keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Pääsiäisretkiltä




Tällä kertaa olin pääsiäisenä lähinnä kotosalla, mutta tein myös retken Ähtärin eläinpuistoon ja höyryjuna-ajelun Tampereelta Orivedelle ja kivaa oli! Karhut ja muut karvatassut ovat ihania ja niin ovat höyryjunatkin! Lähiympyröissä voi siis tehdä huippuja reissuja.

Pakko silti tunnustaa, että tekisi tosi paljon mieli matkustaa vaihteeksi kauemmaksikin. Vaikka kuinka yritän muistutella itselleni, että kannattaisi välillä säästää rahaa muihinkin juttuihin, niin en voi reissaajaluonteelleni mitään. Rakastan suunnitella matkoja ja vielä enemmän tykkään toteuttaa niitä, ja melkeinpä melko harvasta asiasta tykkään enemmän. Kaikki alkoi oikeastaan siitä kun 15 vuotiaana sijoitin kesätyösäästöni viikon itämerenpurjehdukseen, jonka jälkeen totesin, ettei reissaaminen tai edes yksin matkalle lähteminen ole pelottavaa vaan suorastaan koukuttavan kivaa. Muutamia kestohaaveitani ovat Japani ja Islanti, helpommin toteutettavia tämän hetkisiä haaveita ovat mm. Lewisin saari Skotlannissa, Gotlannin Visby ja Amsterdam. Onko teistä muuten kukaan käynyt Gotlannissa? Vinkkejä?


During easter holiday I was mostly at home but I also made two short trips, the first one was to Ähtäri Zoo and the second one was a steam train trip from Tampere to Orivesi. Both trips were great! I love bears and trains!

Althought it is sometimes really nice just to relax at home (and save money) I still dream about travelling a bit more far away. Iceland and Japan are some of my longest dreams, and some easier (=cheaper) destinations might be the Isle of Lewis and Gotland. Or maybe my friend in Amsterdam would like to have a visitor...

8 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Kiva kuulla sinusta taas. :)

Ähtärissä voisikin käydä katsomassa eläimiä, vaikken oikein tiedäkään, miten suhtautuisin tuollaisiin paikkoihin.

Muistan, että joskus ala-asteella, vai oliko se jo päiväkodissa, käytiin ryhmän kanssa siellä eläinpuistossa.

neitinomad kirjoitti...

Sulla on samanlaisia haaveita kuin mulla! Olin Japanissa nyt kevälllä katsomassa vaihdossa olevaa ystävää ja Andon Ryokan Tokiossa on tosi hyvä majapaikka ja Nikkon pikkukaupunki vuorilla temppeleineen ja Sumica-hostelleineen myös aivan ihania.

Islantiin olen menossa toukokuun lopulla viikoksi, sitten olen viisaampi, mutta kuulemma Reykjavikissa on edullinen ja hyvä Pelastusarmeijan hostelli. Julkista liikennettä ei kuulemma juuri ole ja linnuntietä lyhyistä välimatkoista huolimatta liikkuminen paikasta toiseen hidasta ja vaivalloista. Toisaalta taas esim. liftaaminen on suosittua ja turvallista (joskin välillä menee tunteja ettei yhtään autoa näy).

Visbyssä ja Gotlannissa olen ollut joskus n. 10 vuotta sitten, iskän ja veljen kanssa. Meillä oli siellä vuokra-auto, mutta pyörälläkin on helppo liikkua, saari on pieni ja kaunis. Meillä oli huone majatalosta rannalla, oli muistaaksni tyyris, mutta tunnelma ihanan 50-lukulainen. Tippukiviluolat muistan ja sen, että Visby on pieni ja suloinen.

17 neliötä kirjoitti...

Ilona - minäkin kävin Ähtärissä edellisen kerran kolmannen luokan luokkaretkellä. Minulla on myös ollut vähän skeptinen mielikuva eläinpuistoista, mutta tästä reissusta jäi vain hyvä fiilis. Jotkut lajit ovat eläintarhojen ansiosta pelastuneet sukupuutolta, ja moni luonnosta löydetty sairas tai loukkaantunut eläin saa Ähtärissäkin hoitoa. Eli jotain hyvääkin :) ja karhuista jäi fiilis, että niille oli vähän epäselvää ketkä ovat viihdytettäviä, ne vai ihmiset, katselivat nimittäin yleisön elkein porukkaa aitauksen ympärillä :D

neitinomad - kiitti vinkeistä! kävin blogissasi ja kiinnostavia matkajuttuja oli! Olen yhdeltä kaverilta myös kuullut, joka on yöpynyt Reykjavikin pelastusarmeijalla, että on hyvä paikka.

pievauja kirjoitti...

Marjut, you're more than welcome to Amsterdam and other nice parts of the Netherlands!
When it doesn't rain, it's great here :)

By the way, it's funny, during Easter I went to train museum here, also saw some "old steamers". It's so impressive how they're made to last for ever. Huge pieces of iron.

Greetings from orange country!

liisaannukka kirjoitti...

En malta olla jättämättä puumerkkiäni käynnistäni blogissa. Ylioppilas rahoillani lähdin kuukaudeksi Islantiin ja kaipaan edelleen sinne takaisin. Siellä kaikki niin karun kaunista luontoa. Suosittelen että jos mahdollista niin käy maaseudullakin. Reykjavik on vain kaupunki, maaseudulla kohtaa todellisen Islannin.

Onneks reissukuvia katsellessa pääsee ainakin fiilistelyn tasolle.Islanti on maa minkä haluaisin näyttää tärkeille ystäville!

Anonyymi kirjoitti...

kirjoita useammin:)
blogisi on niin ihana.

rk

Anonyymi kirjoitti...

erittain mielenkiintoinen, kiitos

Ilona kirjoitti...

Totta muuten tuo, että sairastuneet tai loukkaantuneet eläimet saattavat saada eläinpuistosta uuden kodin.

Minulla on siitä itse asiassa tarinakin.

Kun olin pieni, joku sukulaiseni pelasti ojaan mutaan juuttuneen, emon hylkäämän hirven vasan. Kesän vasa vietti siellä sukulaisen luona vasikoiden seurassa, mutta syksyllä se pääsi asumaan juuri tuonne Ähtärin eläinpuistoon.