa? Olen myös kovasti miettinyt kirjan tekemistä, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Materiaalia kyllä olisi jo muutamaan ;-)