lauantai 1. marraskuuta 2008

Ahkeruutta etsimässä

Mikä eläin sinä olisit?
Joskus ajattelin, että olisi kiva olla orava, niillä näyttää olevan lähes aina hauskaa.
Sitten ajattelin, että olisi kiva olla kissa, ne saavat nukkua päivällä.
Sitten ajattelin, että olisi kiva olla koira, niitä rapsutetaan. Minua ei.
Sitten ajattelin, että olisi kiva olla bambi, sellainen, jolla on jättimäiset ruskeat silmät, metriset ripset ja vartaloon nähden pitkät ja hoikat jalat. Joka on söpö edestä, takaa ja sivulta.
Oikeasti minun pitäisi ajatella, että olisi kiva olla jokin viisas ja ahkera eläin. Nimittäin tämän viikonlopun yritän taas panostaa diplomityöhöni. On paljon houkuttelevampaa panostaa siihen, että on saanut riittävästi lepoa, ruokaa, viihdettä ja liikuntaa silloin, kun todella pitäisi ahkeroida. Kävinkin lenkillä ja keräsin kuvia mukavista paikoista, tässä jotain:

Jouluvaloista tulee pitsimäinen katto kadun ylle.

Yksi Tampereen kiehtovimmista rakennuksista; teoriassa huvilasaarelle voisi saapua joko junalla, autolla tai veneellä. Julkissivujen entistäminen tekisi siitä vieläkin kiehtovamman.


Melkein kaikki tuntevat Tampereen alajuoksun koskimaisemasta. Kuinkahan moni ulkopaikkakuntalainen on käynyt yläjuoksulla? Se on mielestäni kaikkein mielenkiintoisin osa koskea. Mukavaa takapihatunnelmaa, pikkuisen nuhjuista, uimapaikka (!) ja patorakenteita. Patorakenteet eivät kyllä näytä erityisen luottamusta herättäviltä...mihinkähän asti tulva ulottuisi, jos pato murtuisi? Onneksi asun neljännessä kerroksessa.

3 kommenttia:

Olina kirjoitti...

Minäkin mietin usein, mikä eläin olisin, jos saisin olla mikä vain... (Olen päätynyt delfiiniin. Ne saavat asua meressä, leikkiä kavereiden kanssa päivät pitkät, hyppiä, sukeltaa ja ...)

Lisäksi mieti tuota toistakin dilemmaa. Kuinka sitä keksiikin kaikenlaista oheistoimintaa silloin kun pitäisi tehdä jotain oikeasti tärkeää. Kuten vaikka nyt, tässä istun tieto- , en suinkaan ompelukoneella.

Kiitos muuten kiintoisista Tamperekuvista. Tampere on miulle melko vieras, siksi on aina mukava nähdä sieltä tunelmia!

Sara kirjoitti...

En minäkään ole ehtinyt yläjuoksulla käydä, vaikka pari vuotta olen täällä asunut. Hienoja kuvia!

17 neliötä kirjoitti...

Olina - delfiinitkin ovat kivoja :)Onneksi ompelukoneeni on äidilläni ja tietokone on työkoneeni. Vaan vähän liiankin helppoa on seilata nettiin tai vääriin tiedostoihin.

Xue - kiitos :) ja kiitos ensimmäisestä kommentistasi blogiini. Luulen, että minullakin on vielä tutkimattomia paikkoja kaupungissa...neljä vuotta asuttuani kävin ensimmäisen kerran esim Arboretumissa!