Virstanpylväs

Huomenna voin taas todeta vanhentuneeni. Tosin viikko sitten tuli jo vähän juhlittua ystävän kanssa yhteissynttäreinä.

Elämä on ollut viime ajat hurjan kiireistä. Irlannissa jäi arkkitehtuurikilpailun suunnittelu kesken, ja se piti saada valmiiksi. Aloitin myös pari viikkoa sitten uuden työn, joten vapaa-aikaa ei juuri ole ollut. Joskus kesällä blogissanikin harmittelin, kun luvattu työ peruuntui, mutta sainkín nyt toisen ja paljon paremmalla työsopimuksella, joten joskus tappio vaihtuukin voitoksi :)

En ole ainoa vanhentunut. Se toinen on vanha kannettavani, joka lakkasi toimimasta. Yritin saada matkavakuutuksesta korvausta, mutta en saanut, koska kaksivuotias koneeni oli todettu ikääntyneeksi. Jouduin ostamaan uuden, mutta tämä on oikein mukava vempele, enkä malta olla hehkuttamatta, miten mukavaa on katsella Blue-ray-elokuvia. Nyt tavalliset dvd:t näyttävät kuin kännykkäkameralla kuvatuilta!

kyllä meillä välillä aurinkokin paistoi

Kuvat ovat Glendalough'n kansallispuistosta, jossa taas retkeilin viikonloppuna. Nyt olen Suomessa! En ehkä niin kovin suurella innolla, mutta on ollut kivaa nähdä siskon vauva ja ystäviä, sekä hoitaa joitakin asioita alta pois. Monet kysyvät, millaista Irlannissa oli, mutta siihen on jotenkin vaikea vastata, kun olin sen verran kauan siellä. Helpompi olisi kertoa vaikka viime viikonlopusta Dublinissa, mikä on hieno kaupunki ja mukava tapa orientoitua Suomeen paluuseen.

Eilen sanoin vahingossa ruokakaupan myyjälle suuren maailman malliin thanks kiitoksen sijaan, ja nolotti ihan tosi paljon. Pitäisi päästä eroon pinttyneistä tavoista. Suihkussakaan ei ole pakko käydä tulikuuman veden alla, sillä sen saa tosiaan säädettyä sopivaksikin, niin kuin Oraksen sekoittajalla varustetut suihkut yleensä. Osaan taas iloita joistain asioista, mitä ei tule edes ajatelleeksi, kuten siitä, että kraanavesi maistuu hyvälle. Toisaalta kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, jotka eivät ole niin kivoja, kuten se, että perus-suomalainen näyttää tosi vihaiselta kadulla kävellessään. Näytän varmaan itsekin. On ollut mukavaa, että joillain ystävillä on ollut minua ikävä, ja onhan minullakin heitä. Toisaalta en oikein tiedä, mihin porukkaan kuuluisin, mikä on asemani niiden joukossa, joiden kanssa liikuin ennen kesää. Paluu on aina hassua kivan ja kurjan vastakkainasettelua.

Tänään jatkuu taas irlantilaisen tanssin kurssi...saa nähdä, tunnelmoinko Irlantia vai tuleeko irkkumusiikkia jo korvista pihalle ;) Ja ai niin, sain Olinalta tunnustuksen! Moni sen ansaitsisi, mutta haluan antaa sen eteenpäin Emmille, joka ei ole tainnut saada vielä yhtäkään tunnustusta!

Viela kerran Dubliniin

Tama on varmaankin viimeinen postaus Irlannista, tosin blogi jatkaa ehka viela pienen tovin naissa tunnelmissa. Eilen pakkailin, ihmettelin omaisuuteni kokemaa massiivista ekspansiota ja vietin laksiaisia kamppisteni kanssa. Oli tosi kilttia, etta he halusivat jarjestaa laksiaiset! Laitoimme yhdessa ruokaa ja katsoimme Star Trekia. Aamulla ilahdutin bussikuskia maksamalla matkani lompakkoon kertyneilla sentin kolikoilla, koska niilla ei ole Suomessa tarvetta.

Illalla olen sitten Dublinissa ja vietan viikonloppua ystavani kanssa. Haikea olo...

vetten tykö

Viikonloppuna menen vielä uudestaan Glendaloughiin, se on niin hieno paikka, että haluan viedä sinne ystävänikin, joka tulee viikonlopuksi Dubliniin noutamaan minua Suomeen. Ja siellä on puitakin! Lehtipuita ja havupuita, tosin havupuut on istutettu niin tiuhaan, että metsän sisällä kaikki on kuollutta.

Leivoin eilen pullia, kun halusin tehdä kämppiksilleni jotain suomalaista. Mutta huh, ikinä eivät pullani ole olleet niin omituisia! Ne haisivat pahalle ja näyttivät kummallisille, jauhot taisivat olla jotain hiivaleipäjauhoja soodalla varustettuna. Kämppikset kehuivat silti koska eivät tiedä paremmasta, ja kummasti koko lasti näyttää kadonneen keittiöstä. Huomenna leivon vielä mansikkapiirakan, koska olen utelias näkemään, millaisia säilyketölkkimansikat ovat! Kämppikseni haluavat viimeisen Galwayn iltani kunniaksi laittaa ruokaa ja viettää läksiäisiäni.

Viime ajat ovat pitäneet sisällään paljon hyvästejä. Ensin, aivan yllättäen lähti toimiston slovakialainen työkaveri, sitten norjalainen harjoittelija. Dublinin kaverin näen varmaan seuraavaksi jouluna. Hassua, kun tuntuu, että vasta tämä kaikki alkoi, ja nyt jo palaan Suomeen. Silloin kun olin Ruotsissa vaihto-opiskelijana, odotin kotiinpaluuta,mutta perillä petyin ja kaipasin ystäviäni. Nyt en haluaisi lähteä, toisaalta en jäädäkään...jos saisin valita, lähtisin jonnekin kivaan lämpimään paikkaan ja aloittaisin uuden kolmen kuukauden harjoittelun ;) Ehkä tällä kertaa käykin toisin, ja olen ihan innoissani kotimaan elosta.

Tein tänään huivini valmiiksi. Kuva on vähän huono tosin.

Dublin on huippu!

Viikonloppu Dublinissa oli taas hieno. Kävimme Glendaloughin kansallispuistossa päivän retkellä, kiertelimme kaupungilla ja vietimme leffailtaa. Sunnuntaina paistoi pitkästä aikaa koko päivän aurinkokin, ei meillä Galwayssa. Kuvan maisemat ovat muuten vain kolmen tunnin lennon ja puolentoista tunnin bussimatkan päässä Tampereesta!

Leffoista puheen ollen, huvitti tosi paljon, kun ajelimme Wicklowiin kansallispuistoon, sillä P.S. I love you-elokuvasta on osa kuvattu sillä seudulla. Yksi jo toinenkin harjoittelijatyttö on kertonut, kuinka heidän ystävänsä ennen Irlantiin lähtöä oli neuvonut tekemään pitkiä kävelyretkiä huomiota herättävissä vaatteissa, eksymään ja löytämään kitaraa soittavan, isokokoisen miehen. Se on kyllä hassuimpia stereotypioita paikallisista, varsinkin kuin täällä keskivertomies on iso vain vatsan kohdalta, enkä usko läheskään kaikkien soittavan kitaraa ;)