Päivä Viipurissa vaihtuikin päivään Summan levähdysalueella ja iltapalaan Kotkan ABC:llä kriittisen osan hajottua autosta. No, onneksi ei sentään tullut päivää karjalaisella tienpientareella...Nyt tiedän, että isän farmari mahtuu pikkuveljen kuorma-autoon, ja miten sen sinne tarvittaessa saa; mun sukulaiset on Pelle Pelottomia.Tuntui kurjalta katsoa isän harmia, ja harmittihan se vähän itseäkin, kun olisi ollut mukava päästä reissuun. Siltikin luulen, että olin seurueemme tyytyväisin tuolla virikkeettömällä parkkiksella. Virkkasin vauvanmekon takakappaleen ja melkein koko etukappaleenkin. Purin ensin viikko sitten junamatkalla aloittamani mekon ja aloitin uudestaan mummun ikivanhalla ohjeella, mikä vaikuttaa tosi kivalta.
4 kommenttia:
Harmi ettette päässeet perille! Tosi huono tuuri.. Mutta ymmärrän kyllä miks olit levähdyspaikalla ainut jolla ei masentanu. :) Mukavaa viikkoa Tampereelle, täällä Oulussa odotellaan velipojan häitä.. Ne on jo lauantaina!
Teilläpä oli oikeen jännä Viipurin reissu;) Mutta sä olet kyllä tosi kätevä käsitöissä!! Aivan ihana toi keltainen virkkaustyökin! Ja ne aiemmatkin työt...
Heidi
Mekosta tulee varmasti nostalginen!
Mietinkin miten ihmeessä te saitte viisi tuntia kulumaan moottoritien varressa odotellessanne "autonkuljetusrekkaa;)"...voi hyvänen aika. Onneksi sulla oli käsityö mukana, mutta muut... Oliko lisäksi kylmä istua autossa vai lämmittikö aurinko niin että ette sentään palelleet? Ja mietin, että mitä jos se auto ei sitten olisikaan mahtunut sen pakettiauton sisään! Voi kurjuuksien kurjuus! On niin epäreilua, että iskän, joka on niin hyväntahtoinen ja avulias, auto menee rikki aina noin pahasti ja yllättäen. Tuli mieleen se yksi Venäjänreissun hirvikolari ja monta muuta... Mutta onneksi sentään tuo tapahtui rajan tällä puolen! Olikohan iskällä matkavakuutus, joka korvaisi?
emmi - oli kyllä harmillinen tuuri...ja täytyy tunnustaa, että itselläni asioiden yllättävät käänteet toisinaan saavat kutkuttavan innostuneen olotilan aikaan, varsinkin, kun ensin mun piti lähteä Haminan kautta bussilla kotiin. En ole koskaan nähnyt Haminan pyöreätä linnoituskaupunkia, ja olin siitä ajatuksesta ihan tunnelmissa, mutta koska veljen tulo kesti yllättävän kauan, päätimme kaikki neljä sulloutua kuorma-auton keulaan. Onneksi oon näin pieni, vaikka siltikin reissasin kolme ja puoli tuntia puolella pepulla...
Heidi - oli kyllä varsin jännä ;) Ja kiitos kehuista!
Vintage living - mekosta tulee kuulemma samanlainen, kuin mummu oli tehnyt sulle ja H:lle. Se vaikuttaa tosi pieneltä, toivottavasti menee vauvan päälle...Autossa oli lämmin, koska aurinko paistoi sinne suoraan, iskä kuorsasi vieressä ja K höpötteli takapenkiltä, se on sille joka tapauksessa parasta ajankulua ;) Iskä mittasi auton ennen kuin soitti J:lle. Sitä harmitti kauheasti, sillä pelkää moottorin menneen myös rikki, ja oli ajatellut kai myydä auton...jos iskä joutuu vaihtaan moottorin, ei sen myynti ole niin kannattavaa :( Kyllä taas mietin, että miksi näin pitää aina käydä juuri meidän iskälle, jolle toivoo vaan hyvää...
Lähetä kommentti