Tähtiotoksista tähdiksi

Kesän "tähtiotokset" muuttuvat tähtikoristeiksi työpaikan pikkujouluihin.

On ollut kiva huomata, että nykyisessä työpaikassani pikkujoulut ovat kaikkien yhdessä puuhaama ja odotettu tapahtuma. Toivottavasti itse tilaisuus on yhtä hyvässä hengessä kuin on annettu ymmärtää!

Tähtiaskartelujen lisäksi viikonloppuun kuului myös pikareissu Helsinkiin ja sirkusesitys. Sain nimittäin houkuteltua pari työkaveria lapsineen kanssani katsomaan Sorin sirkuksen joulushown. Se oli vielä parempi, kuin odotin. Todella hieno esitys ja taitavia nuoria!

Muistelua

Eilen aloin selailla kesäkuvia työpaikan matkateemalla olevia pikkujouluja varten. Oli tosi vaikea päättää, mitkä olisivat ne muutama kivoin kuva, kun reissasin koko kesän ja kuvia on satoja! Samalla muistui mieleen Galwaysta ostamani sormus. Yleensä en osta vastaavia juttuja, mutta tässä tuntui olevan kaunis ajatus taustalla.

Asuin Galwayssa itse kaupunginosassa, jonka viereisen kaupunginosan nimi on Claddagh. Sieltä tulee nykyisin enimmäkseen turisteille kaupattu perinne nimeltä Claddaghin sormus. Tarinan mukaan sormuksessa oleva kruunu kuvaa uskollisuutta, sydän rakkautta ja kädet ystävyyttä, ja jos sydämen kärki osoittaa kädestä pois päin, on sen kantaja vapaa, ja jos kohti kantajaa, sitä, että sydän on varattu. Minun silmiin näyttäisi ennemmin, että sormuksessa olisi pöllö, mutta se ei haittaa, koska tykkään pöllöistä.


Nuo sormuksen kolme elementtiä ovat oikeastikin aika tärkeitä. Kävin tänään elokuvissa katsomassa Vicky Christina Barcelonan, eikä siinä olleissa ihmissuhteissa tainnut olla uskollisuutta, rakkautta tai juuri oikeaa ystävyyttäkään. Intohimoa, epävarmuutta ja itsekkyyttä kylläkin.

pelottavia

Viime aikoina lehdissä on kirjoiteltu, kuinka painajaiset valmistavat aivoja tulevaisuuden uhkaavien tilanteiden varalle. Jos se pitää paikkaansa, minä olen suurinpiirtein kilpavarustelun huipulla kylmän sodan uhkia varten, sillä näen painajaisia joka yö.

Unet ovat kyllä aika outo keskustelunaihe, vähän niin kuin keskustelu horoskoopeista tms. Eikä minulla sinänsä unia vastaan mitään ole, parhaimmillaan ne ovat kuin elokuvaviihdettä, jolle voi nauraa, jos aamulla vielä muistaa. Mutta jos saisin valita, en haluaisi nähdä unia ollenkaan. Jo monta kuukautta olen nähnyt samantapaista unta, jossa joku tai jokin tekee minua vastaan tosi väärin, ja kun pyydän apua, olen kuin näkymätön. Viimeöinen uni oli niin julma, että heräsin, enkä saanut enää unta. Koko päivän on tuntunut siltä, että jos pitäisi valita itseä parhaiten kuvaava esine, niin olisin kynnysmatto.

No, ehkä vielä jonain päivänä palaan niihin uniin, joissa huomaan noloudekseni olevani soittamassa nokkahuilua ilman paitaa työpaikalla, jossa työkavereinani on ryhmä kääpiötonttuja ja pomona villakoira.

tunnustus

Sain Milkalta tunnustuksen!

Tässä ohjeet eteenpäin viemiseksi:

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa

2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen

3. Nimeä seitsemän muuta ja linkitä heidän bloginsa

4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä

Lahjoitan tämän seuraaville blogeille (vaikka tämän ansaitsisi kovin moni muukin):

Vintage living - Rakkaan ja ihanan siskoni ihana blogi, jota on aina kiva lukea, vaikken ihan aina kommentoikaan.

Pala Japania - Mielenkiintoista kertomusta elämästä Japanissa.

Kortteja Kaliforniasta - Kauniit kuvat, ja jälleen, mielenkiintoista kerrontaa meren tuolta puolen.

Elipä kerran Olina - Hyvän mielen blogi :)

Maijja - Tätä blogia ilman elämäni olisi paljon tylsempää.

Ei mikkään rinsessa - syvällistä pohdiskelua peräpohjolasta.

Kaisan neuleblogi - haluaisin osata neuloa niinkuin Kaisa.

vanhoja kuvia

Viikko sitten olin pitkästä aikaa vanhemmillani käymässä, isänpäivän kunniaksi. Otin lainaan pari vanhaa valokuva-albumia, sillä työpaikan pikkujouluihin pitäisi etsiä matkavalokuva lapsuudesta. Meidän parhaat reissut taisivat olla mummolaan. Siellä ovat näköjään olleet myös aika huiput kulkuneuvot, sotainvalidi-pappani mopo, ja rattaisiin kiinnitetty kelkka. Minä olen tuo keltatakkinen ratin takana. Tätä nykyä pappa ajelee mopoautolla, joten savon suunnalla, pliis, varokaa puolisokeaa kahdeksankymppistä, älkää ajako päälle!

Äitini rohkaisevasti totesi, että minusta taitaa olla eniten pikkulapsena otettuja kuvia, jos vertaa sisaruksiini. Kuulemma tein niin paljon hölmöjä juttuja, että oli hauskaa kuvata.

Kukkien kiusaaja

Eilen illalla valmistelin diplomityöstä näytettävää tilaajalle, jota en ollut nähnyt puoleen vuoteen. Pääsi kyllä itku kun mietin, miten selitän tuloksen vähyyden, laiskuuden ja saamattomuuden. Sitten höysteeksi huomasin, että uusi kukkani on jo nyt kuolemaisillaan, vaikka niin huolella etsin netistä sen hoito-ohjeet. Ensimmäinen ajatus oli, että voieivoiei, enkö osaa hoitaa mitään elämäni kukkasia.

Mutta tänään oli uusi päivä, kukka virkosi lilluttuaan tunnin vedessä, ja tilaajakin totesi, että hänellä itsellään meni kaksi vuotta diplomityön tekemiseen, vaikkei käynyt edes töissä. Joskus tällainen arkipäivän ansaitsematon armo tuntuu tosi hyvältä!

Illalla olin filharmonisen orkesterin konsertissa, jonka teemana oli avaruuselokuvien musiikki. En voi kuin kehua viimeaikojen parhaimmaksi elämykseksi! Konsertti oli tehty selvästi koko perheelle sopivaksi, ja oli kiva nähdä, miten täysi katsomo oli tunnelmissa ET:n, Star Trekin ja Star warsin tunnareista. Varsinkin silloin, kun kapellimesteri saapui lavalle Darth Vaderin asussa, ja käytti tahtipuikkonaan valomiekkaa (voi apua, mikä sen nimi Star Warsissa on?). Vaikka hienot ääniefektit nykytekniikalla saadaankin, tuli mieleen, että olisipa saanut edes päivän elää sitä aikaa, kun elokuvateattereissa oli vielä aidot orkesterit!

Palloja!

Otin tuon kuvan joskus aikanaan kesällä, kun blogeissa kiersi haaste toimia omana muotikuvaajanaan. Ei tullut silloin laitettua tätä näytille, kun muilla oli niin huikaisevan hienot otokset. Ostin mekon Pariisista(tosin made in Italy), siinä on isoja palloja ja pieniä palloja, jotka ovat lempijuttujeni lempipäästä. Koko ajan on kuitenkin vähän vaivannut, näyttääkö mekkoseni yöpaidalta tai äitiystunikalta? Voiko sitä pitää päivänvalossa?

Ei vain kuntoilun vuoksi

Luin mielenkiintoisen artikkelin audio-arkkitehtuurista, siitä , miten arkkitehdit unohtavat sen, että eri rakennusmateriaalit heijastavat äänet eri tavoin. Nyt kun sitä on kerran jopa tutkittu, voin tunnustaa, että minulla on ikävä sitä, miltä Kööpenhamina kuulostaa. Onhan se visuaalisestikin tosi kiva paikka, mutta jos muistelen kaupunkia, ensimmäisenä tulee mieleen se, miltä äänet kuulostavat kapealla kävelykadulla korkeiden kivitalojen välissä. Toinen ääni, mitä ikävöin, on se, miten Irlannin Inishmoren korkeimmalla kohdalla pyöräillessä voi kuulla Atlantin aaltojen paiskautuvan molemmilla puolilla saarta rantaan.

*

Jälkimmäistä ikävää lievittääkseni lähdin auringosta nauttimaan Pyhäjärven rantaan. Pispalassa on yksi loistopaikka kuunnella aaltojen osumista rantakallioihin. Muutenkin siitä paikasta lähdettäessä tuntuu aina, että aivan kuin olisin saanut jotain.

*

Pispalassa on myös erään kadun varressa itsepalvelukukkakauppa, hylly aitaan kiinnitettynä ja vieressä lappu, jossa pyydetään maksu tiputtamaan postiluukusta sisään. Tällä kertaa itse kauppiaskin oli ulkosalla, kertoi, että hämmästyttävän rehellisiä ihmiset ovat, kun maksu tulee aina. Vielä hämmästyttävämpää on kyllä se, että kovin moni ihminen haluaisi tuhota Pispalan tunnelman. Perjantaiaamun lehdessä yleisönosastolla joku vernakulääriä kulttuuria ymmärtämätön valitti, että Pispalan kaavoitusta varten tehty Rakennuskulttuuriselvitys on jo nimenä liian paljon suojeluun johdatteleva.

*

Joka tapauksessa, kotona oli mukavaa kaivaa uusi kukka pussista, juoda kaakaota Robert Doisneaun valokuvakirjan kera. Ei se marraskuun alku niin kauheaa olekaan ;)

Ahkeruutta etsimässä

Mikä eläin sinä olisit?
Joskus ajattelin, että olisi kiva olla orava, niillä näyttää olevan lähes aina hauskaa.
Sitten ajattelin, että olisi kiva olla kissa, ne saavat nukkua päivällä.
Sitten ajattelin, että olisi kiva olla koira, niitä rapsutetaan. Minua ei.
Sitten ajattelin, että olisi kiva olla bambi, sellainen, jolla on jättimäiset ruskeat silmät, metriset ripset ja vartaloon nähden pitkät ja hoikat jalat. Joka on söpö edestä, takaa ja sivulta.
Oikeasti minun pitäisi ajatella, että olisi kiva olla jokin viisas ja ahkera eläin. Nimittäin tämän viikonlopun yritän taas panostaa diplomityöhöni. On paljon houkuttelevampaa panostaa siihen, että on saanut riittävästi lepoa, ruokaa, viihdettä ja liikuntaa silloin, kun todella pitäisi ahkeroida. Kävinkin lenkillä ja keräsin kuvia mukavista paikoista, tässä jotain:

Jouluvaloista tulee pitsimäinen katto kadun ylle.

Yksi Tampereen kiehtovimmista rakennuksista; teoriassa huvilasaarelle voisi saapua joko junalla, autolla tai veneellä. Julkissivujen entistäminen tekisi siitä vieläkin kiehtovamman.

Melkein kaikki tuntevat Tampereen alajuoksun koskimaisemasta. Kuinkahan moni ulkopaikkakuntalainen on käynyt yläjuoksulla? Se on mielestäni kaikkein mielenkiintoisin osa koskea. Mukavaa takapihatunnelmaa, pikkuisen nuhjuista, uimapaikka (!) ja patorakenteita. Patorakenteet eivät kyllä näytä erityisen luottamusta herättäviltä...mihinkähän asti tulva ulottuisi, jos pato murtuisi? Onneksi asun neljännessä kerroksessa.