Illanviettoa ulkosalla

En paljoakaan tunne koirien sielunelämää, mutta olen varma, että tällä karvakuonolla oli kiva ilta! Lätäkön kautta lehtikasaan, juoksu ympäri nurmikkoa, hyppyloikka haukkumaan rantapallolle. Oli rapsutusten kerjuuta ja makkaran haistelua, häntä heiluen koko ajan.

Vuokraisäntä kävi eilen 17 neliössä täyttämässä kanssani putkiremontin virhelistaa. Samalla hän kysyi, voisinko maalata asunnon seinät, saisin valita maalit ja he kustantaisivat. Periaatteessa houkuttelee, koska seinät ovat todella reikäiset, rempan jäljiltä maaliroiskeiset, ja väriltään aika huisit. Edellinen maalaus on tehty tapetin päälle, ja jos nyt maalaisin samalle pohjalle, ja vaikka pakkeloisinkin montut, ei jälki olisi kovin huipputasoa. Jos taas yrittäisin irrottaa tapetin, tulisi projektista suuritöinen, sillä naapurirapun ystävät kertoivat heillä lähteneen tapetin mukana myös melkoisen määrän laastia. Puuhassa olisi joka tapauksessa vaivaa huonekalujen siirtämisessä ja erityisesti nurkan kaapinrohjakkeessa, joka ei liikkuisi ilman apuvoimia. Mitäköhän tekisin...nyt olisi kyllä mukava valo maalailla, ja seinistä saisi kivemmat...

siskon synttäreitä

Lauantaina siskoni oli Tampereella käymässä, ja menimme jo etukäteen juhlistamaan hänen vappusynttäreitään yhteen lempikahviloistani. Sen jälkeen herkuttelimme puistossa vielä italialaista jäätelöä, sitä, missä on jätskimyymälässä paistettu tuore ja tuoksuva vohveli. Nam. Vieläkään en osaa päättää, mikä on suosikkimakuni jäätelöistä.

Päivä tyttöjen kanssa Helsingissä

Minä tykkään rantakallioista...

...ja rrrakastan linnoituksia!



Jos jotain saisin Helsingistä Tampereelle, valitsisin Suomenlinnan. Se on parempaa kuin kahvilat. Parempaa kuin shoppailu (Emmille: kuin edes NoaNoa:ssa;) ). Parempaa kuin museot...ja parasta hyvässä seurassa!

melkoinen päivä

Eilen oli siskoni syntymäpäivät. Ostin lahjaksi sellaisen järjettömän ison mammapaidan, jonka koosta pelkäsin siskoni loukkaantuvan niin, että palaan kotiin silmä mustana. Paita oli onneksi pieni ja minulla ostokuitti tallessa.

Mekko vaikuttaisi ainakin vielä mahtuvan masuvaaville :)

Illalla menin viettämään leffailtaa (ja jatkamaan herkuttelua) sen ainoan kaverin kanssa, jota ei tarvitse suostutella katsomaan ruotsalaisia elokuvia. Kun leffa saatiin katsottua, kaverin kaveri soitti ja kysyi, josko olisimme viiden minuutin kuluttua valmiit lähtemään porukalla yöksi laavulle. Olin varustautunut leffailtaan, en yöhön ulkosalla, mutta onneksi sain toppatakin ja makuupussin lainaksi. Tämä on kyllä niitä juttuja, joita ei äitille kerrota tässäkään iässä...Täytyy sanoa, että oli kevään parhaita elämyksiä! Ihan positiivisessa mielessä. Tällaiset ylläritempaukset tekevät elämästä vaan mielenkiintoisemman. Siitä huolimatta, että aamun ensimmäiset sanat viereisestä pedistä olivat "kaikkeen sitä ihminen vapaaehtoisesti suostuukin". Aamupäivä jatkui vielä kaverin luona saunomalla...oi...enää en valita opiskelijaelämästä ja kotiopiskelun kurjuudesta mitään! Jatkuisipa tämä menemisen vapaus aina!

väärä punainen?

Vauvanmekko on nappeja vaille valmis. Siskoni mies kainosti pyysi, että saisiko heidän tulevan vauvelinsa mekkoon kirsikoita...mielestäni aika herttainen pyyntö. Kävin tänään ostamassa läheisestä lankaliikkeestä punaisen langan, vaikka myyjä oli sitä mieltä, ettei vaaleaa vihreää ja punaista voi yhdistää, ja ihme että ylipäätään myi langan. Ärsyttää kun käsityöliikkeissä asioituani jää usein joku kaivelemaan, yleensä se, että kohdellaan kuin viisitoistavuotiasta.

Linturetki

Kaveri pyysi linturetkelle mukaan. Hän bongasi telkkiä, nokikanan, joutsenia, kurkia, silkkiuikkuja ja västäräkkejä(lokkeja ei lasketa). Minä bongasin kivoja tönöjä, veden varaan joutuneita mökkejä, veneitä ja tynnyreitä, lohen näköisen kalan polskuttelemassa rantavedessä ja leskenlehtiä. Avasimme jäätelökauden retken kunniaksi :)

Tässä minun osanottoni blogeissa pyörineeseen keltaiseen haasteeseen. Mukaan voisi vielä lisätä ihanan lämpöisen kevätauringon.

Vaan eipäs mentykään

Päivä Viipurissa vaihtuikin päivään Summan levähdysalueella ja iltapalaan Kotkan ABC:llä kriittisen osan hajottua autosta. No, onneksi ei sentään tullut päivää karjalaisella tienpientareella...Nyt tiedän, että isän farmari mahtuu pikkuveljen kuorma-autoon, ja miten sen sinne tarvittaessa saa; mun sukulaiset on Pelle Pelottomia.

Tuntui kurjalta katsoa isän harmia, ja harmittihan se vähän itseäkin, kun olisi ollut mukava päästä reissuun. Siltikin luulen, että olin seurueemme tyytyväisin tuolla virikkeettömällä parkkiksella. Virkkasin vauvanmekon takakappaleen ja melkein koko etukappaleenkin. Purin ensin viikko sitten junamatkalla aloittamani mekon ja aloitin uudestaan mummun ikivanhalla ohjeella, mikä vaikuttaa tosi kivalta.

Viipuriin!

Olen yrittänyt paitsi tehdä viheliäistä harjoitustyötäni, myös fiilistellä huomista Viipurinmatkaa isän, siskon ja sen miehen kanssa. Onkin jo melkein kolme vuotta viime visiitistä rajan taakse. Silloin olin Pietarissa koko kuukauden lastenkodin rakennustyömaalla.

Kerrankin on käyttöä poistomyynnistä ostamalleni Viipuri-oppaalle...luulenpa tosin, että autossa on tasan yksi, joka osaa arvostaa Viipurin arkkitehtuuria :) Oikeasti, siellä on vaikka mitä! Suomessa on tosi vähän keskiaikaista kivirakentamista jäljellä, tai 1900-luvun alkuvuosikymmenten kotimaisia kuumia arkkitehtinimiä. Löytyy funkkista, klassismia, Aaltoa...

Löysin yhden ruplan.Yleensä siivotessa niitä suorastaan kilisee nurkista, kuten myös metropoletteja, litejä, lateja, kruunuja ja puntia. Nyt kilahti vain yksi ainoa. Ensi viikolla löydän varmasti tukon venäjänrahaa.

Surkeudesta

Ensin kun aamulla herää, tuntuu kivalta, mutta sitten kun muistaa kaiken tapahtuneen, alkaa tuntua yhtä surulliselta kuin tuosta kukasta täytyy tuntua. Tämä ei ehkä ole paras paikka jakaa kurjaa mieltä...anteeksi J...

Ei tämä ensimmäinen kerta elämässäni ole, kun on sydänsuruja, ja jo lapsena opin, ettei kaikkea haluamaansa saa. Silti, kun pitkä seurustelu päättyy, se, että loppu tarkoittaa oikeasti loppua, tuntuu surulliselta. Toisaalta, eikö se, että kaipaa toista ihmistä, kuitenkin tee ihmisyydestä jotenkin kauniimpaa? Ei kai se ikävä niin väärinkään ole?

Lähtisinkö Irlantiin?

Sain töitä. Irlannista arkkitehtitoimistosta kesäksi. Saisin töitä myös Suomesta, vieläpä elämäni parhaalla työsopimuksella pidemmäksi aikaa. Valitsisinko kuitenkin seikkailun vihreällä saarella? Googlettakaa Galway....ei ole hassummat maisemat, kuvia katsellessa mietin, miksi vielä epäröin. Yläpuolen kuva on Skotlannista, mutta varmaan Irlannissa on vähän samanlaista.

Kihlajaiset

Takana on pikavisiitti Ouluun hyvän ystäväni kihlajaisiin.

Emmi on niitä ihmisiä, jotka heti ensi tapaamisesta tuntuvat siltä, että hänet olisi pitänyt tuntea jo aikaisemmin. Joskus mietin, että olisinko koskaan tavannut Emmiä, jos en tykkäisi niin paljon Ikeassa käymisestä. Tutustuimme tosiaankin ensimmäistä kertaa matkalla Malmön Ikeaan vaihto-opiskelusyksynä, ja jo samana iltana istuimme puistonpenkillä juomassa omppulimppaa, opiskelemassa ruotsia damernas-mikäsenyt-olikaan-lehdestä, jakamassa unelmia ja parantamassa maailmaa aina pimeään saakka. Muutin Emmin kanssa samaan kommuuniin, vaikka hän varoittikin siellä olevan psykedeeliset tapetit ja keittiön, minkä arveli olevan käyttökelvoton. Aika monet pannarit, suklaakakut, toscapiirakat ja omenaherkut silti paisteltiin...ja pakoiltiin isännöitsijä-Adnania, käytiin jumpassa, juteltiin tuntikausia kämppisten kanssa, katsottiin leffoja, shoppailtiin Kööpenhaminassa ja etsittiin kirpputoreja Malmöstä. Kehuttiin toisiamme, leikittiin kameralla, käytiin katsomassa, löytyisikö Ystadista Henning Mankelin lupaamia ruumiita, yritettiin tilata falafelia på svenska. Eikä ystävyys Suomessakaan ole loppunut välimatkasta huolimatta.

Mulla on hurjan hyvä mieli. Jälleen yksi Emmin unelmista on yhä todellisempi. Onnea Emmi tulevaan avioliittoon!

pupulle takki

Pupulle tuli takki. Ehkäpä vähitellen silmukat alkavat olla muistissa, jotta uskallan alkaa virkata jotain "oikeaakin". Ostin langat siskolle lupaamaani vauvanmekkoon, joten saan lauantaina ajan kulumaan rattoisasti junassa.

Tänään tuli pienehkö alkuahdistus dipan kanssa. Aionko oikeasti pistää ihmisiä sorakuoppaan asumaan? Miten perustelen sen? Kuoppaan on vuosikymmenten kuluessa dumpattu ties mitä rojua, ja mielessä pyörii vain Erin Brokovitch-elokuva, jossa ihmiset sairastuivat monen sortin syöpään saastuneesta maasta...Toisaalta sorakuopan Mars- tai Flinstones-henkisessä maisemassa on jotain ihanan kauhean houkuttelevaa :) Ja projektinihan on joka tapauksessa enemmän visiointia kuin todellisuutta .

Ajan määre: kipsikäsi

Reilu vuosi sitten olin erittäin oikeakätinen.

Vajaa vuosi sitten oli pakotettu olemaan erittäin vasenkätinen.

Kipsatun käden aiheuttamasta n. 5 viikon kärsimyksestä muodostui eräänlainen aikakäsite yhtä pitkään kuin käsi kipsissä. Vaikka olihan se mukavaakin, kun kämppissiskoni tiskasi tiskit, poikaystävä auttoi takin päälle ja sain myötätuntoisia katseita(paitsi isonsiskon silloin 5-vuotiaalta sanavalmiilta tytöltä, jonka mielestä käden murtaminen oli turhaa, koska lautailu on lähinnä koululaisten puuhaa, ja minä todellakin aivan liian vanha moiseen, joten oma vika, eikä myötätuntoa). Kipsikäsi-aikakäsite on hyödyllinen varsinkin lyhytaikaisen kärsimyksen, kärsivällisyyden ja sietokyvyn mittaamiseen. Putkirempan piti kestää n. 2Xkipsikäsi, tosin todellisuudessa aika oli n.5xkipsikäsi. Sekin on nyt ohi ja kestetty.

Diplomityön kesto on n.5,5xkipsikäsi, eli vain n.0,5xkipsikäsi pidempään kuin putkiremppa. Teoriassa sen siis pitäisi olla siedettävä aikaisempien kokemusten perusteella. Aloitin dipan puolivirallisesti tänään. Alkujaan piti aloittaa se jo reilu kuukausi sitten....aaaaaaargh, siitähän olisi pois jo kokonainen kipsikäsi!

Tampere 25 minuutissa

Lauantaina törmäsin vanhaan tuttuun, joka oli Tampereella kavereineen käymässä. Hän kertoi, että heillä olisi 25 minuuttia aikaa, ja kysyi, voisinko lähteä Tampere-oppaaksi, samalla hehkuttaen minun olevan arkkitehti ja tietävän varmasti kaikki hyvät paikat. En kyllä vielä ole arkkitehti, enkä välttämättä edes tiedä hyviä paikkoja, mutta päätin hetken harkittuani tehdä kierroksen Finlaysonilla, mikä on omia lempipaikkojani. Yritän aina muistaa, että muita ihmisiä saattaa ehkä kiinnostaa muukin kuin arkkitehtuuri, mutta Finlayson onneksi teki riittävän vaikutuksen, ja turistini olivat tyytyväisiä. Kuulemma yhtä hienoa kuin Uppsalassa. Ehkä hienompaakin.


Tässä vielä vanhemman postauksen mökistä sisältä...

Retki maalle

Hyppäsin aamulla bussiin ja lähdin käymään ystäväni luona maalla ihan päiväseltään. Pakko myöntää, että melkoisen hyvää palvelua bussifirmat tarjoavat, sen verran syrjäseuduille kun ajelevat. Oli hauska nähdä reitin varren symppiksiä pientaloalueita, joiden olemassaoloa en tiennytkään, ja päästä maaseudun rauhaan.

Ystävä asuu loma-ajat vanhempiensa pihamökissä. Tosi söpö mökki. Tulin ystävän avulla houkutelluksi kirjautumaan facebookiin, ja huomaan nettiriippuvaisuuteni enenevissä määrin lisääntyvän. Lisäksi huomasin, että kaikki muut tutut OVAT jo siellä. Ja minä kun luulin olevani moderni blogini kanssa...

Tässä on hellyydenkipeä Antti. Kehräävää kattia sai pitää sylissä pitkän tovin ja rapsuttaa :)

Kitarasta

Pakko vähän kehua. Minulla on ystävä, joka osaa tehdä kitaroita. Vieläpä hurjan hienoja sellaisia. Ystävä käväisi mulla muutama viikko sitten soitinrakennuksen jälkeen ja näytti vielä keskeneräistä sähkökitaraa. Ystäväni kotisivuilta löytyy lisää hänen itse tekemiään kitaroita. Ne saavat minut aina ihmettelemään, miten joku voikin olla niin kätevä käsistään.