Millaisia ne irlantilaiset ovat...

Siskoni kysyi, että ovatko ne irlantilaiset yhtä hilpeitä persoonallisuuksia kuin leffat antavat ymmärtää. Vastasin aavistuksen epäilevästi kyllä, mutta tänä aamuna tulin tulokseen, että eiköhän ne ole. Myöhästyin bussista, joten oli aikaa tarkastella Eyre Squaren aamutunnelmia. Viereisellä pysäkillä oli "naked bus", varmaankin mainostamassa radiokanavaa ja bussikuski sauhutteli oviaukossa ilman rihman kiertämää. Matkustajat olivat valinneet asusteet samaan henkeen.

Olen käynyt vinttikoirakisoissa työsuhdevedonlyönnissä, kaksilla karjamarkkinoilla, seurannut kämppisten karaokepartyja ja pelannut heidän kanssaan playstationin singstaria ja saanut vihat niskaan kun pärjäsin paremmin siitä huolimatta, että lauloin sanat päin mettikköä. En tunne moniakaan irlantilaisia, mutta kaikissa heissä tuntuu olevan jotain hassun kieroa huumoria. Ihan positiivisessa mielessä. Toisaalta rentoudella on huonot puolensa, sillä sen voi tulkita myös välinpitämättömyydeksi.

Huomenna lähden Dublinin kaveria moikkaamaan ja aloittelemaan vihreän saaren viimeistä viikkoa.

Vieraita

Siskoni perhe tuli kylään! Poikien mielestä meri on parasta täällä. Kummipoikani tyypilliseen tapaansa kasteli vähän kerrassan vaatteensa, kunnes lopulta ui :)

Juoksevia koiria

Tämä on niin hyvä juttu, että pakko kertoa tuoreeltaan. Pomoni vei meidän koko toimiston tänään syömään ja katsomaan vinttikoirakisoja(työnantajani on siis jo aiemmin vienyt meidät maatalousnäyttelyyn, Inis Oirrin saarelle ja konserttiin). Eikä siinä vielä kaikki, portilla hän antoi jokaisen käteen pikkuruisen kirjekuoren, jossa oli 25 euroa vedonlyöntiä varten!! Vaikka hän ei kovin paljoa anna ohjausta töihin ja puhuu hurjan nopeasti ja paljon, on hän varmasti rennoin pomo mitä voi olla.

Mutta ilta oli hauska, en ikinä olisi uskonut, että minä, juuri minä kaikista ihmisistä saisin niin paljon huvia vedonlyönnistä vinttikoirakilpailussa. En olisi voinut etukäteen kuvitella itseäni hihkumaan innoissaan pitkäraajaiselle haukulle, että go number three go! Voitin kolme kertaa, ja hävisin muutaman muun, mutta joka tapauksessa lähtiessä oli pottini isompi kuin tullessa :)

Postia Tampereelle

Väsään itselleni postipakettia. Ryanair-törkimys on nostanut ruumaan pistettävien laukkujen hintaa kolminkertaiseksi siitä, mitä oli mennessä. Siskon poppoo lupasi visiitillään viedä jotain käsimatkatavaroissaan, mutta kirjat päätin laittaa postissa kohti Tamperetta. Eipähän tarvitse kantaa mukana, ja en olekaan paljon koskaan saanut pakettia postissa! Ihan jännittää, mitä sieltä löytyy...

Pyöräretki

Mikäköhän olisi märälle kaikkein paras superlatiivi? Minä olin sellainen lauantaina. Melkein kaikissa valokuvissani on vesitäpliä.Mutta maisemat Inishmorella olivat huikaisevat, niiden vuoksi kannatti kastua. Eikä pelkästään maisemat, vaan se tunnelma! Kaikkialla voi kuulla aaltojen iskeytymisen rantaan, törmätä lehmään, ja tervehtiä vastaantulijaa, vaikkei ennen olisi nähtykään. Lauttamatka tuulisella Atlantilla on tietysti matkan epämiellyttävä osuus, mutta jos pysyy kannella, niin siitäkin selviää.

Tänään syntyi tähän maailmaan uusi pieni sukulainen...onnittelut isolle siskolle terveestä tyttövauvasta! Irlannin täti ei meinaa malttaa odottaa kuvia vauvasta!

Viikonloppu saarella

Meillä oli viimeinen yhteinen viikonloppureissu Irlannin harjottelijoiden kanssa. Olimme yötä Inishmorella, saarella lähellä Galwayta. Pyöräilimme, ihailimme karua maisemaa, kastuimme litimäriksi ja tanssimme irkkutansseja pubissa. Ennen Galwayhin tuloa haaveilin, että voisin jatkaa irlantilaisen tanssin harrastusta täälläkin, mutta kukaan ei tunne ketään, joka opettaisi, tai kuka harrastaisi. Belfastin retkellä pääsin kuitenkin osallistumaan irlantilaiseen iltaan, jossa opetettiin minulle vieraita tansseja parin kanssa, ja nyt innostuimme porukalla tanssimaan ringissä jotain sinnepäin irkkubändin soittaessa. Tämän enempää en sitten taidakaan päästä täällä tanssimaan, mutta mukavaa, että sentään vähän.

Jäähyväiset ovat minulle kauhean vaikeita. Tuntui kurjalta sanoa heippa kaikille, joita juuri olin oppinut tuntemaan, tietäen, että suurinta osaa en tule enää koskaan tapaamaan. Taidan olla vähän sentimentaalinen luonteeltani, koska olisi kiva vaan sanoa jokaiselle, että pian taas nähdään. Nyt alan oivaltaa, että kohta minäkin olen Suomessa! Piristykseksi leivoin mustikkapiirakan Irlannin mustikoista, ja tein vaikutuksen kämppiksiini :)

Jättiläisen polku

Muistan kun pienenä katselin kuvia mummun 50-luvun Maailman ihmeet-kirjasta. En silloin olisi uskonut, että näen Giant's causewayn kahdeksankulmaiset kivet joskus ihan oikeasti! Valitettavasti Irlannin nähtävyyksiä harvoin pääsee katselemaan yksin, mutta toisaalta se tarkoittaa sitä, että lähettyvillä on wc, ruokapaikka ja bussiyhteys.

Me teemme töissä suomalaista arkkitehtuurikilpailua. Työkaverit eivät tiedä mikä on pommisuoja, minä olen ihan asiantuntija. Mutta toiset vain hihittelevät kasvot punaisina, kun yritän selittää.

Minusta taitaa olla tulossa irlantilainen...piirsin kilpailuun kuuluvaan parkkihalliin ajoluiskat vääriin ajosuuntiin.

Lomalta paluuta: Pohjois-Irlanti

Nyt kun Venäjän suunnalta kantautuu ikäviä uutisia, ei voi kuin jälleen kerran harmitella tätä maailmaa. Kävimme Derryssä/Londonderryssä, joka kärsi ehkä eniten Pohjois-Irlannin ongelmista sisällissodassa 70- ja 80-lukujen aikana. Opas oli ollut yksi nuorista miehistä mukana taisteluissa, ja vieläkin ääni täristen kertoi viattomista lapsiuhreista meille. Oppaan ensimmäisiä lauseita oli, että taisteluissa ei ollut lainkaan kyse uskonnosta, vaikka ne protestanttien ja katolisten välillä käytiinkin, vaan vallasta, omien oikeuksien ajamisesta.

Keväällä, kun Tampereella muisteltiin oman sisällisotamme vuosipäivää, saattoi huomata, että aika ja sukupolvien vaihtuminen korjaa haavoja. Epäoikeudenmukaisuus ei kuitenkaan helpolla unohdu ihmiskunnan muistista.

Lomalta paluuta: Pariisi

Sateisessa ja tuulisessa Galwayssa on mukava muistella Pariisin kesää ja kaikkea uutta näkemääni. Kesälomaretken herkin hetki oli istua Amelien kahvilassa aamupalalla, valita listalta jotain, ja vaivihkaa, melkein nolona näppäistä valokuva, vaikka tarjoilijat varmasti tunnistivatkin minut tyypilliseksi Amelie-turistiksi. Antoivat istua rauhassa ja hymyilivät ohikulkiessaan minulle ja viereisen pöydän japanilaisille. Minun oli pakko lähettää siskolle viesti ja kertoa, missä olin, kun teki niin mieli jakaa oma ilo jonkun kanssa. Moulin Rougekin oli mukava löytää, vaikka täytyy sanoa, että en ole koskaan ennen nähnyt niin paljoa erotiikkaravintoloita samalla pään kääntämisellä. Toisin kuin Amelien korttelissa, Molin Rougessa ei ehkä olisi yhtä paljoa hohtoa ilman elokuvaa. Tai ainakaan minulle.

Tapasin Pariisissa myös ystäväni, joka esitteli muutaman pakollisen paikan, kuten Eiffel-tornin, Louvren, Pompidou-keskuksen ja Seinen. Sekä joitain omia suosikkejaan, kuten mukavan puiston ja lettuja Nutellalla tarjoilevan kahvilan. Nam.

Pariisi ei pettänyt vaan oli yhtä hurmaava, lämmin ja kesäinen kuin ajattelinkin ja pohjois-Irlanti yhtä sateinen, kaunis ja jännittävä kuin muu Irlanti.

Paluu arkeen onkin ollut vaikeampaa... yritän hyväksyä asian, että saan tietokoneeni täysin kuntoon vasta Suomessa. Nyt osaan arvostaa sitä, että Suomessa työantaja tarjoaa työvälineet, sillä todella tarvitsen konettani töiden etenemiseksi. Sen lisäksi syyskuun alusta luvattu työpaikka peruttiin ja vuokraisäntä nostaa 17 neliön vuokraa. Tekisi mieli kiukutella, mutta on kaveri kylässä ;)

Lomalta paluuta 1