200:s postaus

Kahdennensadannen postauksen kunniaksi seitsemäntoista neliötä esittelee salaiset sopukkansa, ne osat, jotka vain harvat vieraat pääsevät näkemään. Entistä rohkeampana, entistä paljastavampana.

17 neliön hintaan sisältyy piilopaikkoja, joihin voi kadota ne asiat, joita ei haluta näyttää julkisesti.

Vinttikomero. Vuokrahintaan kuuluu vinttikomero, jota ei ole koskaan löytynyt. Kaikki muut numerot löytyvät ullakolta, mutta ei numeroa 68. Vuokraisäntä kysyy joka kerta, kun näemme, että olenko jo selvittänyt vinttikomeron sijainnin. Sitä en ole kertonut, etten edes aio. En halua ottaa sitä riskiä, että se on joku törkyinen kolo nurkassa, jonka minä joutuisin siivoamaan. Yleensä vintit ovat kiehtovia, mutta täällä pelottaa, ja jo avainta kiertäessä sydän alkaa lyömään nopeampaan tahtiin. Joskus harvoin, jos sataa oikein kovasti, saatan oikaista vintin kautta kotiin, jos olen ollut viereisen rapun ystävillä kylässä.

Kellarikomero. Kellarista löytyy elämälle tärkeitä lisäneliöitä, siellä voi säilyttää sukset, luistimet, tyhjät pahvilaatikot, kumisaappaat ym. Umpiovelliset varastokopit mahdollistavat sen, että koppia ei tarvitse sisustaa ja pitää esittelykunnossa, niin kuin edellisessä taloyhtiössä oli määrätty.

Porraskäytävä. Täällä sijaitsee urheiluvälineeni nimeltä porras. Sablonakuvio kiukuttaa seinällä, ja vaikka se saattaisi olla kiva jossain muualla, ei se kuulu tämän rakennuksen arkkitehtuurin tyyliin, me kun ei olla keskiajalta vaan 30-luvulta. Kaide on kuitenkin kiva, kiiltävää mustaa, nam!

Yhteispihan lisäksi taloyhtiössä on yhteisparvekkeet. Ei kyllä tulisi mieleen mennä ottamaan aurinkoa yläosattomissa.

Seuraavassa postauksessa on vuorossa salaisuuksia, kätköjä ja satunnaisia aarteita. Entistä avoimempana, entistä materialistisempana.

Tahdon rautaiseksi naiseksi!

Pitäisi kuulemma syödä rautaa.

Olin muutama vuosi sitten vielä kasvissyöjä, ja silloin kaikki olivat kovin huolissaan, miten saan ravinnosta kaiken tarvittavan. Uskallan silti väittää, että keskiverto kasvissyöjä syö monipuolisemmin ja terveellisemmin kuin keskiverto lihansyöjä. Minä tulin kuitenkin allergiseksi kasviksille, mikä on aika huono juttu, jos haluaisi olla kasvissyöjä. En tiedä, onko asioilla mitään yhteyttä, mutta kasvisyöjäelämässäni hemoglobiinini oli aina sadan viidenkymmenen hujakoilla, kun taas lihansyöjänä en ole kelvannut verenluovuttajaksi, arvon laskiessa jotakuinkin kympillä vuodessa. Jo pari vuotta joka terveydenhoitajakäynnillä olen saanut vinkin syödä joko rautatabletteja tai maksaa. Tuntuu jokseenkin epäreilulta, että tähän ongelmaan auttavat eniten pillerit, joista saa mahan kipeäksi ja ruokalaji, joka on inhokeistani korkeimmalla sijoituksella. Ajatuskin alveoleista ja muista kuona-ainesysteemeistä biologian laitoksen preparaatin sijasta ruokalautasella, yök. Tällä viikolla sain kuitenkin käskyn hoitaa tämän rautahomman kuntoon, ja toisaalta myös ajatus siitä, että saamattomuuteni ja sentimentaalisuuteni johtuisikin huonon luonteen sijasta punasoluista, motivoivat aika paljon ryhtymään rautakuurille.

Mutta maksaan en silti koske!

Onneksi joka vuosi on tällainen päivä, että saa jekuttaa oikein luvan kanssa. Aamukahvipöydässä muistui aprillipäivä mieleen, ja tottahan sitä piti jotain kehitellä. Irlanninreissuseurani sai sen vuoksi ryyanairilta mielestäni suht pätevän näköisen ilmoituksen, jossa kerrottiin uusista 7,58 euron vessamaksuista, jotka maksetaan käteisellä lentohenkilökunnalle. Toisesta visiitistä onboard toilettiin saa 50% alennuksen. Ja kaikki päällysvaatteet pitää laittaa ruumaan meneviin matkatavaroihin. En ole ihan varma, sainko jymäytettyä, mutta itseäni ajatus on viihdyttänyt koko päivän :)

Hautomista

Välillä pitää hautoa ideoita. Houkuttelevinta on silti odottaa pääsiäislomaa Irlannissa.

kipeä kone

Tietokoneeni on ollut vähän kipenä, mutta ehkäpä tämä taas tästä...

...ja jos siitä olen ollut hetkittäin itkun partaalla, on aina jotain mukavaakin. Eilen sain ensimmäiset Zenitillä otetut kuvat kehityksestä. Olin kyllä melkein liiankin innoissani niitä hakiessa, varsinkin, kun olen ottanut paljon parempia kuvia digikamerallani. Mutta on siinä silti oma hohto avata kuori ja aloittaa kuvia selaaminen, kaikki aivan yllätyksiä. Nyt ehkä alan tuntea kameraa paremmin ja osaan ottaa tulevat kuvat harkitummin. Muutamista kuvista voi silti jopa nyt huomata, että Zenit-automat on ollut varsin hienoa neukkutekniikkaa, ja että se on ehdottomasti parempi filmikamera kuin aikaisempani :)

huoooh

Edellisestä postauksesta onkin jo vierähtänyt tovi...Olen huomannut viime aikoina itsessäni sellaisen nolon uuden ilmiön, että olen alkanut huokailla, pitkään ja syvään. Diplomityö pitäisi saada etenemään, työt työpaikalla samoin. Pitäisi päättää, haenko opiskelemaan, saanko dipan valmiiksi ennen syksyä, kannattaako valmistua vaiko etsiä töitä halpana opiskelijana ja miljoona muuta asiaa. Kaipaan lomaa. Onneksi voin odottaa pääsiäistä ja Irlannin matkaa kesäkotini nurkille! :)

Viikonloppuna autoin paria ulkomaalaisvierasta pystyttämään valokuvanäyttelyn seurakunnassamme. Tuli jälleen huomattua, että vaikka näyttelyn pystyttäisi kuinka kevyellä kädellä tahansa, jonkin sortin laservaa'itin, jolla saisi nollatason seinään, olisi hyvin käytännöllinen. Viritimme kyllä langalla sen, mutta nurkat, joista otimme korkeusmitan, eivät tainneetkaan olla ihan niin suorat, joten lankasuorasta tuli hiukan lankavino.

Näyttely oli joka tapauksessa koskettava, sillä sen kuvat kertoivat ihmiskaupasta. Valokuvaajapojat olivat kiertäneet yhdeksän kuukautta maailmaa, ja kuvanneet aihepiiriin liittyen. Tiesittekö, että Intiassa lehmä maksaa 400 $ ja lapsi 10-40 $? tai että jossain päin maailmaa voi ostaa seksiä lapselta 50 sentillä? Näitä asioita kun pohdin, alan potea huonoa omaatuntoa huokailusta omista suht vähäisistä huolista. Tässä on linkki, jos näyttely kiinnostaa! www.photogenx.net

Vielä kevennykseksi kuva huutonettilöydöstäni...Idea tuli vähän ex tempore, mutta sitten, kun olin päättänyt sen haluavani, ryhtyi joku "läskimarkku" kilpahuutamaan, jolloin melkein hätäännyin, ettei semmoiselle saa minun Zenitini mennä. Onneksi sain sen joka tapauksessa edullisesti :) Jos joku on hauska lelu, niin tämä! Se on valmistettu Neuvostoliitossa, ja siitä kuuluu ihana ääni, kun ottaa kuvan. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut kameraa, jossa olisi filmi, ja olin melkein unohtanut sen malttamattomuuden, jolla filmin haluaisi täyteen, jotta pääsisi kehittämään kuvat. Tämä kamera toivon mukaan palvelee ne reissut, kun ei halua ottaa digijärkkäriä mukaan siinä pelossa, että joku varastaisi sen.

Viikonloppuhupi

Mitä sinä näet, kun katsot ikkunasta naapuritaloihin? Hyväntahtoisia hölmöjä vai ilkeämielisiä turilaita? Tämä on oikeasti hauskaa! Mustaan paperiin kun leikkaa pienen kuvion, ja teippaa sen kameran linssin eteen, sitten vain tarkentelee kohti valoja, niin kaikki kirkas valo muuttuukin kuvion muotoiseksi! Jos ette usko, niin kokeilkaa! :)

8 asiaa sisustamisesta

Valaistus: Asuntoon pitää saada monta valaistusvaihtoehtoa hämärätunnelmasta valoisaan, ja siksi pitääkin olla riittävän monta valaisinta eri nurkissa. Kaikki eivät tietysti pidä hämärästä, mutta minä pidän, ja parhaimmillaan kynttilänvalosta.

Jos saisin valita vain kaksi huonekalua, jotka muuttaisivat kanssani, valitsisin luultavasti kuvassa näkyvän lampun ja nojatuolin.

Värit: Joskus yläasteella sain päähäni, että koboltinsininen on maailmankaikkeuden täydellisin väri. Sen jälkeen tuli joku uusi väri ja sitten taas uusi. Sen vuoksi kaikki huonekaluni ovat eri värisiä. Seinät ovat myös minusta riippumattomista syistä melko mehukkaan siniset. Minun asuntoni voisikin olla "ei näin"-opetusesimerkki kaikille mustan/harmaan/ruskean ystäville! (taidan olla yksi niistä itsekin...)

Isot maalaukset: Harkkatyö nimeltä Tuomiopäivän vellikello ei ole ehkä laadukkainta taidetta, mutta koolla on väliä. Mitä isompi, sen parempi, jos kyse on tauluista.

Kilohinta: Jos lasken yhteen huonekaluista maksamani hinnan verrattuna painoon, saan erittäin edullisen tuloksen. Osa on perittyä, sitten on siskolta saatu sänky ja kahdellakymmenellä markalla ostettu ruokapöytä. Ovat täyttä puuta ja painavat sen mukaisestikin! Sana muutto saa isäni aina kurtistamaan kulmiaan...

Kiiltävä musta: 20-luvun arkkitehtuurissa ihailen eniten väripintojen kiiltoasteen vaihtelua. Maalattu matta on ihan eri asia tilassa, kuin kiiltävä. Kiiltävä musta on ihanaa! Tampereen raatihuoneella näin kiiltävät mustat pylväät, ja olisin voinut vaikka halata niitä ensi-ihastuksesta. Näitä ikean kehyksiä olisi saanut valmiiksi mustina, mutta vain mattapinnalla, joten pitipä sitten saada maalata ne kiiltäviksi.

Pilkut: Se on riippuvaisuuteni, minkäs sille mahdan.

Ajanmääreet: 17 neliössä tykätään uudesta ja vanhasta, muttei uusvanhasta.

Visio: Aina voi kuitenkin haaveilla. 17 neliötä on vaikeaa sisustaa, varsinkin kun säilytystilaa ei oikein ole riittävästi. Taloudellisesti ei ole ollut mahdollisuuksia ihmeisiin. Mielenkiintoakaan ei kämppään juuri ole ollut Irlannista paluun jälkeen. Mielestäni sisustuksen järjestys kuitenkin on se, että ensin hommataan asunto, joka sitten sisustetaan, eikä toisinpäin. En siksi pysty tarkkaan sanomaan, mistä haaveilen, sillä pidän monista eri tyyleistä, eivätkä kaikki tyylit sovi kaikkiin rakennuksiin.

Joskus nuorempana ajattelin, että olisi kauheaa ja minun arvoani vähentävää, jos joku toinen päättäisi kotini sisustuksen. Nyt pikkuisen vanhempana olen tullut siihen tulokseen, että jos toisen ihmisen makua pystyy arvostamaan, voi yhdessä tehty valinta olla tuplana parempi kuin kummankaan yksinään. Vähän niinkuin tiimityössä yleensäkin. Voin myös tarvittaessa konsultoida työkavereita, arkkitehteja kun ovat, eikä sitäkään tarvitse turhan ylpeyden estää.

Hieno sisustus ei mielestäni takaa viihtyvyyttä, vaan pitää huomioida monta muutakin asiaa, kuten akustiikka, valaistus ja tilantuntu ylipäätään (ja seura). Ja loppuviimeksi en haluaisi liiaksi kiintyä materiaan tai ainakaan antaa sen rajoittaa elämääni.

Ai niin, tämä oli haaste, bongasin Ilonan blogista. Ken haluaa, saa jatkaa!