Kesäinen muisto

Kalevalanpäivästä tulee mieleen Gallen-Kallelan maalaukset, ja maalauksista Kalela. Kalelasta puolestaan lämmin aurinko ja viimekesäinen retki Kalelaan kirkkoveneellä:)

Iltakokkailua

Mansikkamoothie. Nam. Kokeilimme uutta ruokalajia ja jälkiruuaksi smoothieta. Kuuluukohan se oikeasti juoda pillillä korkeasta lasista? Eipä tuon varmaan väliä. Omistan loistavan, vanhan Komet-nimisen sähkövatkaimen, jonka ikävuosista uudet vatkaimet voivat vain haaveilla. Käyttöiältään vastaavanlaisten valmistaminen ei taitaisi olla tämän päivän kodinkonetehtailijoille kannattavaa liiketoimintaa. Se on sääli...vai pitäisikö onnellisena ajatella, että kun tavarat hajoavat, pitää ostaa uusia, jolloin raha liikkuu, talous kukoistaa, ja kaikille pienille arkkitehtityttösille löytyy töitä?

Yökyläilyä

Ystäväni, varasiskoni Emmi käväisi kylässä. Toi tuliaisiksi suklaata pohjoisesta ja hilpeän vihkosen Thaimaasta. Ja itse sain lopulta annettua tuliaiset Istanbulista. Oli huippua pitkästä aikaa höpötellä tyttöjen juttuja peiton alta pimeässä. Niille, jotka tietävät perjantaikarkkipäivästäni, avasin suklaarasian VAIN katsoakseni, miltä suklaasydämet näyttävät. En edes haistanut. Minulla oli itsekuria. Tosin sitten lipsahti töissä kun myös työnantajani tarjosi tuliaissuklaita...

Tuolini

Violetin postauksesta inspiroituneena päätin myös esitellä tuolin, joka esineineen kuvaisi minua jotenkin. Tämä ei ole erityisen harkittu tai pitkään lavastettu kokoelma, mutta ehkä hiukan muistuttaa persoonaani.

Tuoli: Pieni ja pehmeä. Vähän vanhanaikainen, mutta moneen uuteen verrattuna varsin moderni. Yksinkertainen istuinosa, kaartuva puu käsinojissa ja aavistuksen turhamaiset jalat vetoavat kauneuskäsitykseeni.

Kirjontakehys: Vaikka olenkin melkoinen huithapeli laiskiainen, osaan keskittyä myös pikkutarkkaan. Puolet lapsuudestani luin kirjastossa askartelu- ja käsityölehtiä, ja toisen puolen istuin huoneeni lattialla väkertämässä jotain pientä ja hankalaa. Käsillä tekemisen tarve on peritty ominaisuuteni, enkä voi taistella sitä vastaan, vaikka viime vuosina on ollutkin vähemmällä opiskelukiireiden vuoksi.

Kirjat: Lukeminen on tärkeä harrastukseni. Vakiolauseeni on: luin kerran jostakin, että...Toisekseen, on sitä tullut koulunpenkkiäkin kulutettua.

Tanssitossut: Harrastukseni ja kuntoni ylläpitäjä. Toisaalta liittyy myös vuosien haaveeseeni hallita kehoani hyvin ja tehdä sillä jotain kaunista sekä mielikuvaani, että riverdance on jotain erityisen jännittävää.

Muffinssivuoat: Radiosta tulee ohjelma, jossa on aina aiheena "tuleeko epäonnistuneesta viulistista alttoviulisti?" tai "tuleeko epäonnistuneesta balettitanssijasta nykytanssija?" tms. Odotan innolla, koska on aiheena, "tuleeko epäonnistuneesta ruuanlaittajasta leipoja?" Taitaa tulla.

Valokuva Edinburghista: Tähän kiteytyy kaukokaipuuni, reissutarpeeni, kiinnostukseni arkkitehtuuriin ja nummien ihannointi.

Käsilaukku: Tykkään käsilaukuista ja niiden analysoimisesta. Mukaan valitsin juuri tämän, sillä se on GlobeHopen kierrätysmateriaaleista valmistama ja edustaa eettisiä periaatteita, joita kunnioitan.

Pilkulliset polvisukat: Pilkkujen vuoksi ja siksi, että vaatekappaleista varmaankin hameet ja polvisukat kuvaavat minua parhaiten, ja sitä, miten mieltymykseni kisaavat naisellisuuden ja tyttömäisyyden välimaastossa.

Maalaus: Tuolin takainen maalaus liittyy jatkuvaan mielitekooni saada maalata. Kyseinen taulu ei ole ehkä parhaimpia, mutta siinä on kiva kohta Pispalaa, suosikkikaupunginosaani.

Saappaat kuvatkoon luonnossa liikkumista.

Kengät: Kovia kokeneet, mutta kanssani paljon nähneet. Kun ostin ne, ajattelin, ettei hienompia voi ollakaan. Niissä on vähän pitsiä, vähän kultaa, paljon ruskeaa ja tuntuvat kivoilta jalassa.

Leivänpaahdin: Lahja tärkeältä ihmiseltä, muotoilultaan mukava, ja liittyy ruokavalioni perustaan, jonka mieluiten syön paahdettuna.

Kurkistus uusrenessanssitaloihin

Perjantaina tutustuimme koulusta pariin vähän prameampaan rakennukseen. Restauroinnin hienosäätö vaikuttaa aika haasteelliselta, eikä todellakaan keskivertoihmisen budjettiin sopivalta. Toisaalta suurten luokka- ja varallisuuserojen aikaan nämä on rakennettukin, perinne siis jatkukoon. En silti tunne laisinkaan kateutta, en edes haluaisi vastaavaa omaisuutta. Kivaa kuitenkin, että jotkut, joilla on mahdollisuus, panostavat estetiikkaan.

Kevätaurinko

Harva asia on niin ihana ja nautinnollinen kuin kevätaurinko. Perjantaina teimme koululta pienen ekskursion keskustaan ja saimme esittelyn perinteisistä maalausmenetelmistä käytännön kohteissa. Kerrankin pääsi keskellä päivää pihalle testaamaan kameraa auringon valossa :) Sain maaleista taas niin paljon tietoa, etten varmaan muista puoliakaan oikein. Toimisipa pääni kuten muistitikku tai kovalevy...olisi huippua ladata runsaat määrät tietoa sisään ja ulos aina kun haluan!

14.2

Minulla on ihania rakkaita ystäviä. Paljon. Pitkin päivää sain hauskoja toivotuksia, postiluukusta tipahti kortteja, sain kutsun ystävänpäiväteelle, ja ihan huipun kimpun tulppaaneja. Eräs ystävistäni taisi muistaa, kuinka surullinen olin kuoletettuani edellisen postauksen tulppaanikimpun... Toivottavasti uusilla vinkeillä onnistun nyt paremmin! Ystävänpäivätoivotukset vielä kaikille enemmän ja vähemmän tutuille! Kiitos ystävyydestä!

Miten tullaan viherpeukaloiksi?

Haluaisin olla viherpeukalo. Haluaisin kasvattaa kasveja, joiden haasteellisuus herättäisi muissa ihailua. Tuntisin varmaankin itseni paremmaksi ihmiseksi. Töissä viherkasvit ovat vastuullani, joten olen ylpeä pomoni luottamuksesta, mutta samalla tunnen suurta kauhua, paljon suurempaa, kuin esimerkiksi varmuustallennuksesta tai tilauksesta kopiolaitokselle. Puoli vuotta ovat jo hengissä säilyneet, huh, minusta huolimatta. Tulppaanit kestivät hellää huolenpitoani pari päivää.

Lempiruno

YKSINÄISYYDESTÄ
"Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen, hän ihan yksin asui taloaan ja talo oli myöskin yksinäinen.
Hän usvan turvin pakeni ja katos kokonaan ja ovet jätti auki ja lamput palamaan.

Ja nyyti kulki vain ja kulki maailmalla, ei nähnyt missään tutun tuttua. Nyt kuka lohduttaisi nyytiä ja sanois vaikka näin: jää ilman ystäviä se ken kääntää selän muihin päin.

Kun matkalaukku painoi, nousi kuuma hiki ja ahtaat kengät hiersi kantapään. Ja silloin tuuli lumoavan soiton meren takaa toi, kun muikkunen se kesän poukamassa musisoi. Ja laukkua ei muikkusella ollut, eikä koskaan tule olemaan ja kenkiä ei viheriän niityn poika tule tuntemaan. Siis kuka lohduttaisi nyytiä: on laulun mahti suurempi kuin laukun. Siitä askeleelle tahti!

Kas, hemuleitten puisto valaistuna hohti ja raketteja siellä ammuttiin, ja kansaa puitten alla karkeloi, kun pelit pelas ja soitto soi! Ja iso hemuli söi ison pannukakon hilloineen, vaan nyyti oli taaskin ihan yksikseen. Siis kuka lohduttaisi nyytiä ja sanoisi: ei kukaan sinua huomaa ellet itse mene mukaan!

Niin nyyti lähti siitä meren rantaan ja löysi näkinkengän, suuren, valkean. Hän astui varovasti hienoon santaan ja tuumi: löysin ihmeellisen maailman. Siis nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi? Vaan kuka lohduttaisi nyytiä ja sanois: yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.

Ui valtameren mustaa aavaa pitkin niin yksinäinen pullo, ui ja ui ja lipui rantaan, kuten arvasitkin, ja pullopostipulloks paljastui. "...niin kauheasti pelkään mörön mörinää kun hämärässä olen ihan ilman ystävää..."

Se kirje oli nyytin ensimmäinen. Hän kätki sen siis taskun sopukkaan. Ja kesäyö on kaunis yö, kun yö on heinäkuun, kun joku jotakuta kohta lohdutella saa ja kaikki muuttuu uudeksi, kun seikkailukin odottaa.

Kas viljaana siinä vilkutteli veneestään ja homssut soutelivat - nyyti laski seitsemään - ja viides homssu tervehti ja nyyti huusi: hei! mua kukaan ennen huomannutkaan ei! niin mielelläni seurassanne viivähtäisin vaan kuka lohduttaisi tuittua, jos tänne jäisin.

Nyt kysyy: onko tuittu ollut täällä kukaties? On, lauloi vontti, -tuittu hiukset valloillaan. Hän karkas eilen kotoaan ja oli suunniltaan. Vaan kuka lohduttaisi tuittua, en tiedä ollenkaan kun olen lomalla ja kalastelen vaan.

Kun sitten vuorten takaa kuuluu mörön mörinää niin nyyti heti ensimmäiseen koloon lymyää ja ryömii sieltä äkäisenä jalkaa polkien: Mun täytyy nyt lohdutella tuittua, en saa nyt olla arka! Hän pelkää vielä enemmän, se pikku tuittu parka!

On tienoo äkkiä niin hiljainen ja musta ja mörkö niin kuin vuori tuijottaa, ja jäinen maa on täynnä kammotusta, kun kuustakin pois värit putoaa. Ja mörkö ällistyi ja juoksi pakoon yksi kaksi - siis tuittu kyynelien läpi näki nyytin voittajaksi. Ei pienen tuitun peloittelu ole vaikeaa, ja lohduttelu, arvaathan, on vielä helpompaa.

Noin vaiti katsoivat he toisiansa, nyyti, tuittu, kuutamossa kuu. Ei ihme vaikka nyyti jaloistansa kävikin heikoksi ja mykistynyt suu ujosti sanoi vain: kirje voi kai kaiken selittää - ja meni pois! Hän tahtoi kirjoittaa - näkinkengästään ja hemulista ja kuinka yksinään hän oli - ajatuksistaan ja pelostaan.

Ja tuittu ruusut sai ja kirjeen luki ja nimenkin hän tarkkaan tavasi. Ah, posken punaruusut häntä puki ja nyytille hän sylin avasi ja kuiskas: unohda jo mennyt kamaluus, on edessämme kaikki kauneus ja ihanuus. Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!"

-Tove Jansson [lyhennetty versio kirjasta "Kuka lohduttaisi nyytiä"]

Yksi lempirunoistani lapsuudessa...vieläkin muistuttaa, että oikeasti yksin on vasta kun kääntää selän maailmalle.

Talvimaisema ja riippuvuus tekniikasta

Aamuisin on mukavaa katsella lopultakin valkoista maisemaa!

Tänään sattui hauska juttu. Piipahdin naapuripaikkakunnalla, ja kun olin lähdössä takaisin Tampereelle, halusin nostaa rahaa paluumatkan bussilippuun. Mutta. Pikkukunnan keskustassa on kaksi pankkiautomaattia, jotka kumpikaan ei toiminut, tietenkään. Kassin pohjalta löysin -koomista kyllä- kolikoita juuri sen summan verran, mitä bussimatka lähimmälle pankkiautomaatille maksoi. Muuten olisi tullut reipasta ulkoilua. Huomasin tosiaan jälleen kerran sen mielikuvituksen puutteen, mikä ensimmäisenä valtaa, kun tulee tilanne, jossa ei voikaan toimia totutulla tavalla!