rätei ja lumpui

Tykkään tosi paljon käsitöiden tekemisestä, mutta neulominen on se heikko kohtani. Yläasteella piti neuloa tumput, ja kun toiset suunnittelivat kaikenmaailman lapintumppujen ja vauvan villatakkien tekoa, yritin suhteuttaa harjoitusta kykyihini neulomalla tumput siskon kaksivuotiaalle. Jotta olisin voinut pitää käsityöarvosanan kymppinä ja heikkouteni piilossa, kirjoin niihin mahdollisimman monimutkaisen pingviinin.

Aina välillä koitan kepillä jäätä, jospa osaisinkin. Muuttojen yhteydessä löydän yleensä kaapin perältä keskeneräisiä säärystimiä ym. Jotkut saan jopa valmiiksikin, villatakista(!) äiti totesi, että taisivat langat mennä hukkaan ja pipo katosi, enkä jäänyt kaipaamaan. Joskus taannoin haaveilin, että olisipa kivaa osata neuloa villasukat, mutta päädyin pistämään tumput kutimille, koska ne olin sentään tehnyt aiemminkin, ne pingviinit. Ja sain ne valmiiksi! Niitä tehdessä totesin, että neulominen sinänsä ei välttämättä ole se pahin minulle, vaan joustinneule. Jos pysyn siitä erossa, niin puuha on nautinto. Toki ensimmäisen tumpun tekemiseen meni aika paljon aikaa, ja eri neulomisvaiheet näkyvät kuin jäätiköitymisvaiheet tai vuosilustot. Mutta toisen parin tein jo junamatkan aikana matkalla Kemiin, ja vieläpä nuo kuvan kämmekkäätkin. Olen niin innoissani palmikkoneuleen tekemisestä, että aluksi unohdin toisesta parista peukaloaukonkin, ja siksi myös täällä julkisesti hehkutan, että 17 neliössä osataan neuloa! :) Ei minusta mitään Kaffe Fassetia tule, mutta ainakin tumput osaan tehdä!
*
Tänään oli jotenkin juhlafiilis. Ehkä se johtuu uudesta kamerasta, ehkä vähän tänään käydystä hyvästä keskustelustakin. Ehkei juhlimiseen edes tarvita niin aihettakaan... Joka tapauksessa teki mieli leikkiä juhlimista, ja ostin runebergin tortun ja join iltateen hienostelukupista.