...onnistui! Olikin jo ikävä venäläistä purkkapoppia, takatukkia ja huivimummoja! :) Kyläilimme vanhoilla perhetutuilla ja venäjänkielen taitoni olivat taas koetuksella, vaikka mukana olikin venäjää opiskeleva sisko ja hänen venäläinen miehensä. Isän kaveri muisteli menneitä ja hihitteli, että oli viitisentoista vuotta sitten ensimmäistä kertaa meillä Suomessa käytyään ajatellut, ettei tiedä toista yhtä hiljaista perhettä. Vaan eipä tiedä totuutta...Katselimme heidän minun kanssani samanikäisen tyttären, ensimmäisen ulkomaalaisen kirjekaverini hääkuvia. Jo joitakin vuosia sitten tytär oli ollut hoitamassa syöpään kuolleen naisen lasta, ja myöhemmin hän oli rakastunut lapsen isään, jonka kanssa oli nyt mennyt naimisiin. Kuvien perusteella aika eri meininki venäläisissä häissä suomalaisiin verrattuna.
Piipahdimme vanhassa kaupungissa ja linnassa. Linnat ovat niin minun juttu, joten olin tietysti ihan tunnelmissa ja halusin kivuta torniinkin, vaikka vanhemmiten kaikki huojuvat portaat ovat alkaneet hirvittää. Vaihto-opiskeluvuonna professorini totesi, että kyllä arkkitehdin pitää uskaltaa kiivetä korkealle, kun muutaman muun opiskelijan kanssa käännyin kirkon vesikatolle vieviltä rakennustelineiltä puolivälistä alas. Nytkin pyyhin tornin porraskaiteen bakteerikannan kämmeneeni sen verran huolella, että kiittelin itseäni aikoinaan otetusta hepatiittirokotuksesta (niin, samalla paikalliset ladyt kipusivat portaita piikkikoroissa, eikä heitä näyttänyt pelottavan yhtään). Sitten veimme neljä auton rengasta rautatieasemalla odottelevalle tutulle. Arvoitukseksi jäi, miten poika selvisi renkaiden ja mukanaan olevan kumiveneen kanssa junalla Pietariin.
Ajoin pitkästä aikaa autoa. Kiva kun isä antaa minun treenata rappiolla olevaa ajotaitoani autollansa. Enkä ajanut kanien päälle, taidan siis uskaltaa ajaa toistekin! :)
9 kommenttia:
Viipuri näyttää tosi kauniilta ja reissusi kuulostaa mielenkiintoiselta! Olisipa joskus kiva päästä matkalle tuonne suuntaan.
ekub - Viipuri on kyllä kiinnostava paikka! Pietari myös. Se on tietysti harmi, kun pitää olla viisumi, muuten voisi useamminkin käydä.
Muistan kuinka jossain päin Venäjää käydessämme joskus vuosia sitten uskaltauduimme maailmanpyörään. Taisi koko nautinto mennä sivu suun kun kuuntelin vain huolestuneena laitteesta lätevää nitinää ja natinaa...
Teillä taisi olla ihan hyvä reissu tällä kertaa. Vai kumivene :D, ehkä ne renkaat lastattiin siihen...
Vintage living - minä en ollut sillä kertaa mukana...sitten myöhemmin, kun olin 10v mukana Petroskoissa, olisin halunnut samaiseen huvipuistoon, Aune K sanoi, ettei mennä, koska HÄN on siellä jo käynyt. Olen vieläkin katkera sille. Mutta nuo nitinät ei varmaankaan ole hyvä juttu. Se kumivene oli muuten sellaista selkään pakattavaa mallia ;)
Viipurin kuvat on upeita. Erityisesti tykkään tuosta kattokuvasta (kattokruunu ja jännä katto).
Kauniita kuvia, todella mielenkiintoisia! Olen aina toivonut pääseväni joskus Venäjälle, juurikin Viipuri ja Pietari kiehtovat: Toki myös Karjalanseutu laajemmin, kun minulla(kin) on juuret siellä.
Korkeanpaikankammoisena ymmärrän hyvin tuon kaiteeseen turvaamisen=) Muistelin tuota lukiessani sitä yhtä ainoaa kokemustani jäähalli-keikasta, jota olin tietenkin todistamassa ylimmällä hattuhyllyllä, jonne en meinannut ensinkään uskaltaa kiivetä, ja kun viimein istuin paikallani, meni reilu puolituntia, ennen kuin kykenin hengittämään normaalisti. Silloin myös ihmettelin muita ihmisiä, jotka rennosti hyppelivät portaita ylös ja alas... huhhuh. Loppua kohden olo kyllä helpotti=)
Merja - kiitos! se on Viipurin rautatieasema :)
Olina - Kiitos myös! Minäkin olen kerran pelännyt jäähallin hattuhyllyllä...Joskus lukioikäisenä, usko tai älä, olin jonkin aikaa kiipeilykerhossa, eikä korkeissa paikoissa ollut mitään ihmeempää. Ehkä se johtui valjaiden tuomasta turvallisuudesta, tai sitten en silloin yksinkertaisesti vielä pelännyt.
Ihanaa että pääsitte reissuun!Kun viimeksi kävi niin ikävästi.
En ole koskaan käynyt Viipurissa, ehdottomasti pitäisi joskus mennä. Olen kuullut paljon juuri räjähtäneistä rakennuksista, ja paikan tunnelmasta. Herättää kuulemma sekalaisia tunnelmia, olisikin jännää nähdä itse. Pietarissakaan en ole käynyt varmaan ainakaan 13 vuoteen. (Olen syntynyt siellä, 23vuotta sitten) Sekin siis matkalistalla.
Kuvistasi ja matkakertomuksesta tuli tosi nostalginen ja vähän surulline olo. Se poika renkaineen ja kumiveneineen vaikuttaa aivan pikku veljeltäni, hänellä on vähän vastaavanlaiseen taipumusta.
Tiuku - oli mukava kun auto toimi hyvin tällä kertaa :) Viipuri ja Pietarikin ovat loppujen lopuksi yllättävän lähellä....aika jännää, että olet syntynyt Pietarissa :)
Lähetä kommentti