perjantai 13. kesäkuuta 2014





Vauva täytti keskiviikkona kolme viikkoa :) Pojun katse on koko ajan tarkkaavaisempi ja hereillä ollessaan hän tykkää olla paljon sylissä ja pitää vanhemmilleen seuraa. Lauantaina oli yksi parhaimpia hetkiämme kun poju hymyili leveästi peilikuvalleen! muutenkin hymyjä tulee paljon :) Toissapäivänä vauva oli nukkuessaan ottanut tädiltään saaman pehmopupun halaukseen ja ihan onnessaan maiskutteli sen tassua. Oma elämä on kyllä aika paljon muuttunut: suihkureissut ovat harventuneet, bloggaamiseen pitää odottaa päiväunia ja jättää omat väliin, viikonlopun hääjuhlamatkalla muistin vasta autossa, että juhlamekkoa en ole muuten sovittanut...ja juhlista miltei myöhästytään kolmien kakkojen jälkeen, eikä hotellilla muisteta miehen kanssa antaa edes iltapusua. Mutta on tämä vaan hienoa ja oma vauva ihan parasta.

4 kommenttia:

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Niin se pieni ihminen muuttaa maailmaa♥ Yrittäkää muista ne iltasuukot toisillenne antaa..:)

luonnonvalo kirjoitti...

Ottaa aikansa tottua uuteen elämään. Joku sanoi minulle joskus, että ensimmäisen lapsen syntymä on kuin hyppäisi kylmään veteen. Minusta tuntui silloin ainakin siltä. Nyt kun on kaksi lasta eikä vanhempi nuku enää päiväunia, tuntuu tuo yhden vauvan arki jopa helpolta. Jos minulla olisi joka päivä omaa aikaa aina kun vauva nukkuu, sitä olisi ruhtinaallisesti. Nyt omaa aikaa on ainoastaan illalla, kun kummatkin lapset ovat nukahtaneet yöunille. Mutta niin vaan ihminen tottuu kaikkeen ja tällainenkin arki tuntuu jo ihan normaalilta :) Mukavaa kesää teille!

Anonyymi kirjoitti...

Miten ihana pien! <3 Onnea niin!

-Anna :)

miia ketunkololla kirjoitti...

On niin kaunis pieni ihminen <3