tiistai 7. huhtikuuta 2009

L O M A .

Lomalomalomalomaloma...muuta en ole tänään juuri ajatellut. Se alkoi juuri, enkä aio ajatella diplomityöstressiä, työstressiä, tulevaisuusstressiä, tekemättömiä hommia tai mitään muutakaan. En muista, koska viimeksi olisin odottanut näin paljon lomaa. Joululomakin meni kipeänä, siitä edellinen loma oli viikko kesällä. Siinä vaiheessa, kun miettii, että miksiköhän kummassa niskat ovat niin vietävän jumissa, vaikka olen vasta kuusi vuotta istunut tietokoneella aamusta iltaan, uskoisin loman olevan ihan hyvä juttu.

14 kuukautta sitten olin samassa tilanteessa, reissaamassa Irlantiin. Lentokoneessa istuin suomalaisen pariskunnan viereen, ja kuuntelimme irlantilaisaksentilla tulevaa kuulutusta myöhästyvästä lennosta. Totesin pariskunnalle, etten tajua sanaakaan. He kysyivät, mitä olen menossa tekemään Irlantiin. Kerroin, että menen töihin. Naurahdimme kaikki hermostuneena. Paluulennolla kolme kuukautta myöhemmin ymmärsin joka sanan kuulutuksesta. Nyt minun ei tarvitse huolehtia, ymmärränkö, osaanko, tai että onko uusi elämänvaihe kivaa. Minun ei tarvitse kuin pyrkiä puritaanisen hedonistiseen lomanautintoon. Aion nauttia, vaikka:

Sataisi vähän.
Sataisi runsaasti.
Sataisi kaatamalla.
Porukka ajaisi kuin hullut kiemurateillä.
Vaikka olisi lehmiä joka paikassa.
Tielläkin.
Vaikka jokainen kanssaturisti olisi huolestuttavan omituinen.

Hauskaa ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loman tarpeessa ollaan täälläkin. Kuvia katsellessa mietin, että olisipa kiva viettää pääsiäisloma Irlannissa. Ikävä sinne!

jeera kirjoitti...

Onnistunutta lomaa, ansaitusti!

Anonyymi kirjoitti...

Moikka,

Ihania nuo kuvat ja erityisesti niihin liittyvät kuvatekstit! Jotenkin alkoi väkisinkin hymyilyttämään ja matkakuume nousee :)

Ollaan lähdössä kesäkuussa Irlantiin viikoksi. Mitä paikkoja suosittelisit katsastettavaksi?
Mielenkiinnolla lueskelen tulevia lomakuulumisia. Mukavaa ja rentouttavaa lomaa!

Päivi kirjoitti...

Oikein ihanaa ja aurinkoista lomaa, lehmillä tai ilman :) Toivottavasti propellihattuja on sentään vähemmän...

Sanna kirjoitti...

Hauskaa ja RENTOUTTAVAA lomaa!

Hassua miten yhtäkkiä herää siihen, että on valtavan väsynyt ja joku kysyy koska on viimeksi pitänyt lomaa. Mitä siihen vastaa "en koskaan, olen opiskelija". Talvet opinnoissa ja viikonloput töissä, kesät töissä. Loma?

Nauti siis lomasta, olet ansainnut sen.

Peanut kirjoitti...

:D Olipas hauska kuvasarja!

Hauskaa ja rentouttavaa lomaa!

Hilja kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä ja oikein mukavaa matkaa!
(Toi lehmiä-liikenteessä kuva on niin hassu!:))

Mai kirjoitti...

hauskaa pääsiäistä ja mukavaa lomaa!

maijja kirjoitti...

Hyvä kuvitus :)

Mukavaa lomaa, nauti olostasi!

vankavesi kirjoitti...

hauskoja kuvia :)

meillä irlanti on ollut lomakohdelistalla jo vuosia mutta ei olla vielä päästy kun ollaan lisäännytty niin ahkerasti. no, se on nyt loppu ja seuraavaksi siis sinne. jippii! hyvää lomaa.

Sipulix kirjoitti...

Kiitos päivän nauruista (se lehmäkuva sisälsi myös sonnin, lienet huomannut...)

Pääsiäistä sinne ja hauskaa lomaa!

sanna kirjoitti...

Hyvän pääsiäisen ja hauskan loman toivotukset täältäkin!

Merja kirjoitti...

Oikein kivaa lomaa!!

Olina kirjoitti...

Alimmassa kuvassahan on ihan oikea propellihattu! Tuollainen päässä on hyvä keksiä insinööriviisaita aatoksia...=)

Toivottavasti lomasi on mahtava! Mahdollisesta sateesta ja lehmistä huolimatta (tai juurikin niistä johtuen)!

Tiina Tee. kirjoitti...

Hyvä asenne lomailuun lähtöön :)

17 neliötä kirjoitti...

Kiitos kaikille lomatoivotuksista! :)