lauantai 4. lokakuuta 2008

Pyjamabileet


Olin tyttöjen kanssa Lahden kaverilla yökylässä. Viimeksi vastaavia pyjamabileitä vietettiin Galwayssa, ja oli kyllä hauskaa! En ole oikeastaan koskaan ollut Lahdessa muuta kuin ohi ajaen, ja täytyy sanoa, että olin ihan positiivisesti yllättynyt(vaikken niin negatiivisesti ennenkään ole ajatellut), sillä ruskan värittämä kaupunki vaikutti kivalta paikalta. Varsinkin satama ja Lanu-puisto mahtipontisine, musiikin ja värivalojen kanssa tanssivine suihkulähteineen oli hieno ja toki myös Sibeliustalo.



Yllä on pari pikapikaluonnosta mielessä pyörineestä aiheesta, kivusta, jota niin kovin paljon näkee tässä maailmassa, ympärillä, itsessäkin. Nämä ovat muistiinpanoja maalauksia varten, joita tuskin koskaan tulen tekemään.
Näin siinä aina käy. Ensin tulee suorastaan himo purkaa ajatukset kuviksi, mutta sitten lannistun. En osaa, symboliikkani tai aiheeni eivät ole tarpeeksi älykkäitä, ei mun kuvat kiinnosta ketään ja miksi ylipäätään pitäisi kiinnostaa kun ei tämä ole ammattini. Olen saanut vain pari vuotta yliopistotasoista taideopetusta, jos rakennustaidetta ei lasketa taiteeksi. Niitä jotka ovat lahjakkaampia riittää kyllä, miksi maalaisin tällaisia aiheita kun ei näistä ihan mitään sisustustauluja tulisi, tai miksi tekisin kuvia kun kenen tahansa maailmankuulun taiteilijan julisteen saa vitosella.
Silti haaveilen, että joskus saisin kertoa kuvana, mitä ajattelen, ja joku toinen ymmärtäisi. Niin kuin jotkut kertovat musiikilla. Tiedän, että tämä on aika lapsellista haaveilua, ja jos vähän hellittäisin itsekriittisyyttäni, voisin vain omaksi nautinnokseni sutata värejä paperiin ilman maailmojasyleilevää tavoitetta, ja se riittäisi.




8 kommenttia:

maikki kirjoitti...

Mulla on aika samanlaisia ongelmia maalaamisen /piirtämisen kanssa. Suunnilleen siitä kun nyt tajusin mitä piirtäminen on, noin 20-vuotiaaksi asti piirtäminen ja maalaaminen kuuluivat melkein jokaiseen päivään. Sitten se jäi, paljolti juuri itsekritiikin vuoksi. Koko asia on oikeastaan hölmö. En usko siihen, että ihmisiä voi laittaa taideasioissa varsinaisesti paremmuusjärjestykseen, koska kaikki ovat erilaisia; miten voisi verrata? Loppujen lopuksi tärkeintä pitäisi olla se, mitä taiteen tekeminen itselle merkitsee. Se, että ajatuksia ja tunteita saa kuviksi on minusta tärkeää vaikkei niitä sitten kukaan näkisi. Tietysti vielä parempi on jos näkee, koska sitten usein huomaa että on monia, jotka ymmärtävät.

Luonnoksissasi on ainakin minulle paljon tuttua...

Frida Kahlo on yksi suosikkitaiteilijoitani, osasi kuvata kipua.



Toivottavasti rupeat vielä maalaamaan!

Sanna kirjoitti...

Maalaa vain! Ja ylitä ne kaikki näkymättömät kynnykset, koska taiteessa ei ole sääntöjä. Saat tehdä mitä haluat tai olla tekemättä. Ja sun kuvat on kiinnostavia. Pääasia, ettet tukahduta kuvia sisällesi...

maijja kirjoitti...

Luomisen tuska on niin... niin... niin luomisen tuskaa! Uskoakseni kaikki kipuilevat sen kanssa. Oletko muuten huomannut että ilmiö aaltoilee? Välillä unohtaa tekemisen tarkoituksen ja tarpeellisuuden ja silloin pystyy parhaimpaansa. Välillä taas alkaa tuskailu.

ei pöllömpi kirjoitti...

Hienoja on noi luonnokset. Kai se taide on sopivasti sekoitusta itseleen muille ja vaan luomisentuskasta.

Ja nyt voi kommentoida blogia :)

Olina kirjoitti...

Minä pidän noista luonnoksista. On niissä sellaista tunnetta, joka välittyy katsojalle.

Luomisen tuskasta ja oman työn jäljen kyseenalaistamisesta ei kai pääse irti kukaan, joka tavoittelee "taiteellista" lopputulosta. Silti uskon, että omia tunteita on hyvä saattaa ulos, vaikkapa sitten maalaten tai kirjoittaen.

17 neliötä kirjoitti...

maikki - minullakin maalaaminen väheni kun aloin opiskella, vaikka taideopetus on osa tutkintoa. Nyt tuntuu, että sitä kaipaa enemmän kuin koskaan, vaikka luomisen tuska häiritseekin. Välillä pohdin, että sen ajan kun asiaa miettii, voisi käyttää siihen maalaamiseen, eikä tehdä jutusta niin suurta numeroa. Mutta on se kyllä niinkin, että kuva voi joko kertoa enemmän kuin tuhat sanaa, tai sitten kuva voi kertoa vähemmän kuin yhden sana...sitä kai pelkään. Katsoin muutama vuosi sitten Frida Kahlosta tehdyn elokuvan, se on kyllä yksi mielenkiintoisimpia taiteen tekemisestä kertovia leffoja, muutenkin hieno ajankuvaus. Toivottavasti sinäkin pääset itsekritiikin yli!

Sanna - kiitos kannustuksesta! arvostan tosi paljon yliopistoni opetusta, mutta siellä on oppinut sääntöjä, kritiikkiä, kaiken pureskelemista. Pääsin pahimmista maneereistani, löysin itsevarmuutta, mutta vastakohtaisesti onnistumisen paineet kasvoivat. Vaikka sain melkein kaikista taideharkoista parhaan mahdollisen arvosanan, huono maalaus todistaisi, etten ole ansainnut opiskelupaikkaani, jos kärjistäen ilmaisen A-osaston hengen.

Maijja - Se todella aaltoilee! Taidetunneilla tuntui mahdottoman vaikealta maalata muiden nähden, se oli jotenkin liian henkilökohtaista. Sitten kun tuli ilta ja jatkoin maalaamista hiljaisuudessa, saatoin innostua uusista maaleista ja aiheesta niin, että maalaus tuli hujauksessa valmiiksi. Luomisen tuskaa on kyllä rakennussuunnittelussakin, mutta onneksi töissä ei tarvitse pelätä joka viivan piirtoa, sillä työkokemus tuo siihen koko ajan varmuutta.

ei pöllömpi - kiitti, ja kiva kun blogiasi pääsee taas kommentoimaan :)

Olina - Olet varmasti oikeassa, ehkä juuri se tuo rentoutta ja nautintoa maalaamiseen, jos ei yritä olla enemmän kuin on.

Anonyymi kirjoitti...

Tuttua tuo turhautuminen...
ja juuri tuokin,että ihmiset eivät arvosta aitoa kädenjälkeä,koska kaupasta saa edullisesti lähes aidon näköistä "öljyväri maalausta".
Kerran lamaannuin ja masennuin,kun minulta tilattu taulu ei sitten kelvannutkaan,kun hinnasta tuli puhe.Olin siis jo maalannut sen taulun ja työ oli tilattu hintoja kyselemättä...Tilaaja jopa ihastui siihen. muutama kymppi euroina oli liikaa aidosta öljyvärityöstä.Kuulema kehyksetkin maksaa...

Oma maalaus intoni on sammuksissa nyt ja odottelen...

laita luonnoksesi syrjään ja löydät ne myöhemmin ja yllätyt,kuinka hyviä ne ovatkin.
Itselle on joskus käynyt näin.
Liika yrittäminen tuottaa vain tuskaa,mutta nuo sinun piirroksesi ovat oikeasti hienoja ,joten laita ne johonkin kaappiin odottelemaan.

17 neliötä kirjoitti...

anonyymi - harmittaa tosi paljon kuulla tuollaista! Se vaan taitaa olla valitettavan yleistä. Yhdeltä kahden pienen lapsen kiireiseltä arkkitehtiäidiltä oli sukulainen tilannut muutoslupakuvat vanhaan talon remonttia varten. Nainen oli sitten tehnyt ne(työaikaa n.100h), lähettänyt ne sukulaisille, ja kummastellut, kun mitään ei kuulunut, ei palkkiota tai kommenttia. Muutaman kuukauden päästä selvisi, että sukulaiset olivatkin muuttaneet mielensä, purkaneet talon ja tilanneet talopaketin, eivätkä halunneet maksaa suunnitelmasta, kun eivät sitä tarvinneet.

Kunpa itse muistaisin aina arvostaa muiden vapaa-aikaa ja vaivannäköä. Toivottavasti sinäkin löydät jälleen maalaamiseen innon ja saat reilumpia asiakkaita! :)