maanantai 13. huhtikuuta 2009

Lomakrapula





Töihintöihintöihin....
Irlantilaispääsiäinen oli aivan loistava. Saatiin säiden osalta parasta, mitä sillä saarella on tarjota, ja muutenkin tuntui kuin olisi kotona käynyt.
Mutta. Hyviä lomia seuraa aina lomakrapula. Oikeastaan en ollut vielä kunnolla edes selvinnyt viime kesän jättämästä lomakrapulasta, kun nyt taas seurasi uusi. Ensimmäisenä iltana reissussa tuntui hassulta mennä nukkumaan porukalla (olla ilman rintsikoita, vaikkakin yöpaita päällä, herätä hiukset pystyssä ja kaverit näkevät jne, iik). Sitten seurasta innostui, ja nyt kun on taas kotona, tuntuu, kuin olisin maailman yksinäisin ja säälittävin ihminen, vaikken edes ole. Pyykit pitäisi pestä, laukut purkaa, ruokaa ei löydy kaapeista ja syklaaminikin odotti kuolleena ikkunalla. Tuliaisherkut tekisi mieli syödä samantien. Porukassa olen harvoin se äänekkäin tai aktiivisin, mutta silti huomaan, että olen perusluonteeltani harmillisen paljon seuraeläin. Tykkään matkustaa yksinkin, mutta seurassa on siitä huolimatta hauskempaa. Ihmisistä löytää matkoilla aina uusia puolia, aivan kuin oleminen olisi aavistuksen aidompaa ja vapautuneempaa. Voisin heittää vaikka veikkauksen, että se tutustuminen, mikä normaalielämässä vie vuoden, voidaan saavuttaa matkalla viikossa. Niin hyvässä kuin huonossakin.
Tämän päivän olen siis odotellut, että huomenna pääsen taas töihin juttelemaan työkavereiden kanssa, viemään tuliaiskarkit ja hehkuttamaan siitä, että Irlannissakin voi polttaa naamansa ;)
Seuraavaksi voin postata tuoreimmat irlantiretkivinkit!

11 kommenttia:

Tiina Tee. kirjoitti...

Oi, ihanalta näyttävät kuvat! Ja hyvältä kuulostaa. Mäkin olen melkoisen seurallinen ja pääsiäisen ystävieni + perheen kanssa vietettyäni ihmettelen myös tätä hiljaisuutta... ihan odotin tänään harkkaan pääsyä, että näkee taas ihmisiä. Ja toi on totta, että reissussa (tai esim leirillä) oppii kyllä tuntemaan toisia ihmisiä paljon paremmin kuin "normaalielämässä"

Päivi kirjoitti...

Olen huomannu ittestänikin samoja piirteitä. Tykkään olla ittekseni niin reissussa kuin kotona, mutta silti kuitenkin viihdyn seurassa ja kaipaan töistäkin eniten just ihmisiä...
Ihanalta näyttää reissukuvat, ei haittaa vaikka laittaisit lisää kun ehdit ;)

tuikkis kirjoitti...

Tervetuloa takaisin ja onnea naamanpolttamisesta!

Hilja kirjoitti...

Olitkin sitten oikein etelänmatkalla kun oot palamaankin päässyt...:)

Jään odottelemaan retkikertomuksia (ja vinkkejä, ehkä vielä niitäkin tarviin jos vaikka joskus Irlantiin pääsen, houkuttaisi kyllä... mulla niitä matkahaavekohteita kyllä rupeaa olemaan jo aika lista...)

scaredy-cat kirjoitti...

Uskomattoman aurinkoisia kuvia Irlannista!

Lomakrapula on tuttu tunne minullekin, tuntuu, että tarvitsisi pari päivää kotona vain toipumiseen...

jeera kirjoitti...

Kyllä se siitä taas tasaantuu. Viikonloppuna eräässä keskustelussa- kun ironisesti, mutta osaksi tosissani sanoin että kun vertaa kallista laukkua ja samalla hinnalla tehtyä ulkomaanmatkaa, niin laukku on ja pysyy, matka on ohimenevä-vastasi uusi mukava tuttavuus että ne matkamuistot eivät rähjäänny käytössä, niinkuin laukulle väistämättä käy.
Uusien muistojen sulattelu, läpikäynti ja mukauttaminen omaan elettyjen asioiden mielenkammioon on mielestäni yksi rankimmista, mutta kuitenkin aina lopulta parhaimmista asioista elämässä.
(Rakastan tuota kuvaa jossa on turkoosi talo!)

Sanna kirjoitti...

Lomakrapula on tuttu tunne. Pari vuotta sitten lähdin jouluna Kiinaan. Samaisena aamuna taisin vielä kirjoittaa viimeisiä esseitä. Kiinassa olin ihan sekaisin, että olenko täällä ja Suomeen palattua (matkan kesto 2 viikkoa) etsin yliopiston ruokalasta puikkoja.

Pitäisi kehittää "lomalta paluu loma", että ehtisi olo tasaantua.

olen ihan innoissani tekstistäsi, niinhän se on, lomalla on hävettävää vain pienen hetken olla ilman rintsikoita.

Emmi kirjoitti...

Ihania kuvia! :) On se vain ihana maa.. Vielä minä sinne lähden, vaikka juuri nyt ei toivoisi muuta kuin synnärille lähtöä. Laskettu aika tuli ja meni, eikä pienintäkään viitettä mistään lähtemisistä..

Merja kirjoitti...

Ymmärrän Irlantikrapulaa oikein hyvin. Voih. Milloin pääsisi taas..

Sun lomasi vilahti tosi äkkiä ohi. Olitko Galwayssä?

17 neliötä kirjoitti...

Kiitos kivoista kommenteista :)

Ja vielä Merjalle, juu, oltiin sekä Dublinissa, että Galwayssa.

Nimetön kirjoitti...

Ihana lukea juttuja Irlannista! Olenhan siellä itsekin naamani saanut poltettua pahemman kerran, Aransaarilla.

Heinäkuuksi varattu lennot ja kaksi viikkoa back to Irlanti-fiilistelyä luvassa. Osaisitko sanoa mukavia majapaikkoja esim. Dublinissa ja muutkin vinkit otan vastaan?

Hannis