sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Miten tullaan viherpeukaloiksi?




Haluaisin olla viherpeukalo. Haluaisin kasvattaa kasveja, joiden haasteellisuus herättäisi muissa ihailua. Tuntisin varmaankin itseni paremmaksi ihmiseksi. Töissä viherkasvit ovat vastuullani, joten olen ylpeä pomoni luottamuksesta, mutta samalla tunnen suurta kauhua, paljon suurempaa, kuin esimerkiksi varmuustallennuksesta tai tilauksesta kopiolaitokselle. Puoli vuotta ovat jo hengissä säilyneet, huh, minusta huolimatta. Tulppaanit kestivät hellää huolenpitoani pari päivää.

10 kommenttia:

Vintage living kirjoitti...

Annoit tulppaaneille tietty kuumaa vettä niin kuin ruusuille?? Varmaan ainoa asia minkä mä hallitsen kukkien kanssa on, että ruusuille kuuma vettä, tulppaaneille kylmää (ja niukasti) vettä, mutten nuupahtavat ja loikottavat pituutta. Niin ja uusi imupinta pitää leikata, eikä ne saa paleltua, mutta yöt saisivat olla viileässä. Ei taida auttaa mun neuvot, mulla ainoa eloonjäänyt kasvi on Kiinanruusu.

17 neliötä kirjoitti...

Joo, noi ohjeet sain...kylmää vettä ja niukasti. Taisinkin sitten antaa aivan liian niukasti...ja imupinnan unohdin leikata.

Piparkakkutalo kirjoitti...

Hienoja kuvia!

Anonyymi kirjoitti...

Mikä siinä onkin, että aina kaikki kukat kuolee? Miks mummu saa kukkapenkit kukoistaan, kukan kuin kukan kukkimaan uudelleen ja uudelleen. Mummu tekee myös niin paljon paremmat ruuat, pullat ja entäs ne mummon virkkaukset? Monesti miettii, että mihin tämä maailma menee ku mummot kuolee. Kuka kasvattaa kukat, tekee paistit ja virkkaa pitsit? Opitaanko me niitä ikinä? Uih.. ja Voih..

Terkkuja vain Oulusta. Mulla ei ole yhtään kukkaa ollut piiitkään aikaa,vaikka niistä pidänkin. :)

-Emmi

Anna Emilia kirjoitti...

Sama vika. Ostan kivoja viherkasveja ja ostan taas kohta uusia, kun saan entiset kuolemaan. Haluaisin olla edes vähän viherpeukalo. Sitä ei vaan mulle suotu..

Ja tuo Emmin huoli, mihin maailma menee, kun mummot kuolee, oli jokseenkin aiheellinen. Siksipä yritän mummolassa aina vakoilla, mitä se mummo niihin patoihinsa pistää ja kuinka se kukkiaan hoitaa.

17 neliötä kirjoitti...

Piparkakkutalo- kiitos!
Emmi- mun mummut on kuolleet, enkä osaa kutoa villasukan kantapäätä, en paistaa herkkulettuja, tehdä sitä juuri oikeanlaista perunavelliä tai laittaa pelargoniaa talvehtimaan. Enää ei voi kysyä neuvoa:( Välillä on melkein kade niille, joilla on vielä mummu!
anna emilia- kiva kuulla, etten ole ainoa!:)

Vilijonkka kirjoitti...

Niin me ollan ihmiset erilaisia. Mulla on sellainen olo, etten osaa kasvattaa lapsia, laittaa ruokaa, tietokoneet tekevät kummia, sosiaalisesti torveilen, MUTTA viherkasvit hanskaan. Pitkäaikaishaaveena on ollut sellainen englantilaistyyppinen kasvihuonetalo. Sellaisessa olisi ihana nukkua joskus viileänä kesäyönä, kuunnella sirkkojen siritystä, ihailla suuria palmuja ja orkideoja, pinota orkeita kirjapinoja sinne tänne. Kasvit ovat ystäviäni.

Emmi kirjoitti...

Tulin pikaisesti kurkistamaan tänne, ja toivottaman hyvää ystävänpäivää! Kiitokset muuten kortista, se oli ihana! Ja vink*vink*, mä sain sen uuden blogin luotua. ;) hih ja hei, palaamisiin!

violet kirjoitti...

Aika usein tulppaanit ovat jo ostettaessa vanhoja...etteivät kestä mitenkään paria päivää enempää.
Lohduttaudu vaikka sillä (elleivät omasi olleet sitten ihan nupulla tai kiinni kun ostit;-))

17 neliötä kirjoitti...

Vilijonkka- oih, tämä on kateellisen huokaus...ihailen taitoasi kasvien kanssa :)
violet- tuo lohdutti, tulppaanit eivät uutenakaan olleet ihan terässä. Kuvittelin silti niiden kestävän ikuisuuden.