perjantai 10. lokakuuta 2008

Kauneus on katsojan silmissä?!

Yllä on kuva Irlannista, jossa vanhasta rakennuksesta on sentään säilytetty yksi julkisivu. Melkoinen kulttuuriteko, voisi sanoa.
Pohdin välillä aika paljonkin, miksi niin monet ihmiset pyrkivät toteuttamaan kaikki erilliset rakentamiseen liittyvät haaveensa yhdessä rakennuksessa ja yhdistää maksimaalisesti kaikki mahdolliset rakennusosat yhteen taloon riippumatta, muodostuuko niistä sopusuhtaista kokonaisuutta. Vähän niin kuin aamulla valitsisi vaateyhdistelmäksi villasukat, pikkuhousut, puvun takin ja morsisushunnun vain siksi, että tykkää niistä kaikista, ja on aina haaveillut, että saisi ne.
Näkee vähän liikaakin, kuinka pientalojen kaikki seinustat ympäröidään kaiteilla varustetuilla terasseilla miltei epätoivon vimmalla siten, että jää epäilys, ovatko ne lampaiden tai dementiapotilaiden ulkoiluttamista varten.
Luuletteko, että yhden perheen pientaloon riittäisi viisi ulko-ovea? Vai pitäisikö olla kaiken varalta kuusi?
Pahoittelen sarkasmiani. Pitää vaan saada kanavoitua perjantai-höyryt pihalle. Ehkä pitäisi ennemmin vaikka juosta lenkillä itsensä henkihieveriin kuin räyhätä täällä.

3 kommenttia:

Merja kirjoitti...

No ymmärrän kyllä minäkin että tyylittömyys rakennuksissa sapettaa. Harvoin minusta Suomessa näkee hyvännäköistä uutta rakentamista.

Olina kirjoitti...

Tämä oli kyllä minun iltani piristys! Nauroin ihan ääneen, kiitos noista nasevista sanoista. Sarkasmi on ajoittain paikallaan, etenkin, kun näkee noita viisi ovisia pientaloja, joissa on neljä huoneen kokoista vessaa, joissa kussakin kaksi lavuaaria...

17 neliötä kirjoitti...

merja - kivaa, jos olet samaa mieltä. Irlannissa meidän toimisto teki tosi kivoja taloja, niitä kun saisi suomeen...

Olina - hmm, miksiköhän pönttöjäkin ei olisi kaksi, jos lavuaarejakin? Ido voisi alkaa valmistaa wc-istuimista sellaisia tandem-malleja, joissa voisi pöräytellä kaverin pakaroille. Saataisiin vanhaa kunnon huussimeininkiä modernissa paketissa takaisin saniteettitiloihimme!