Tampereella on jälleen valoviikot, ja kotikadullekin ilmestyi jouluvalot. Kun olin lapsi, äitini toi meidät aina kaupunkiin katsomaan jouluvaloja sekä Stockmannin jouluikkunaa. Jouluikkuna ei ehkä enää tee samanlailla vaikutusta, mutta valot kylläkin!Valot tuovat mukavaa turvallisuuden tuntua, vaikka viime aikoina se on ollut vähenemään päin. Aiemmin en halunnut antaa pelon vaikuttaa liikkumiseeni, ja olen ollut melkeinpä ylpeä siitä. Kesällä Belfastissakaan ei tullut edes mieleen, että olisin ottanut taksin sen sijaan, että kävelin yöllä bussiasemalta hostelliin. Muutama viikko sitten olin taas normaaliin tapaan kävelemässä kaverilta kotiin, kun sellaisessa pimeämmässä ja hiljaisemmassa kohdassa tuntematon mies kävi käsiksi. Ei mitenkään pahimmalla mahdollisella tavalla ja koko tilanne oli hetkessä ohi, mutta säikähdin kyllä aika paljon. Sen jälkeen olen joka kerta, ennen kuin lähden pimeällä pihalle, kelannut mielessä kävelyreitin mahdolliset vaaran paikat läpi.Vaikka eilen ihan päivällä humalainen mies yritti tarttua kiinni, ja kun luikahdin nopeasti ohi, sain varsin alentavia kommentteja perääni. Tuntuu, että tällainen on lisääntymään päin. Onkohan tasa-arvo mennyt jotenkin kieroon suuntaan, jos kerran miesten pitää esitellä voimaansa naisiin nähden niin kurjilla keinoilla. ..
Toivottavasti en nyt lietso turhaa pelkoa,sillä haluan vain muistuttaa muita naisia pitämään huolta itsestään, tosin eipä tuolla taida miehillä olla sen turvallisempaa kulkea.
10 kommenttia:
Minut on pimeällä kadulla yritetty raiskata - tai niin sen koin, minun kimppuuni on siis yritetty käydä miesjoukon toimesta.
Kyllä siinä oppii katsomaan eteensä ja välillä vilkaisemaan taaksekin. Tavallaan siitä sai voimaa, että perkele minuun ei kukaan koske, mutta silti se ei u n o h d u. Yllättävän usein huomaa pelkäävänsä, ja nimenomaan pimeällä.
Puhut siis asiaa!
Hyvä on muistutta.. minä ainakin taidan olla liian varomaton. Yksin kun asun niin yksin täällä liikunkin ja välillä aika myöhään. Paikalliset kauhistelevat, mutta minusta tuntuu paljon rauhallisemmalta täällä kuin monessa Suomen suurimmassa kaupungissa. Ei kai pitäisi silti liian luottavainen olla.
Minä olen pelännyt kulkea öiseen aikaan hiljaisilla kaduilla aina. Joskus lapsena melkein jouduin kadun varteen pysähtyneen miehen kyytiin, jonka jälkeen kieltäydyin kulkemasta yksin yhtään minnekään. Ja itsensäpaljestelijoita on hypännyt nenän eteen säännöllisin väliajoin.
Bussipysäkin ja kotioven välillä kaivan aina avaimet valmiiksi käteen, että pääsen nopeasti sisään, jos....
Ihan kamalaa ja todella väärin on se, että tällaista joutuu KUKAAN miettimään ja pelkäämään. Ja vaikka en usko periaatteeseen "maksetaan samalla mitalla takaisin", tunnustan, että yhdeksi tärkeimmäksi aihetta sivuavaksi teokseksi minulle on noussut Anja Kaurasen Pelon maantiede -kirja, sekä kirjasta sovitettu elokuvaversio.
maijja - miesjoukko olisikin varmaan kaikkein pelottavinta...mutta tosiaan, ei näitä unohda. Ensin kun oma episodini oli tapahtunut, tunsin häpeää, sitten vasta aloin ajatella, että hetkonen, sen miehen kuuluu hävetä, ei minun.
kuukkeli - kannattaa pitää mielessä! Olen itse aina ollut luottavainen niin muihin ihmisiin kuin yläkerran henkivartijaankin, että en ole juurikaan ollut varovainen. Japanin voisi kyllä kuvitella rauhalliseksi, ja se on niitä harvoja paikkoja, jossa vastakkaisen sukupuolen kokoero ainakaan minuun nähden ei ole yhtä iso kuin yleensä ;)
Olina - yllättävää on vielä se, että kun olen näistä asioista puhunut muiden tyttöjen kanssa, melkein kaikilla on kokemus uhkaavasta tilanteesta tai itsensä paljastajasta metsässä tai itseääntyydyttävästä naapuripenkin bussimatkustajasta!
Inhottavaa että pitää pelätä. Kyllä tuollaiset jutut on lisääntyneet myös Suomessa.
Mun kimppuuni on myös käyty, ja kyllä sellaisessa tilanteessa saa jotain alkukantaista voimaa. Onneksi ei käynyt minullekaan mitenkään, kaikki eivät ole niin onnekkaita.
Olen oppinut myös varovaiseksi kaupungissa, katson mitä katuja kuljen. Harvoin liikun yksin pimeällä ja silloinkin vain hyvin valaistuja paikkoja.
Hui! Mitä teit, että pääsit tyypistä eroon - purit, huusit vai pamautin käsveskalla??
Hui, hurjia ja todella ikäviä juttuja sinulle tapahtunut viime aikoina. Itse olen nuorempana Lontoossa joutunut ahdistelun kohteeksi, onneksi sain riuhtaistua itseni ajoissa irti sen miehen otteesta ja juostua turvaan vilkkaasti liikennöidyille kaduille. Harmillista näin jälkeen päin ajateltuna, ettei silloin tullut mieleenkään ilmoittaa poliisille ahdistelijasta.
Pimeät kadut pelottavat välistä, vaikka toisaalta uutisia kuullessaan myös yksin kotona oleminen saattaa joskus alkaa pelottaa. Tavallaan olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi rohkeasti liikkua pimeällä kaupunkien kaduilla ja luoda sitä kautta muillekin turvallisuuden tunnetta. Ja niiden vaarattomienkin miesten pitäisi opetella käyttäytymään niin, etteivät anna uhkaavaa vaikutelmaa yksin liikkuville naisille.
Lainaan tässä Suvi Ronkaista, joka taasen mainitsee Margit Eichlerin tiivistelmän koskien Tilastokeskuksen ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilastointia piiloon jäävistä tapaturmista ja väkivallasta:
"--poliisi tutkii mieheen kohdistunutta väkivaltaa noin kolme kertaa todennäköisemmin kuin naisen ilmoittamaa tapausta, siitäkin huolimatta, että haittapäivien lukumäärällä arvioituna naisten kokema väkivalta oli luonteeltaan vakavampaa."
merja - onneksi suomessa on kuitenkin melko turvallista moneen muuhun paikkaan verrattuna!
Vintage living - se oli helppoa, tyyppi lähti pyöräilemään pois yhtä tyynesti kuin oli paikallekin tullut. Ihme hyypiö.
ekub - turvattomin olo tuleekin varmasti useimmiten niistä oikeasti ihan turvallisista. Jätkäporukan liian lähelle naista tuleminen ja huutelu saattaa yksin pimeällä tuntua tosi pelottavalta, vaikka aie ei olisikaan paha.
marianne - hyviä pointteja! Minuunkin pitäisi kajota varmaan aika pahasti, että tohtisin poliisin puheille. Sisäisiä vammoja on ulkoisia vaikeampi määritellä.
Minä olen melko arka, kun on kyse pimeästä. Jotenkin kammoan pimeää. Se on sinänsä ehkä hassua, koska olen kasvanut pienessä kaupungissa, jossa katuvaloja ei joka paikassa ollut. Lapsena sitä mentiin pimeässä eikä välitetty ollenkaan.
Nykyisin asun isossa kaupungissa ja säikähdän aina pimeällä, jos joku kulkee liian lähellä tai ilmestyy jostakin perään. Silloin tekee aina mieli juosta ja lujaa, vaikka ei mitään hätää olisikaan.
Lähetä kommentti