maanantai 5. toukokuuta 2008

Ihana kamala restaurointi


Alla Paavo Uotilan suunnittelema Massisen talo vuodelta 1910. Lämpöpumput ja lautasantennit ovat tyylittömyyttä pienemmästä päästä, sillä esim ikkunat ovat joka huoneistossa samanlaiset.

Viipuri sai jälleen minut pohtimaan restauroinnin vaikeita kysymyksiä. Kaupungissa on paljon rikkinäistä, muovikarmi-ikkunoita ja epäsopivia rakennusosia rakennushistoriallisesti arvokkaissa rakennuksissa. Mutta jos kaupunki olisi jäänyt suomalaisten käsiin, en ole lainkaan varma, olisiko vanhaa niinkään paljoa jäljellä, ehkäpä se olisi gryndattu jo aikapäiviä sitten, niin kuin monelle suomalaiskaupungille on käynyt sotien jälkeen joidenkin tiettyjen kaupunkisuunnittelijoiden siunauksella. Tällöin klassismia pidettiin arkkitehtikouluissa pompöösinä, kun taas funktionalistiset lamellitalot edustivat puhtautta ja terveellisyyttä. Ulkomailla liikkuessani pyrin aina muistamaan, että korjaustöitä yleensä tehdään saatavien materiaalien, paikallisen politiikan ja rakennussuojeluihanteiden mukaisesti, sekä tietysti yksittäisen rakentajan taidoilla ja näkemyksellä, aivan kuten meillä Suomessakin, sen sijaan että tuskassa julistaisin kaikki idiooteiksi (vaikka mieli kovin usein tekisikin...).


Ystävämme asuvat sata vuotta vanhassa talossa, ja kertovat ihmisten pitävän suomalaisten arkkitehtien taloja hyvinä. Uudehko sisustus oli periaatteessa kaunis ja huolella tehty, mutta silmiinpistävää oli, että kaikki on muovia laminaattia, tapetteja, listoja ja ovenkarmeja myöten. Mietinpä vain, eikö aitoja materiaaleja edes myydä, eivätkö ne ole heidän mielestään kauniimpia, vai ovatko ne pelkästään liian kalliita. Ystävät valittivat, etteivät saaneet rakentaa huoneistoon ilmastointia, koska talo on suojeltu. Oli hieno kuulla, että Viipurin kaupungilla on ylipäätään olemassa ainakin jonkinlainen suojelupolitiikka.


Erityisen mielenkiintoista oli tarkkailla linnaa. Ajan puutteen vuoksi emme juurikaan sisätiloissa ehtineet käydä, mikä oli hiukan harmi, sillä olisi ollut mukava verrata niitä suomalaisiin linnoihin. On aika sääli, että oikeastaan kaikissa suomen linnoissa 60-lukulainen modernistinen restaurointityyli, jossa uudet betoniset rakenteet ovat reippaasti erotettu vanhoista. Se mitä luulen monien ihmisten odottavan keskiaikaisesta linnasta, on tietynlainen romantiikka, mikä tietysti on muutenkin ollut vähänlaista sen vuoksi, että meidän linnamme ovat rakennettu puolustuskäyttöön, eivät niinkään asumislinnoiksi. Viipurin linnan suuri restaurointi on kuitenkin tehty jo 1890-luvulla, ja sen jälkeiset työt ovat olleet vähäisiä, joten odotin aika paljon näkeväni jotain Suomesta poikkeavaa. Sisätilat Viipuri, opas kaupunkiin-kirjan mukaan ovat vaatimattomat, mutta ulkotiloista positiivinen huomio oli se, miten alisteisessa asemassa monet viime vuosikymmenten rakenteista olivat. Suomessa esimerkiksi vastaavat kaideratkaisut olisivat kyllä lainvastaisia, mutta jostain syystä paikan tietynlainen rähjäinen luonnonläheisyys tuntui piristävän aidolta.


vanhan tuomiokirkon tapuli on pikku raasu

Muovikarmit, tiivistys polyuretaanilla. Varmasti lämpöisempää talvella, mutta olisivat edes ottaneet suojamuovin karmista irti!

Ennen-jälkeenkuvat Torkkeli Knuutinpojantorilta. Vihreäkattoiseen rakennukseen on saneerattu kaupungin kalleimmat asunnot, mutta talo on tyhjänä, koska asunnot ovat kalliita, parkkipaikat puuttuvat ja alue on rikoksista tunnettu

Olen huomannut, että Venäjällä ja Baltian maissa on tapana jättää osittain esiin seinärakennetta ja erityisesti umpeenmuurattuja holvauksia. Kun tarkemmin ajattelee, on esim. Tampereen raatihuoneen isossa salissakin jätetty pieni pala sisäkattoa entisöimättä, mutta tässä mittakaavassa näen tämän tekniikan eroavaisuutena maidemme välillä

Linnan sisäpihaa ja Suomen lakeja täyttämättömät kaiteet

10 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Puhut aiheesta joka on minunkin sydäntä lähellä. Gryndaus on jyrännyt aikoinaan puu-Oulun alleen, muistoissa enää on varhaislapsuuteni puutalojen täyttämillä kaduilla. Se on valtava sääli!

Ja noista rakennustarvikkeista, ihan totta mitä sanot. Minäkään en ymmärrä miksi oikeita materiaaleja ei voisi käyttää. Tosi paljon näkee täälläkin restaurointeja (oikeastaan sitä sanaa ei edes voisi käyttää) joissa vanhat rakennukset on laitettu piloille tekemällä niistä sisältä ihan eri aikakauden asuntoja. Siis sen sijaan että kaivettaisiin vanhoja pintoja esille ja paikattaisi tarvittaessa materiaaleilla jotka ovat mahdollisimman lähellä alkuperäisiä.

Kaisa kirjoitti...

Mielenkiintoisia kuvia. Yleensä Viipurista kerrotaan lähinnä rikollisuudesta tai viinaturismista, eli on jännä nähdä toistakin näkökulmaa kyseiseen kaupunkiin.

Olina kirjoitti...

Mielenkiintoiset laittomat kaiteet=)

Tuntuu hullulta, että kaikille ei aina kaikkina aikoina ole ollut itsestään selvää sellainen vanhan kunnioittaminen ja vaaliminen.

Eikä tarvitse edes mennä mihinkään liiallisuuksin, mutta tunkea nyt muovia sata vuotiaaseen tai vanhempaan rakennukseen...

17 neliötä kirjoitti...

merja - Olen katsonut Oulu palaa-dokumentin,aika surullista. Vaikka onhan Oulu vieläkin jotenkin tosi viehättävä kaupunki.

kaisa - jos kävisi Viipurissa vain kauppahallissa, voisi saada aika kurjan kuvan, luulen. Siksi itse suosittelisin kivojen paikkojen, kuten linnan ja monrepos-puiston bongaamista.

olina - joku arkkitehti joskus sanoi, ettei mikään ole niin vaarassa, kuin edellisen arkkitehtisukupolven tuotanto. Niin se vain taitaa mennä, itsekin katselen postmoderneja rakennuksia hirvityksinä kaikkine lasikartiohäkkyröineen, kun taas minun lapseni varmaan ihailisi niitä tosi kauniina.

Ekub kirjoitti...

Totta, paljon mahdollista että jos Viipuri olisi Suomea, mitään ei olisi enää jäljellä. Ja vaikka luulisi että nykyään kaavottajilla tms. rakennusasioista päättävillä olisi enemmän järkeä suojella sitä vanhaa, niin silti edelleen esimerkiksi vanhoja kauniita puutaloalueita tuhotaan pilkkomalla puutarhatontteja ja rakentamalla yhtenäisen alueen tyhjille kohdille uusia hirviömäisiä taloja.

Mielenkiintoinen tuo restaurointitekniikoiden/ajattelumaailman ero, enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi! Täytyypä pitää silmät auki seuraavilla reissuilla.

17 neliötä kirjoitti...

ekub - täytyy nöyränä tunnustaa, että minäkin olen kaavoittajan töissä syyllistynyt puutahatonttien pilkkomiseen...niin. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi, mutta toisaalta näen esteettisten arvojen lisäksi myös ekologiset arvot, joiden mukaisesti on kestävämpää rakentaa sinne, missä jo on infrastruktuuri, mikä mielestäni lievittää asiaa(varsinkin, jos alueelle on jo 70-90-luvuilla rakennettu ja rikottu yhtenäisyyttä). Toki vielä ekologisempaa olisi, jos kaikki haluaisivat asua kerrostalossa, ja tiiviisti niin, ettei olisi yksityisautoilua, mutta kun kaikki oikeasti haluavat asua omakotitaloissa...Sitten on vielä se joskus niin tylsä tasapuolisuussääntö, minkä mukaan muutkin saavat jakaa tonttinsa, jos toisetkin ovat saaneet, ja se liittyy talousjuttuihin, joista minun idealismini ei pidä niinkään. Itse olen pyrkinyt määrittämään kaavamääräyksillä uuden rakennuksen vanhaan rakennuskantaan sopivaksi, mutta eipä sille paljoa enempää mahda, jos alue ei ole suojeltu. Ja harvat alueet ovat, ja se on se, mikä minua kiukuttaa. Ja loppuviimeksihän asioista kuitenkin päättävät lautakunnat, joissa istuvat henkilöt sairaanhoitajista taksikuskeihin edustavat koko kansan keskivertomielipidettä...Pikku kaavoittajan kädet ovat joskus sidotut tässä demokratiassa. Tämä on aihe, jonka tuottamasta moraalisesta tuskasta voisin jauhaa loputtomiin, parempi varmaan, jos lopetan tähän...

17 neliötä kirjoitti...

ekub - täytyy nöyränä tunnustaa, että minäkin olen kaavoittajan töissä syyllistynyt puutahatonttien pilkkomiseen...niin. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi, mutta toisaalta näen esteettisten arvojen lisäksi myös ekologiset arvot, joiden mukaisesti on kestävämpää rakentaa sinne, missä jo on infrastruktuuri, mikä mielestäni lievittää asiaa(varsinkin, jos alueelle on jo 70-90-luvuilla rakennettu ja rikottu yhtenäisyyttä). Toki vielä ekologisempaa olisi, jos kaikki haluaisivat asua kerrostalossa, ja tiiviisti niin, ettei olisi yksityisautoilua, mutta kun kaikki oikeasti haluavat asua omakotitaloissa...Sitten on vielä se joskus niin tylsä tasapuolisuussääntö, minkä mukaan muutkin saavat jakaa tonttinsa, jos toisetkin ovat saaneet, ja se liittyy talousjuttuihin, joista minun idealismini ei pidä niinkään. Itse olen pyrkinyt määrittämään kaavamääräyksillä uuden rakennuksen vanhaan rakennuskantaan sopivaksi, mutta eipä sille paljoa enempää mahda, jos alue ei ole suojeltu. Ja harvat alueet ovat, ja se on se, mikä minua kiukuttaa. Ja loppuviimeksihän asioista kuitenkin päättävät lautakunnat, joissa istuvat henkilöt sairaanhoitajista taksikuskeihin edustavat koko kansan keskivertomielipidettä...Pikku kaavoittajan kädet ovat joskus sidotut tässä demokratiassa. Tämä on aihe, jonka tuottamasta moraalisesta tuskasta voisin jauhaa loputtomiin, parempi varmaan, jos lopetan tähän...

17 neliötä kirjoitti...

ekub - täytyy nöyränä tunnustaa, että minäkin olen kaavoittajan töissä syyllistynyt puutahatonttien pilkkomiseen...niin. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi, mutta toisaalta näen esteettisten arvojen lisäksi myös ekologiset arvot, joiden mukaisesti on kestävämpää rakentaa sinne, missä jo on infrastruktuuri, mikä mielestäni lievittää asiaa(varsinkin, jos alueelle on jo 70-90-luvuilla rakennettu ja rikottu yhtenäisyyttä). Toki vielä ekologisempaa olisi, jos kaikki haluaisivat asua kerrostalossa, ja tiiviisti niin, ettei olisi yksityisautoilua, mutta kun kaikki oikeasti haluavat asua omakotitaloissa...Sitten on vielä se joskus niin tylsä tasapuolisuussääntö, minkä mukaan muutkin saavat jakaa tonttinsa, jos toisetkin ovat saaneet, ja se liittyy talousjuttuihin, joista minun idealismini ei pidä niinkään. Itse olen pyrkinyt määrittämään kaavamääräyksillä uuden rakennuksen vanhaan rakennuskantaan sopivaksi, mutta eipä sille paljoa enempää mahda, jos alue ei ole suojeltu. Ja harvat alueet ovat, ja se on se, mikä minua kiukuttaa. Ja loppuviimeksihän asioista kuitenkin päättävät lautakunnat, joissa istuvat henkilöt sairaanhoitajista taksikuskeihin edustavat koko kansan keskivertomielipidettä...Pikku kaavoittajan kädet ovat joskus sidotut tässä demokratiassa. Tämä on aihe, jonka tuottamasta moraalisesta tuskasta voisin jauhaa loputtomiin, parempi varmaan, jos lopetan tähän...

Ekub kirjoitti...

Juu, voin kuvitella että kaavoittajan työ on äärimmäisen hankalaa, eikä päätösvaltaa paljon ole. Yksi pieni nappula isossa pelissä. Ja tuonkin tajuan (aina kun vaivaudun miettimään tarkemmin!) että on järkevämpää tiivistää olemassa olevia rakenteita, kuin laajentaa kaupunkeja, jolloin yksityisautoilu vaan lisääntyy. Hurjalta tuntuu ajatella esimerkiksi pääkaupunkiseudun tilannetta, jossa jatkuvasti rakennetaan uusia asuinalueita kauemmas ja kauemmas palveluista ja työpaikoista. Jokapaikkaan täytyy mennä autolla, kun muuten ei pääse...

Vaikka välillä ahdistaa tämä elämä pienessä kodissa, niin silti on vähän puhtaampi omatunto asuessa suhteellisen ekologisesti: kaupungissa, kävelymatkan päässä lähes kaikesta tärkeästä, kerrostalossa, pienissä tiloissa, joissa ei ole mitään ylimääräistä lämmitettävää. Mielenkiintoisia pohdittavia nämä asiat. Minulla ainakin omat haaveet menevät monesti ristiin arvojen kanssa. Onneksi ei ole varaakaan alkaa mitään taloja hommaamaan, niin voi rauhassa keskittyä kritisoimaan muita! :)

17 neliötä kirjoitti...

ekub - kiitos kun tulit mukaan pohdikeluihini! vaikeitahan nämä ovat, ja varsinkin kaikki, mitä ekologisuuteen tulee. Toistaiseksi minullakin omatuntoa helpottaa pieni asunto keskustassa, autottomuus ja liikkuminen niin lyhyillä kuin pitkilläkin matkoilla pääasiassa julkisilla. Mutta ne on vielä taloudellista pakkoa, ei niinkään unelmien kulminaatio...ja tiedän ekologisen jalanjälkeni melko kookkaaksi, sillä lennettyä tulee parikin reissua vuodessa. Ehkä mielenrauhalle parasta on tehdä ekologisuuden hyväksi se, mikä on normaalin elämän puitteissa mahdollista, ja sitten olla ajattelmatta sitä loppua...