keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Hei, ostaisin arkkitehtipätevyyslasit, kiitos!

Koska olin säästänyt vähän enemmän kameraani, kuin siitä maksoin, päätin toteuttaa samaan syssyyn toisenkin haaveni, eli kakkosrillit. Eli linssejä lissää. Nyt kun on alennusmyynnit, niin silloin se kannattaa.

Kun syksyllä ostin edelliset lasit, ajattelin, etten halua sellaisia stereotypia-arkkitehtikakkuloita, eli vahvoja muovikehyksiä hurjin värisävyin, pyöreänä tai kulmikkaana. En halunnut, että ihmiset toteaisivat: "ajattelinkin sinun olevan arkkitehti kun sinulla on tuollaiset silmälasit". Ne kun ovat niitä kommentteja, mistä ei koskaan tiedä, ovatko ne kohteliaisuuksia vaiko kettuilua. Nyt aikani töissä oltua olen tullut siihen tulokseen, että TARVITSEN arkkitehtilasit. Ne ovat työasu siinä missä turvakengät raksalla tai suoja-asu ydinreaktorissa. HALUAN näyttää pätevältä, luovalta ja riittävän omituiselta. Se kuuluu asiaan, ja sillä saa uskottavuutta. Paras on, jos näyttää vieläpä hieman pelottavalta, jotta pärjää neuvotteluissa isojen setienkin kanssa.

Valintani esittelen parin viikon päästä. Sitten voin pyytää arvion uskottavuudestani :) Sen voin paljastaa, että ne ovat hyvin punaiset. Lama-aikaanhan kuuluu huulipunaindeksi, joten minun osaltani se ilmenee kakkulaindeksinä. Punainen, punaisempi, punaisin.
*
Toinen asia pätevyyslasien taustalla on se, että näytän aika nuorelta, vaikka omasta mielestäni olen aika rupsahtanut ikäisekseni. Kun Kemin reissulla neuloin tumppua junassa, ohi kävellyt pikkutyttö hihkui, että katso äiti, toi tyttö osaa jo kutoa sukkaa!!!
*
Sukista puheenollen, haluan antaa hyvän vinkin, mistä löytyy kuvallisia neulomisohjeita, se on Neulonta A&O. Sieltä löytyy kavennukset, palmikot ja muut hyvät neuvot.

9 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Kiitos. Pitää mennä katsomaan!
Ja punaiset silmälasit ovat hyvä valinta. Minulla on ruskeat ja paksusankaiset. Ja sitten yhdet vaaleanpunaisilla muovikehyksillä. Ostin kiinasta ne, vähän kyllä on tehneet vääränlaiset vahvuudet niihin, mutta pidän niitä silloin tällöin ja katselen maailmaa ruusunpunaisten kehysten läpi.

Riina kirjoitti...

Toivottavasti ne lasit toimii loistavasti. Jos olet rakennusarkkitehti, niin ehkä joskus näytät laseinesi niin pätevältä, että saatankin pyytää apuasi talo-projektissa :D... Katsotaan... Se on ikuisuusprojekti, joka ei varmaan koskaan todella ala. Kivoja neulomishetkiä edelleen :)

Anonyymi kirjoitti...

Neulonta A&O on ollut täälläkin ahkerassa käytössä kun palauttelin mieleen villasukkien ja lapasten neulomista. Olen myös harkinnut palmikon kokeilemista, onko se vaikeaa?

Vintage living kirjoitti...

Sä päätit sitten hankkia ne arkkitehtilasit! Mielenkiinnolla odotan näkeväni ne.
Mäkin tarvisin lasit, jotka saisivat mut näyttämään ikäiseltäni. Kaikilta putoo silmät päästä jos sanon olevani kolmen pojan äiti. Ja kun erehtyvät kysymään minkä ikäisiä pojat ovat, niin voit kuvitella ilmeen kun luulevat mun olevan korkeintaan 20v ja lapset onkin 11, 10 ja 8!!

Anonyymi kirjoitti...

Välillä harmittaa kun on silmälääkärin mukaan lentäjän näkö, eikä laseille ole tarvetta, luulen näyttäväni niin somalta silmälasit päässä.
Toisaalta jos tästä kirjoittamisesta on itselleen ammattia hankkimassa, niin kyllä se näkö siitä äkkiä huononee kun ruutua muutaman vuoden tuijottaa.

En malta odottaa punaisia ammattisilmälasejasi! Sitten lapset huokaa ohi kulkiessaan, että "kato äiti, toi arkkitehti osaa myös kutoa sukkaa!"

Emilka Everywhere kirjoitti...

Mä haluan ehdottomasti nähdä sun uudet kakkulat! Kai niissä on paksut sangat ja kehykset? Tulis ropisemalla boheemiuspisteitä!

17 neliötä kirjoitti...

höh. kirjoitin vastaukset, mutta tää ei tahdo julkaista niitä..pistetään uusiksi.

Sanna - ruskeat kuulostavat tosi hyviltä!

Riina - hih, oon vähän sellainen sekatyöläinen, voin suunnitella kaupunkia, rakennuksia, takkoja, keittiökaapistoja...you name it ;) Mutta en ole kyllä kovin kokenut. Vielä.

Milka - juurikin A&O:sta löysin helpon palmikko-ohjeen. Jos osaa oikeaa ja nurjaa, voi oppia palmikonkin!

Vintage - nämä on itse asiassa eri lasit, kuin mistä ensin puhuin. Löysinkin vähän pienemmät.

Tuikkis - mun työkaverikin mietti, saisko pätevyyslaseja ilman voimakkuuksia... :D

Emilka - ne ei oo niin paksusankaiset kuin etsin, mutta punainen on aikas boheemia...saan ne joskus viikon päästä, ja tietty näytän! :)

Olina kirjoitti...

=D Kyllä naisella pitää pätevän näköiset lasit olla! Minulla ainakin. Mitä kummaa varten lasit ovat, jos eivät siksi, että niillä voisi antaa tietyn vaikutelman?

Sanna kirjoitti...

pakko vielä kommentoida, etten ole ikinä ymmärtänyt sellaisia laseja, jotka olisivat mahdollisimman näkymättömät. Jos ollaan nelisilmiä, niin ollaan sitten kunnolla! Silmälasit kunniaan!

Odotan kuvia uusista pätevyyslaseista.