torstai 27. joulukuuta 2012

Kuisti. Kuvan pikku seinäkaappi oli ensimmäisiä asioita, joita talosta näin ja joihin ihastuin, kun kävimme ensin vain pihassa ikkunoista kurkkimassa.
Ovet puuttuvat vielä, mutta muuten on aika valmista keittiössä. Rungot maalasimme ja hyllyt puolestaan lakkasimme. Minä sain pitkälti toimia meidän maalarimestarina ja  levyjen reunanauhojen liimaajana, mies puolestaan hoiti puusepän hommat. Aiemminkin varmaan olen maininnut, että kaapit teimme rimalevystä, tuosta perinteikkäästä keittiökalustemateriaalista.

Tässä pikku esittely paitsi keittiön vesipisteestä myös tiikkireunaisesta tasosta. Virrvarr-kuvion tähän Formican mallistoissa olevaan melamiinitasoon on suunnitellut Sigvard Bernadotte vuonna 1958 eli vain pari vuotta ennen talomme valmistumista. Tason valmiilla tiikkilistalla tilasimme perinteisiä keittiöitä valmistavasta puusepänverstaasta nimeltä Neljä seppää. Valaisimet välitilaan ostimme Tampereen rakennustorilta ja toisen muistaakseni SPR:n kontista. Alle kahdenkympin valaistus siis :) Hana on Hansgrohen Axor ja allas Stalan. Astianpesukonetta varten valitsimme Damixan  elektronisen pesukoneventtiilin, jonka piilotimme tiskikaappiin.

Ja tässä vielä olohuone sekä uusi vanha sohva paikallaansa. Mietin vain, että uskaltaisikohan siihen kokeilla marketista saatavaa kuivapesuainetta, vai onko se verhoilun loppu...kangas ei varsinaisesti ole likainen, mutta siinä on jonkin sortin aromi, jos laittaa nenän lähelle.

2 kommenttia:

Vintage living kirjoitti...

Onko noi pyöreät pistorasiat talon vanhoja vai uusia? Mietin vaihtoehtoa taloon niille mustille mukamas-vanhoille rasioille (mitä meillä on mökissä)?

17 neliötä kirjoitti...

Ne on vanhoja, varmaankin 60-luvulta. Vähän jännäsin, suostuuko sähkömies enää asentamaan niitä takaisin, mutta onneksi suostui, koska ovat tosi tyylikkäät ainakin mun mielestä, ja ilmeisesti maadoitetutkin.