tiistai 21. helmikuuta 2012

Pikkuhuoneen remppaa








































Viime aikoina olemme aloitelleet alakerran pienen huoneen remontointia. Kuvassa vasemmalla näkyvän muurin vieressä seinän takana meillä on pienen pieni wc, jossa tällä hetkellä on syvennys lavuaaria varten keittiön puolelle. Ajattelimme, että olisi mukava saada keittiössä tuokin tila käyttöön, joten rakensimme isäni avulla tämän huoneen puolelle lavuaarin syvennyksen, joka jää komeron sisään, kunhan kiinnitämme komeron rakenteet ja ovet takaisin paikoillen. Komeroiden ovet ovat siis turvassa olohuoneessa odottamassa paluutaan! Komerojen väliaikainen purku mahdollistaa myös sen, että saamme haaveilemamme lautalattian juoksuihin kiinni ja toisaalta komeroiden sisäosista tulee siistit, kun haisevat hyllyt ja takaseinän pahvit vietiin kaatikselle ja kellariin saunapuiksi.

Yksi iso hankinta meillä on takka, jota hormin sijainnin vuoksi ei voida sijoittaa olohuoneeseen, mutta eiköhän tämä pieni huonekin ole kiva paikka istuskella takkatulen vieressä. Pieniä nättejä ja varaavia takkoja ei ole kovin paljoa tarjolla, mutta Nordpeisiltä löytyi tuo alla oleva malli, johon tykästyimme ja sellainen on siis tulossa. Seiniin ajattelimme Hanna Werningin tapettia kivaa kettutapettia.




2 kommenttia:

Kuukki kirjoitti...

Nuo komeronovet ovat ihan ehdoton juttu! Ihanat! Ja valitsemanne takka on kaunis. Remonttitsemppejä!

17 neliötä kirjoitti...

Kiitti tsempeistä! Minäkin tykkään komeronovista aivan tosi paljon!