Olipa kerran sellainen hassu ötökkäinen, joka halusi olla kuin kameleontit, ja vimmatusti miellyttää toisia. Se teki sitä niin paljon ja niin hartaasti, ettei lopulta miellyttänyt enää yhtään ketään ja niin ötökkäinen oli sitten kaikille aina vääränlainen.Silloin kun sen ei pitänyt olla olemassa, se olikin, ja silloin kun piti olla, se teki itsestään näkymättömän.
Kun piti olla koiras, se olikin vain naaras, ja kun piti osata sirkkana soittaa, se osasikin vain piirtää runoja näkinkenkiin. Kun olisi pitänyt pelata leppäkerttulottoa, se tanssi hiirenä pöydällä ja kun se olisi halunnut olla alfanaaras, pitivätkin muut sitä vain ihan kivana bugina.
Silloin kun olisi pitänyt osata itkeä, se vietti aikaansa naurulokkien seurassa, ja silloin, kun olisi pitänyt osata näyttää iloiselta, se ei tiennyt, miten lakata kyynelehtimästä.
Silloin kun se olisi halunnut olla paikallaan, pitikin olla kovakuoriasjojona kuminauhan päässä, ja kun se olisi halunnut olla muuttolintu, olikin se vielä juuttuneena hämähäkinseittiin.
Kun olisi pitänyt olla ahkeraliisa, leikki se etana etana näytä sarves, ja silloin kun olisi pitänyt ottaa rennosti, suhasi se muurahaisena keossa.
Silloin, kun piti olla äänessä, oli se hiirenhiljaa, ja kun olisi pitänyt vaieta, pulputti sen pieni suu kuin tulviva räystäs keväällä.
Silloin kun sen piti olla valtavan luova otus, olikin se vain valtavan väsynyt kaikesta puuhailusta miellyttämisen saralla.
Tämä tarina on vielä vähän kesken, mutta ainakin itse toivon, että ötökkäinen huomaa, että kameleontit ovat pikku huijareita, ettei sellaiseen pidä ryhtyä, ja että ötökät ovat aika kivoja veijareita omissa kuorissaankin. Mutta muistaako ötökkäinen enää, mitä kuoren sisässä alkujaan oli, onkin jo toinen tarina.
4 kommenttia:
Kyllä se varmasti palaa mieleen, kun sisäistää juurikin tuon: että oikeastaan ötökät ovat sellaisenaan aika kivoja veijareita. Ja sitten öttiäinen voi antaa itselleen luvan olla vaan, ja huomata, ettei muiden mielipiteillä ollutkaan niin paljoa väliä.
Pystyn samaistumaan pikku ötökän pulmaan (liiankin) hyvin...
Jotenkin niin tutulta tuntuu...
Tsemppiä ötökkäiselle - ötökät on kumminki paljon sympaattisempia ku kameleontit! Ja aitous voittaa aina lopulta - olla oma itsensä, se on rohkeutta! Olla uskollinen itselleen, se on voimaa :)
Ötökkäiset ei vain ymmärrä itse, että voi olla ötökkäinen. Ne odottaa parempaa aikaa, että voivat kasvaa oikeiksi ötökkäisiksi ja sillä välin ovat kameleontteja. Mutta eihän se niin mene!
Onnea ötökkäiselle. Itse samalla tiellä ollaan :)! Välillä aika uuvuttavaa ja raskasta, mutta kun ensimmäistä kertaa tajuaa, että maailma ei kaadu kun sanoo mitä ajattelee, niin tulee hämmästys. Ja vähän kiukkukin siitä, että on ollut kameleontti.
Lähetä kommentti