tiistai 7. lokakuuta 2014

vaunuvertailu

En löytänyt itseltä kuvaa Bublerideistä rattaina ilman vaunukoppaa, joten tässä tuotekuva.
Pyhätunturilla




Vaunukoppa toimi kesän reissuilla myös matkapetinä ja nykyisin siellä pötkötellään monesti päikkäreitä.

Tässä laina-Mutsyt
Mummu petasi poikaa varten söpöt rimpsupussilakanat :)
Oho...vaunuista ei ole kuin kuvia matkalta jätteenkeräyspisteelle, siksi tuo ihana biojätepussi tavarakorissa :D Nämä on muuten samanlaiset kuin mitä minulla on ollut vauvana paitsi eri väriset!

Viimeiset pari kuukautta olen sairastellut vuorotellen vauvan kanssa viimeisimmän flunssan ollessa pahin. Uni ei tule yskän takia, joten päivitänpä vaikka blogia pitkästä aikaa!

Jo pitkään on pitänyt kirjoittaa kokemuksia meidän rattaista, itsekin kun bloggareiden kokemuksia etsin niitä ostaessa. Meillä on siis Bumbleride Indiet, joiden vertailupohjaksi olen lykkinyt mummolan 70-80-luvun vaihteen vaunuja sekä omien rattaiden ollessa huollossa Mutsy-merkkisiä kuomurattaita. Tilanne on sinänsä ollut kutkuttava, että vintagevaunuista haaveilin alunperin ja Mutsy-merkkisiä on moni kehunut. Vielä kun saisin kokeilla Brio Happyja ja bugiksia voisin uskoakseni tietää suht varmaksi, teimmekö meille parhaan valinnan eniten kiinnostaneista vaunuista. Siis omalta osaltani, miehellänihän voi olla oma mielipide ;) Ja varsinkin poitsulla, joka tällä hetkellä kieltäytyy rattaista mikäli on hereillä.

Listasin alle joitakin mieleen tulleita plussia ja miinuksia:

Bumbleridet:
+ kevyet ja kääntyvät akselinsa ympäri superhyvin
+ rattaiden kuomu ylettyy hyvin istuimen yli eli suojaa lasta sateelta ja auringolta
+ lyhyelle työntöaisan saa hyvälle korkeudelle ilman että aisan vipuvarsiefekti menetetään ( pääsee siis helposti esteiden yli aisaa painamalla)
+ mun mielestä aika coolin näköiset
+ ulkokangas kierrätysmateriaalia, sisäpuoli muistaakseni bambua
+ ostoskori tämäntyyppisiksi tilava
+ helppo pakata autoon, rattaina vain yksi osa joka taittuu pieneksi. Ihmettelin ensin, miksei ratasosaa oteta vaunukopan alta pois, mutta sen kiinteä kiinnitys liittyy varmaa tuohon kokoamisen helppouteen. Myös vaunukopan saa litteäksi paketiksi.
+ portaaton istuimen säätö
+ ratasosaan saa tehtyä matalat seinämät jalkatuella ja nepparillisilla siivekkeillä- vauvan refluksivaivojen aikaan vaihdoimme vaunukopasta rattaisiin, jotta päätä sai nostettua, toimi hyvin! ja vauvakin viihtyi kunnes rattaiden pari kuukautta kestäneen huollon jälkeen on vain karjunut...
- istuinosaa ei voi kääntää. Tämä on minulle miinuksista pisin. Beibe tosin taitaa tykätä mieluummin katsella maisemia kuin äipän naamaa.
- bussissa rattaiden pituuden huomaa, eivät ole lyhyimmästä päästä
- ah kun olisi heittoaisa! Jos vielä joskus ostaisin rattaat, haluaisin heittoaisalliset!
+/- kolmipyöräisyyttä pelkäsin. Ei ole paha ollenkaan, ainoastaan bussiin noustessa tuntuu kiikkerältä. Näitä rattaita saa muuten myös nelipyöräisinä tätä nykyä, voi olla että ne olisin valinnut mieluummin.

Mutsyt:
+ nukkuvaa vauvaa on ihana katsella - istuimen saa työntäjään päin
+ aika jees ulkonäkö
+ kompaktit, kätevät julkisissa kulkuvälineissä (tosin en kokeillut mutta uskoisin)
- näin lyhyelle aika mahdottomat. Jos aisa on tarpeeksi lyhyeksi säädetty, osuu jalat pyörien väliseen akseliin ja katukiveysten ylitys noloon paniikkiin kun aisa ei toimikaan enää vipuvartena.
- ratas ei oikein toimi niin pienelle vauvalle kuin meidän. Tosin harvoin kai edes tarvitsisikaan.
- tavarakori on tosi matala - lempivillatakkini putosi ja katosi vaunulenkillä, mur! Villatakin vuoksi olen ehkä turhankin kriittinen näitä kärryjä kohtaan.
- kompaktiudesta huolimatta raskaat työntää ja jotenkin muovisen tuntuiset.
- veivät yllättävän paljon tilaa autossa, hankalat koota (tosin harjoituksen puutettakin)
- ei heittoaisaa

Vintaget:
+ vakaat ja hyvin rullaavat
+ tilava vaunukoppa, meidän beibe ei paahtunut kesähelteilläkään
+ iso tavarakori
+ söpöt
- työntöaisa pätkälle korkea eikä sitä saa säädettyä
- todennäköisesti olisi hankalat pakata meidän autoon, mutta kokoamismekanismi on helppo eikä tarvitse ohjekirjaa kuten uusissa kärryissä
- vanhoissa on myös monesti rikkinäisiä tai kuluneita kohtia. Tarkkana pitää olla erityisesti jousien ja pyörien kunnon kanssa.

Yhdistelminä bumbet ja mutsyt ovat samaa hintaluokkaa (600-700 e), vintageita saa aika edullisesti, mutta erikseen on hankittava vielä rattaat. Bumblerideissa kaipaan ehkä eniten sitä, että saisin ihailla nukkuvaa vauvaani ja että työntöaisan saisi auringon mukaan käännettyä. Tällöin (kai) meneteään mahdollisuus yhtenä osana kasaan laittamiseen, mikä on ah oikeasti tosi helpottavaa. Ja rattaista kai tulee painavammat, jos niissä on heittoaisa eli kaikkea ei voi saada. Vaunukoppa on Bumblerideissa pienehkö, tosin en osaa verrata muihin merkkeihin. En tiedä mahtuisiko vauva nyt 4,5 kuukautisena täysissä toppavermeissä nukkumaan. Toisaalta tiiviissä paketissa voi olla kivakin kölliä. Maastossa ja kaupungilla Bumbleridet pelittävät hyvin - päivitän tunnelmia sitten kun saadaan testattua hangessa. Kokonaisuutena sanoisin, että tosi hyvät vaunut ovat ja Mutsyjen jälkeen olen tykännyt niistä entistä enemmän. Parasta niissä on keveys, helppous ( jos vaan lapsikin vielä antautuisi niihin helposti!) ja laadukas yleisilme.

Ei kommentteja: