sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

8 asiaa sisustamisesta

Valaistus: Asuntoon pitää saada monta valaistusvaihtoehtoa hämärätunnelmasta valoisaan, ja siksi pitääkin olla riittävän monta valaisinta eri nurkissa. Kaikki eivät tietysti pidä hämärästä, mutta minä pidän, ja parhaimmillaan kynttilänvalosta.

Jos saisin valita vain kaksi huonekalua, jotka muuttaisivat kanssani, valitsisin luultavasti kuvassa näkyvän lampun ja nojatuolin.

Värit: Joskus yläasteella sain päähäni, että koboltinsininen on maailmankaikkeuden täydellisin väri. Sen jälkeen tuli joku uusi väri ja sitten taas uusi. Sen vuoksi kaikki huonekaluni ovat eri värisiä. Seinät ovat myös minusta riippumattomista syistä melko mehukkaan siniset. Minun asuntoni voisikin olla "ei näin"-opetusesimerkki kaikille mustan/harmaan/ruskean ystäville! (taidan olla yksi niistä itsekin...)

Isot maalaukset: Harkkatyö nimeltä Tuomiopäivän vellikello ei ole ehkä laadukkainta taidetta, mutta koolla on väliä. Mitä isompi, sen parempi, jos kyse on tauluista.


Kilohinta: Jos lasken yhteen huonekaluista maksamani hinnan verrattuna painoon, saan erittäin edullisen tuloksen. Osa on perittyä, sitten on siskolta saatu sänky ja kahdellakymmenellä markalla ostettu ruokapöytä. Ovat täyttä puuta ja painavat sen mukaisestikin! Sana muutto saa isäni aina kurtistamaan kulmiaan...


Kiiltävä musta: 20-luvun arkkitehtuurissa ihailen eniten väripintojen kiiltoasteen vaihtelua. Maalattu matta on ihan eri asia tilassa, kuin kiiltävä. Kiiltävä musta on ihanaa! Tampereen raatihuoneella näin kiiltävät mustat pylväät, ja olisin voinut vaikka halata niitä ensi-ihastuksesta. Näitä ikean kehyksiä olisi saanut valmiiksi mustina, mutta vain mattapinnalla, joten pitipä sitten saada maalata ne kiiltäviksi.


Pilkut: Se on riippuvaisuuteni, minkäs sille mahdan.


Ajanmääreet: 17 neliössä tykätään uudesta ja vanhasta, muttei uusvanhasta.


Visio: Aina voi kuitenkin haaveilla. 17 neliötä on vaikeaa sisustaa, varsinkin kun säilytystilaa ei oikein ole riittävästi. Taloudellisesti ei ole ollut mahdollisuuksia ihmeisiin. Mielenkiintoakaan ei kämppään juuri ole ollut Irlannista paluun jälkeen. Mielestäni sisustuksen järjestys kuitenkin on se, että ensin hommataan asunto, joka sitten sisustetaan, eikä toisinpäin. En siksi pysty tarkkaan sanomaan, mistä haaveilen, sillä pidän monista eri tyyleistä, eivätkä kaikki tyylit sovi kaikkiin rakennuksiin.
Joskus nuorempana ajattelin, että olisi kauheaa ja minun arvoani vähentävää, jos joku toinen päättäisi kotini sisustuksen. Nyt pikkuisen vanhempana olen tullut siihen tulokseen, että jos toisen ihmisen makua pystyy arvostamaan, voi yhdessä tehty valinta olla tuplana parempi kuin kummankaan yksinään. Vähän niinkuin tiimityössä yleensäkin. Voin myös tarvittaessa konsultoida työkavereita, arkkitehteja kun ovat, eikä sitäkään tarvitse turhan ylpeyden estää.
Hieno sisustus ei mielestäni takaa viihtyvyyttä, vaan pitää huomioida monta muutakin asiaa, kuten akustiikka, valaistus ja tilantuntu ylipäätään (ja seura). Ja loppuviimeksi en haluaisi liiaksi kiintyä materiaan tai ainakaan antaa sen rajoittaa elämääni.
Ai niin, tämä oli haaste, bongasin Ilonan blogista. Ken haluaa, saa jatkaa!

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sulla oli uudet päällyset tuoleissa! Kivan näköset ja sopii hyvin tarjottimiin:) Mitä keksit loppukankaasta?

H

Vintage living kirjoitti...

Haa, oot siivonnut ja laittanut ne tuolinpäälliset nyt uusiksi! Hienot on!

Hilja kirjoitti...

Tosi hieno toi sun kattolamppu joka näkyy ekassa kuvassa! Just jotain tuollaista hain mun makuuhuoneeseen ehkä vuos sitten. Päädyin painostuksen alaisena varjostimeen josta en ollut ihan varma, ja nyt kyllä hieman harmittaa.

Sun koti näyttää tosi kauniilta.

Olina kirjoitti...

Minäkin tykkään sisustuksessa väreistä, ja isonisoista tauluista!=) Ja olen samaa mieltä Hiljan kanssa, näistä kuvista välittyvä kotisi on kaunis.

Mai kirjoitti...

miten ihana koti! ja vain 17 neliötä... kuvista näyttäisi olevan paa-aljon isompi. kiitos kun postasit tämän :)

Emilka Everywhere kirjoitti...

tutun näkönen kämppä!
ihanat noi uudet tuolin pilkulliset päälliset :)

Malla kirjoitti...

Oi miten kaunis koti sinulla on! Tykkään myös kattolampustasi hurjasti. Ja tuolinpäälliset ovat piristävän hienot!

Onpa muuten mukava haaste. Pitääkin laittaa harkintaan, jos itsekin vastaisi tähän.

Marja kirjoitti...

Hauskat kuvakulmat!

Näyttää paaaaljon isommalta kodilta kuin on. Kaunista!

maijja kirjoitti...

Hyviä ajatuksia ja viisaita sanoja, nyökyttelin mukana monessa kohtaa. Eka kuvassakin olin että joo, nojatuoli mukaan ehdottomasti mmmm-mm. :)


Kotisi näyttää mukavalta, kotoisalta ja kutsuvalta. Oli kiva kurkistaa vähän enemmän sinne 17neliöön!

Sanna kirjoitti...

Olen jo muutaman kerran aikonut mainita asiasta, mutta... vihreä tuolisi on oikea kaunotar. Se on vilahdellut kuvissasi säännöllisesti.

Kotisi näyttää viehättävältä ja harmoniselta!

Sanna kirjoitti...

Piti vielä jatkaa, että aluksi minulle oli hirvitys muuttaa poikaystävän kanssa yhteen ja sulauttaa tavarat yhteen kotiin. Ihmeen helposti se kuitenkin kävi :). Parhaissa tapauksissa täydennämme toisiamme.

Anonyymi kirjoitti...

Olen kyllä monesti ihaillut kuvia kodistasi että on nättiä. Ja tykkään muuten tosi paljon sinisestä hyllyköstä ja seinästäsi. Ihailtavaa, miten vähän irtonaista tavaraa on näkyvissä. Oma kotini tuntuu usein romuvarastolta koska erinäiset paperikasat ja pikkutavarat ajelehtivat pöydältä toiselle, tuoleille ja lattialle...

p.s. tuli vaan mieleen, että eikö tuo verho jääkaapin takana ole vähän tulipalovaarallinen?

Pai kirjoitti...

Aika kiva haaste! Paitsi minun tapauksessani, kuten sananlaskukin sanoo: Suutarin lapsilla ei ole kenkiä :/ No ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa sitten... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kotisi näyttää hyvin kotoisalta ja kutsuvalta. Haluaisin nyt kuitenkin kysellä parhaat matkavinkit Irlantiin suuntautuvalle reissulle. Olen lähdössä matkaan pääsiäisenä ja aikaa on 4 päivää. Dublinin lisäksi haluan nähdä muutakin. Katselin kuviasi viime kesältä. Missä se upea silta on? Connemarassa?

-Elsa

17 neliötä kirjoitti...

H - jepulis, vuoden suunnittelin ja nyt sain toteutettua...lopusta tulisi yksi tai kaksi tyynynpäällistä, toinen neliö ja toinen sellainen pitkulainen :)

Vintage living - joo ja nyt taas sotkenut uudestaan...mutta olipahan hetken hienoa!

Hilja - minäkin alunperin etsin mustakupuista lamppua, sitten tykästyin tuohon ja eräs ihminen huomasi sen ja sitten se löytyikin joulupaketista :) ei ole kyllä tullut sitä mustaa kaivattua!

Olina - kiitos! Tuntuu mukavalta saada positiivisia kommentteja, kun usein varsinkin vähän iäkkäämmät ihmiset vain kauhistelevat "opiskelijaboksiani".

Mai - kiva kun tulit visiitille blogiini! Voi olla, että korkealta otettu kuva pikkuisen vääristää isomman oloiseksi. Mutta katto täällä on ainakin korkealla, se tuo ihmeen paljon tilantuntua lisää.


Emilka - kiitti! :)

Malla - innolla odotan!

Ilona - hyllyn ja pöydän päältä kaikki näyttää erilaiselta ainakin näin lyhyelle kuin minä;) kannattaa pidemmänkin kokeilla!

Maijja - kiitti! toki erimieltäkin saa olla, mutta mukavaa jos toinenkin taidealan ihminen nyökyttelee!

Sanna - Ostin nojatuolin kierrätyskeskuksesta, ja huomasin, että kappas vain, minunkin jalkani voivat ylettyä istuessa lattiaan! Myöhemmin siitä on tullut sitäkin rakkaampi, sillä väri on juuri kuin Irlannin nummissa!

Maikki - verho ei ole jääkaapissa kiinni, mutta oli pakko vielä varmistaa itsekin! Verhon takana tapetista on pois iso riekale, sitä olen vähän yrittänyt peitellä...ehkä vähän paloturvallisuutta uhmaten näköjään.

Pai - no niinhän se menee...kyllä ne Poulsenit ja Saariset menee ihan muuhun osoitteeseen kuin minulle...


Elsa - heh, mahdetaanko nähdä kentällä? minäkin nimittäin reissaan pääsiäisenä neljäksi päiväksi Irlantiin :) Hienoja paikkoja on lukemattomia, joten jos haluaisit, voisin lähettää sähköpostiisi samoja vaihtoehtoisten nähtävyyksien linkkejä kuin lähetin omalle matkaseurueellenikin. Minun mailiosoitteeni on lmarjut@yahoo.com

scaredy-cat kirjoitti...

En ihmettele yhtään, että lamppu ja nojatuoli ovat kaksi huonekalua, jotka haluaisit mukaasi! Pidän kovasti myös ruokapöydän tuoleista.

Suosisin itsekin mielelläni täyspuisia huonekaluja, koska ne ovat niin kestäviä verrattuna kaikenmaailman kalustelevyihin.

Oli hauska tavata!

Sara kirjoitti...

Kotisi on todella ihanan näköinen. Paljon asioita, joista itsekin pidän!