maanantai 23. helmikuuta 2015

Kerä



Isagerit

Langin Novena

Lisää Isagereja


Meillä on vauvan kanssa pari viikottaista harrastusta, kuviskerho ja vauvauinti. Ihan vain omiksi harrastuksikseni luettavia juttuja ei oikeastaan ole kuin neulonta, ompelu ja leivonta tällä hetkellä. Pinterestin selaamista yöllä vauvan herätessä en siis laske harrastukseksi :D Melkein harrastukseksi voisin laskea lankakauppa Kerässä käymisen - menen siis vauvan uniajan lähellä sinne neulomaan,  ihailemaan lankoja ja häiritsemään Jonnan ja Marian työntekoa. Välillä tietysti ostankin uusia lankoja.

Siellä on kivaa!!!! Välillä ihan nolottaakin, kun mietin, että käyköhän siellä kukaan muu niin usein neulomassa. Enhän mene Prismaankaan pyörittelemään lihapullia ja kuorimaan perunoita silloin kun tekee mieli kokata seurassa. Mutta se vaan on niin viihtyisä paikka, Jonna ja Maria ihania tyyppejä ja hetket kun saa neuloa tai jutella neulomisesta sun muusta ovat arkipäivän suola. Sellaista maman spesiaaliaikaa. Vauva on aina ollut tervetullut myös ja hyvin hänkin siellä viihtyy, liekö ison ikkunan takana huristelevat autot ja tallustelevat ihmiset syynä. Itse asiassa aika monta kertaa päiväunia ei ole tullut, kun pojalla on niin kivaa. Silloin ei tosin kovin montaa riviä neulota.

Samassa haluaisin esitellä tämän hetkiset lempparilankani, Isagerit ja Langin Novenan!

4 kommenttia:

Tytti Matsinen kirjoitti...

Mutta hei, onko vauvan neuleet omasta päästä vai saisiko ohjeisiin linkkejä? Mun tuttavapiiriin tupsahtelee pieniä ja yritän neuloa jämälankojani, joten tähän yhdistelmään söpöt vauvaneuleet sopisi tosi hyvin (ja junasukat tulee jo korvista). :)

Inka kirjoitti...

Kuvassa vilahtivatkin teidän rattaat, joita oon ihaillu. Minkälaiset ovat olleet käytössä nyt isommalla lapsella? Postaus rattaista kiinnostaisi paljon! Samoja olemme harkinneet omalle syntyvällemme. :)

17 neliötä kirjoitti...

Tytti - koitanpa vielä väsätä linkeilläkin neulepostauksen. Sellainen oli jo työn alla, mutta vauva olisi koko ajan halunnut kurkata hiiren alla olevaan laseriin, joten piti laittaa kone kiinni kun en tiedä tekeekö se silmille hyvää :D

Inka - jotain vertailua teinkin jo tähän http://17neliota.blogspot.fi/search/label/vaunuvertailu mutta voisin tehdä taas uudemman nyt kun rattaista on enemmän kokemusta ja lumessa lykkimisestä myös. Tosi hyvät ne mielestäni kuitenkin ovat, äitini puolestaan inhoaa niitä :D

Inka kirjoitti...

Hauska kuulla! Jos vain viitsit, niin olisi tosiaan mukava kuulla kokemuksia! :)