Kuvat ovat Glendalough'n kansallispuistosta, jossa taas retkeilin viikonloppuna. Nyt olen Suomessa! En ehkä niin kovin suurella innolla, mutta on ollut kivaa nähdä siskon vauva ja ystäviä, sekä hoitaa joitakin asioita alta pois. Monet kysyvät, millaista Irlannissa oli, mutta siihen on jotenkin vaikea vastata, kun olin sen verran kauan siellä. Helpompi olisi kertoa vaikka viime viikonlopusta Dublinissa, mikä on hieno kaupunki ja mukava tapa orientoitua Suomeen paluuseen.
Eilen sanoin vahingossa ruokakaupan myyjälle suuren maailman malliin thanks kiitoksen sijaan, ja nolotti ihan tosi paljon. Pitäisi päästä eroon pinttyneistä tavoista. Suihkussakaan ei ole pakko käydä tulikuuman veden alla, sillä sen saa tosiaan säädettyä sopivaksikin, niin kuin Oraksen sekoittajalla varustetut suihkut yleensä. Osaan taas iloita joistain asioista, mitä ei tule edes ajatelleeksi, kuten siitä, että kraanavesi maistuu hyvälle. Toisaalta kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, jotka eivät ole niin kivoja, kuten se, että perus-suomalainen näyttää tosi vihaiselta kadulla kävellessään. Näytän varmaan itsekin. On ollut mukavaa, että joillain ystävillä on ollut minua ikävä, ja onhan minullakin heitä. Toisaalta en oikein tiedä, mihin porukkaan kuuluisin, mikä on asemani niiden joukossa, joiden kanssa liikuin ennen kesää. Paluu on aina hassua kivan ja kurjan vastakkainasettelua.
Tänään jatkuu taas irlantilaisen tanssin kurssi...saa nähdä, tunnelmoinko Irlantia vai tuleeko irkkumusiikkia jo korvista pihalle ;) Ja ai niin, sain Olinalta tunnustuksen! Moni sen ansaitsisi, mutta haluan antaa sen eteenpäin Emmille, joka ei ole tainnut saada vielä yhtäkään tunnustusta!
Tänään jatkuu taas irlantilaisen tanssin kurssi...saa nähdä, tunnelmoinko Irlantia vai tuleeko irkkumusiikkia jo korvista pihalle ;) Ja ai niin, sain Olinalta tunnustuksen! Moni sen ansaitsisi, mutta haluan antaa sen eteenpäin Emmille, joka ei ole tainnut saada vielä yhtäkään tunnustusta!
5 kommenttia:
Oi, kiitos tunnustuksesta! Se oli ihka ensimmäinen tunnustus! Voisin antaa tunnustuksen samantien myös sinulle, on hauska seurata blogi-elämää oikean elämän lisäksi. :) tsemppiä viikonloppuun!
Hui! Mulla on paluuseen vielä yli 3 kk mutta alan hiljalleen orientoitua siihen. Olen alkanut neuloa mahdollisimman hurjalla vauhdilla, jottei Suomesta tuotuja lankoja olisi enää takaisinpäin rahdattavana (tosin taidan jättää kaikki jämät jollekin suomalaiselle täällä), huomenna on ohjelmassa vaatteiden karsimista ja monta muutakin pikkujuttua olisi jo mielessä. Ennen kaikkea yritän valmistautua henkisesti, mutta ei kai paluuseen koskaan voi olla ihan kokonaan valmistunut. Aina voi tulla yllätyksiäkin...
Toivottavasti elämäsi alkaa luistaa taas hyvin ja hiljalleen se oma paikka löytyy jälleen
emmi - ole hyvä vaan! ja tsemppiä sinnekin!
kuukkeli - heh, minäkin viimeisellä viikolla kiireellä virkkasin huivini valmiiksi, kun tajusin, että kaula on ainoa paikka, missä se mahtuu kulkemaan suomeen ;)Mutta voimia paluuseen orientoitumiseen, se on kuitenkin sellainen luopumisprosessi niistä asioista, joihin on ehtinyt jo tottua ja tykästyä.
Voi ei, mä kuulin että sun kone on hajonnut! Toivottavasti ei valokuvat sentään ole hävinnyt.
Tervetuloa takaisin Suomeen!=)
Ihan varmaa on, että oltuaan hetken poissa, näkee täkäläisen kulttuurinkin vähän "vierain silmin". Uskon että se on oikein hyvä, sisältäpäin on vaikea huomata omia "virheitään", helpompi aina vain ihmetellä muita kulttuureja.
Toisaalta on varmasti kiva huomata ja iloita uudesta näkökulmasta niistä jutuista, jotka täällä ovat hyvin. Kuten nyt vaikka nuo hanat=D
Varmasti se oma paikka ystävien ja tuttujenkin joukossa taas löytyy. Vaikka alussa tuntuisikin kummalle.
Lähetä kommentti