tiistai 23. huhtikuuta 2013













Oho, viime postauksesta onkin taas aikaa...jotenkin ruutuaikapuhti on ollut vähissä ja suuntautunut lähinnä töihin ja polttarikuvien kanssa touhuamiseen.
Mutta vaikka tästä on jo aikaa, pitää vähän hehkuttaa ja tehdä matkailumainosta Tartosta, jossa vietimme pääsiäisen. Oli nimittäin kuuden hengen porukallamme aivan uskomattoman hauska matka, jonka  muistolla elän varmasti taas pitkään. Kiertelimme kaupunkia, vierailimme mm. kasvitieteellisessä puutarhassa, Sangasten linnassa bussiretkellä ja yövyimme vanhassa kaupungissa hotelli Draagonissa (oli kiva hotelli).

Tartossa ehkä mukavinta oli se, että ravintoloissa ruoka oli edullista, joten kun on isommalla porukalla liikkeellä varsinkin talviaikaan, on kivaa istuskella juoruamassa ensin alkupalan, sitten pääruuan ja lopulta kaikkien niiden ihanien jälkkäreiden kanssa.
Intoa ei myöskään vähennä se, että löysin yhdet ehkä hienoimmat koskaan omistamani kengät eli konjakin väriset saapikkaat sekä antikvariaatista venäläisen 50-luvun arkkitehtuuria käsittelevän opuksen. Ai niin ja unohtamatta uusia vaelluskenkiä!
Lisää olisi vielä voinut paneutua lankamyymälöihin ja kirpputoreihin, niitäkin tartossa nimittäin on.
Viikko sitten meillä muuten oli piha miltei lumen peittämä, nyt kukkii sinivuokot!

During easter time we made a trip to Tarto in Estonia with our friends...we had a good time there!
Oon ehkä vähän lapsellinen, mutta silti tuo kieli jaksaa aina naurattaa! :D
Estonian has similar words with Finnish language and it still makes me laugh like a teenage boy. In Finnish this Tartu ball club means something like www.touch the "balls" club.ee.

and this is like "roar you father-in-law!" :D