tiistai 10. kesäkuuta 2008

Terveiset Irlannista!

Tämä on minun 100:s postaus ja ensimmäinen postaus Irlannista...hauska sattuma :)

Pahoittelen, että vasta nyt lähetän täältä kuvia. Meillä on ollut ongelmia nettiyhteyden kanssa, ja töissä yhteys on vain yhdellä koneella. Matka meni hyvin, ja olen alkanut kotiutua. Oikeastaan hassua, että olen ollut täällä vasta neljä päivää ja muutaman tunnin, niin normaalilta tämä elämä täällä jo tuntuu.

Minulla on huone kissalla. Tuo kissa haluaisi selvästi olla minun...ensimmäisestä illasta lähtien se on hengaillut ikkunan takana ja muutamaan kertaan loikannut ikkunan raosta sisään. Oikeasti se on naapurin katti, mutta meille se haluaisi rapsutettavaksi.

Tutustuin viikonloppuna norjalaiseen työkaveriini, ja kävelimme varmaan toistakymmentä kilometriä rantaviivaa, kipusimme kukkulalle ja poltimme poskipäät auringossa.
Työkin on alkanut mukavasti. Toimisto on aika pieni, hiljaistakin hiljaisempi, mutta kiva :) Varsinkin työnantajamme on. Tänään hän otti minut ja toisen harjoittelijan parille työmaalle mukaan, ja ajelimme rannikkoa pitkin pikku kylään. Aluksi toimistossa tehtyjä piirustuksia katsellessa ajattelin, että tavoitteena on saada mahdollisimman monta nurkkaa ja pitkää käytävää aikaan, mutta nyt tarkemmin tutkailtuani tykkään tosi paljon toimiston tyylistä tehdä arkkitehtuuria. Varsinkin tuo valkoinen talo on yksi suosikkejani kaikista taloista.

10 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kaunista!

Vintage living kirjoitti...

Vau, sä oot hengissä! Ja saanut Siirille korvikkeen rapsutettavaksi:D
Sano nyt heti kantsiiko meidän tulla sinne? Mitä luulet? Lasten kanssa vai ilman? Selvisi vihdoin se miksi sitä lentolippuvarmistusta ei onnistuta saamaan. Meidän kortista ei puutu mikään aktivointi, vaan meidän pankilla ei ole sopimusta lentoyhtiön kanssa ja siksi ei onnistu! Eli kalliisti visalla on ainoa vaihtoehto...
Ranta näytti kyllä siltä, että pojat saisivat vaikka viikon kulumaan hiekkalinnoituksia rakentaen...

ksenia kirjoitti...

Tosi huippupaikalta näyttää ainakin kuvien perusteella ja kovin aurinkoiselta! Yllättävää:)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, tuttuja maisemia! Kaipaan niin Galway Bayn aallonmurtajille kiipeilemään. Edellisestä kerrasta tulee tänä kesänä neljä vuotta...

Kannattaa muuten tehdä retki Aransaarille.

Vintage living kirjoitti...

Niin ja millä kielellä tuo kyltti on?? Puhutaanko siellä jotenkin edes ymmärrettävää englantia?

Olina kirjoitti...

Ooh, mitä rantaviivaa! Hienoa, että pääsit hyvin perille, ja elämäkin sujuu mukavasti=)

Lennux kirjoitti...

Ihanaia maisemia siellä!
Hyvä että oot kotiutunut jo sinne :) voi että, saat kyllä tosi hyvää työkokemusta sieltä, ja muutenkin elämän kokemusta!

Voi hyvin ystäväni!

Elina kirjoitti...

Oi mitä maisemia! Varmasti tulossa hyvä reissu! :)

Anna Emiliaana kirjoitti...

Hienoa, että olet jo kotiutunut niin hyvin. Ihanaa matkaa. Tai oloa siellä..

17 neliötä kirjoitti...

papupata - no on! :)

vintage living - vaikea kysymys...sä kuolisit tähän ihanuuteen, mutta pelkään, että jos sattuisi kylmä ja sateinen viikko, teidän pojat puolestaan kuolisivat tylsyyteen. Rantaa on kyllä kilometrikaupalla ja jonkinlainen huvipuistokin löytyy. Mulla ei ole mitään käsitystä, mistä pienet pojat lomalla tykkää!

Kyltti on iiriä, se on täällä vähän niinkun ruotsi pohjanmaalla...

Ksenia - en malta odottaa kun tuut!

maikki - ei kun lentokoneeseen sitten vaan! ;)

Olina, Lennux ja Ekub - ei tosiaan tarvinnut pettyä maisemiin!

Anna Emilia - Kiitti!