Pohjoiseen vol.2

Huomenna teen uuden reissun Oulun seudulle, sillä vaihto-opiskelukaverini tulee käymään toisella vaihtarikaverillani! En ole nähnyt tätä heppua kolmeen vuoteen! Nyt vasta tajuaa, kuinka ikävä sitä onkaan. Oikeastaan ikävä koko paikkaa, koko aikaa. Hippikämppääkin. Ihan kaikkea sitä (paitsi isännöitsijäAdnania, Emmi tietää).

Yritin etsiä cd:n jolle silloin poltin kaikki valokuvat, mutten löytänyt. Sitten muistin laatikon paperiversiokuvia, ja voi että, pääsi melkein itku, niin lämpimiä muistoja sieltä löytyi. Kuvista tuli mieleen tapahtumia, jotka jo miltei olin unohtanut. Kasvitieteelliseen meidän asunnosta Z:n pelastama perhonen, Emmin ja minun leipomiset (ei ihme, että olin vähän isompi silloin), Louisianan retki, perhekuva koko Stora Södergatanin poppoosta punaisessa olohuoneessamme.

Blogimaailmasta löytyy muitakin Kämppisihmisiäni. Pievauja Grybaujan M on reipas arkkitehtinainen Liettuasta.

Kivaa viikonloppua kaikille!

Hei, ostaisin arkkitehtipätevyyslasit, kiitos!

Koska olin säästänyt vähän enemmän kameraani, kuin siitä maksoin, päätin toteuttaa samaan syssyyn toisenkin haaveni, eli kakkosrillit. Eli linssejä lissää. Nyt kun on alennusmyynnit, niin silloin se kannattaa.

Kun syksyllä ostin edelliset lasit, ajattelin, etten halua sellaisia stereotypia-arkkitehtikakkuloita, eli vahvoja muovikehyksiä hurjin värisävyin, pyöreänä tai kulmikkaana. En halunnut, että ihmiset toteaisivat: "ajattelinkin sinun olevan arkkitehti kun sinulla on tuollaiset silmälasit". Ne kun ovat niitä kommentteja, mistä ei koskaan tiedä, ovatko ne kohteliaisuuksia vaiko kettuilua. Nyt aikani töissä oltua olen tullut siihen tulokseen, että TARVITSEN arkkitehtilasit. Ne ovat työasu siinä missä turvakengät raksalla tai suoja-asu ydinreaktorissa. HALUAN näyttää pätevältä, luovalta ja riittävän omituiselta. Se kuuluu asiaan, ja sillä saa uskottavuutta. Paras on, jos näyttää vieläpä hieman pelottavalta, jotta pärjää neuvotteluissa isojen setienkin kanssa.

Valintani esittelen parin viikon päästä. Sitten voin pyytää arvion uskottavuudestani :) Sen voin paljastaa, että ne ovat hyvin punaiset. Lama-aikaanhan kuuluu huulipunaindeksi, joten minun osaltani se ilmenee kakkulaindeksinä. Punainen, punaisempi, punaisin.
*
Toinen asia pätevyyslasien taustalla on se, että näytän aika nuorelta, vaikka omasta mielestäni olen aika rupsahtanut ikäisekseni. Kun Kemin reissulla neuloin tumppua junassa, ohi kävellyt pikkutyttö hihkui, että katso äiti, toi tyttö osaa jo kutoa sukkaa!!!
*
Sukista puheenollen, haluan antaa hyvän vinkin, mistä löytyy kuvallisia neulomisohjeita, se on Neulonta A&O. Sieltä löytyy kavennukset, palmikot ja muut hyvät neuvot.

rätei ja lumpui

Tykkään tosi paljon käsitöiden tekemisestä, mutta neulominen on se heikko kohtani. Yläasteella piti neuloa tumput, ja kun toiset suunnittelivat kaikenmaailman lapintumppujen ja vauvan villatakkien tekoa, yritin suhteuttaa harjoitusta kykyihini neulomalla tumput siskon kaksivuotiaalle. Jotta olisin voinut pitää käsityöarvosanan kymppinä ja heikkouteni piilossa, kirjoin niihin mahdollisimman monimutkaisen pingviinin.

Aina välillä koitan kepillä jäätä, jospa osaisinkin. Muuttojen yhteydessä löydän yleensä kaapin perältä keskeneräisiä säärystimiä ym. Jotkut saan jopa valmiiksikin, villatakista(!) äiti totesi, että taisivat langat mennä hukkaan ja pipo katosi, enkä jäänyt kaipaamaan. Joskus taannoin haaveilin, että olisipa kivaa osata neuloa villasukat, mutta päädyin pistämään tumput kutimille, koska ne olin sentään tehnyt aiemminkin, ne pingviinit. Ja sain ne valmiiksi! Niitä tehdessä totesin, että neulominen sinänsä ei välttämättä ole se pahin minulle, vaan joustinneule. Jos pysyn siitä erossa, niin puuha on nautinto. Toki ensimmäisen tumpun tekemiseen meni aika paljon aikaa, ja eri neulomisvaiheet näkyvät kuin jäätiköitymisvaiheet tai vuosilustot. Mutta toisen parin tein jo junamatkan aikana matkalla Kemiin, ja vieläpä nuo kuvan kämmekkäätkin. Olen niin innoissani palmikkoneuleen tekemisestä, että aluksi unohdin toisesta parista peukaloaukonkin, ja siksi myös täällä julkisesti hehkutan, että 17 neliössä osataan neuloa! :) Ei minusta mitään Kaffe Fassetia tule, mutta ainakin tumput osaan tehdä!
*
Tänään oli jotenkin juhlafiilis. Ehkä se johtuu uudesta kamerasta, ehkä vähän tänään käydystä hyvästä keskustelustakin. Ehkei juhlimiseen edes tarvita niin aihettakaan... Joka tapauksessa teki mieli leikkiä juhlimista, ja ostin runebergin tortun ja join iltateen hienostelukupista.

Jotain ihan uutta

Tänään sen sitten sain!!! Olen nyt upouuden pentaxin omistaja. On kivaa, vaikka vielä en oikein osaakaan. Kotimatkaan kaverilta meni ensin tuplasti aikaa, kunnes lopulta kipitin malttamattomana puolijuoksua ohjekirjan pariin lisää oppimaan. Pentax-ystävältäni sain alkuopastuksen, kiitoksia vain!

pohjoisesta lisää

Paikka, jossa kävin Kemissä kyläilemässä, oli aika ainutlaatuinen, jonkinlainen museoalue. Talossa oli tosi hieno veranta!

pohjoisen retki

Viikonloppu oli niin loistava, ettei enää ketuta yhtään ja pyykitkin olivat kuivuneet sillä aikaa. Pohjoinen on minulle vähän tuntemattomampaa Suomea, joten olin kavereita morjestamassa uteliaalla mielellä. Mielestäni kotimaan matkoja ei pidä yhtään väheksyä! Vaikka kävimmehän me ulkomaillakin, tosiaan. Kaukana Haaparannassa. Vuosi sitten sain joululahjaksi Kahlekuningas-elokuvan, ja sen nähtyäni mielenkiinto Tornio-Haaparannan kaksoiskaupunkia kohtaan on ollut aika suuri. Kaupunkisuunnittelumielessäkin oli kiehtova nähdä, miten häilyvältä kahden valtion raja niiden kaupunkien välillä tuntuu. Ja silti kulttuuri ja kieli ovat eri.

Kemin seutu oli paljon eksoottisempi kokemus, kuin mitä etukäteen ajattelin. HUOM, seuraava on vain minun kokemuksiani ja hyvin lyhyeltä ajalta. Voin siis olla väärässä ja voin sen myös myöntää, jos joku on eri mieltä.

Ihmiset vaikuttivat ystävälliseltä ja rempseiltä, mikä on aina mukavaa. Mutta se kiero huumori, kerta kaikkiaan, vaikka mielestäni minulla on suhteellisen hyvä prosessori eri tyyppisen huumorin suhteen, tajusin vitsit vasta vartin päästä. Puheliaisuus ja juoppous ei myöskään tunnu hyvältä yhdistelmältä, sillä edes Lempäälä-Tampere-linjan bussissa en ole kokenut vastaavaa.

Hulvattomin elämys oli kaikesta huolimatta bussimatka Kemistä Haaparantaan. Vaikka systembolagetiin menossa ollut kanssamatkustaja valistikin äänekkäästi, että hän on ammattimies, ja että siinä bussissa ei ole tunnelmaa, olin eri mieltä. Vastaavalla nyssellä olen päässyt viimeksi matkustamaan muinoin Liettuassa, ja se on sääli, koska vintage-autot ovat ihania!!

Kettupäivä

Olipa kerran Kettupäivä.

Kettupäivänä ketuttaa. Kettupäivänä töissä ei ole tarpeeksi tekemistä ja sukkahousuista menee peukalo läpi. Kettupäivänä ei ylety ruuvaamaan pariston vaihdossa irronnutta palohälytintä takaisin kattoon tai kaupassa ylähyllylle, koska korkeat paikat ovat hyvin korkealla ketuille ja ketut tosi lyhytjalkaisia. Kettupäivänä irkkutanssin ope sanoo, että ketun kopinakengät ovat riitasointu, ja kettua surettaa, kun se haluaisi tanssia nätisti. Kettupäivänä muistaa kaiken mahdollisen, mitä pitäisi tehdä, mutta väsyttää hurjasti. Kettu ei ole ahkeroinut diplomityönkään kanssa.

Kettupäivään auttavat kettukarkit.

Kettupäivänä voi paremman puutteessa kettuilla Erikille. Erik ei koskaan kettuile takaisin, koska Erik on pupu.

Kettupäiviä tulee varmaan siksi, jotta silloin muistaisi, että pitää ryhdistäytyä, muuten kaikki menee päin prinkkalaa. (missä se muuten on? Onko se erisnimi?!)

Huomenna ketusta tulee napakettu, koska kettu lähtee Kemiin, ja se on jossain tosi pohjoisessa.

Vielä lisäys: Kettupäivän genreen kuuluu, että tunnelma huipentuu iltaa kohden. Pyykkituvalla kettu laittoi koneeseen viattoman kuuloisen pesuohjelman "hienopesu", joka ei sitten sisältänytkään linkousta, ja luultavasti huuhtelua lainkaan. Jos olisi halunnut linkouksen, olisi koneeseen pitänyt syöttää uudet 1,5 euroa...niinpä sitten kettu väänsi käsin/tassuin vaatteita kuivemmaksi. Ensi yönä kuunnellaan tip tip tip...