maanantai 4. helmikuuta 2013



Tässä meidän uusi vanha kirjahylly on koottuna! Runko maalattiin uudestaan ja siitä tuli kuin uusi. Sain ystävältäni syksyllä synttärilahjaksi tuon alimman kuvan käsityökirstun (vai mikä tuon nimi voisi olla?) ja sekin sopii hyvin sarjaan. Järjestelimme myös muuten yläkerran isoa huonetta, ja siitä tuli oikeastaan aika kodikas, vaikkemme sitä varsinaisesti sisustamaan lähteneet. Jotenkin jopa kasaritapetti näyttää paremmalta uuden kirjahyllyn kanssa. Voipi olla, että olohuoneremontin jälkeen siirrämme tämän hyllyn alakertaan paraatipaikalle, mutta toistaiseksi näin. Meillä on vuoden verran kyseinen yläkerran huone toiminut vaihtelevasti olohuoneena, videotykkihuoneena, rojuhuoneena, vierashuoneena, sekalaisten huonekalujen säilytyshuoneena jne. ja yhdellä seinustalla on koko ajan ollut pahvilaatikoita rivissä. Nyt puolestaan järjestimme varastohuoneeksi yläkerran vanhan keittiön, sillä totesimme, että kylpyhuoneen rakentamiseen menee vielä aikaa, ja sitä ennen tilasta voisi ottaa  ilon irti. Kaiken tämän pari päivää kestäneen tavaroiden siirtelyn jälkeen voin vain todeta, että meillä yhdessä on aika paljon omaisuutta, enkä voi uskoa, että vain kolmisen vuotta sitten asuin pienessä 17 neliön yksiössä. Voin jo nyt nähdä mielessäni, kuinka joskus tulevaisuudessa mahdollinen jälkikasvumme tai muu perikunta manailee meitä  hamstereita...

Here is our new second hand bookcase! We made some rearragements upstairs and now it looks cosier there.

6 kommenttia:

Sarppu kirjoitti...

Ihan mielettömän hieno, tykkään niin tyylistä :) mukavaa Runebergin päivää.

Tintti kirjoitti...

Voi ihanuus mikä hylly! Mikähän tuo on nimeltää/merkiltään?

henna kirjoitti...

Toi muotokieli kolahtaa täysin! :-)

17 neliötä kirjoitti...

Kiva kun tykkäätte myös! ja huomasitteko lehtihyllyn, se on ihan paras!

En ole valmistajasta tietoinen, mutta veikkaisin, että mahdollista voisi olla, että tämä olisi Askon valmistama, tai sitten Vakiopuu Oy:n, joka ainakin samantapaisia valmisti SOK:ille.

Emmi kirjoitti...

Vai että tuollainen sen pitäisi olla... Löysin edellisen asuntoni ullakolta yhden kokonaisen ja kaksi puolikasta mustaa jalkaa sekä kasan noita hyllyjä. Otin talteen, kun ajattelin, että niistä voisi vielä saada hienon kirjahyllyn uuteen asuntooni. Taisin juuri herätä todellisuuteen, aika paljon tärkeitä osia puuttuu. Hauska kuitenkin nähdä, miten kaunis se joskus on ollut.

17 neliötä kirjoitti...

Emmi - toivottavasti osista saisi jotain mukavaa koottua kaikesta huolimatta! se täytyy kyllä myöntää, että yllättävän työläs tämän kokoaminen oli (tai siis ei varsinaisesti minulle, koska mieheni tämän kokosi). Välillä eri versioita tästä hyllystä näkee kirpputoreilla, joten saisikohan jostain varaosia hyllyysi? :)