torstai 5. kesäkuuta 2008

Se on ny menoo



Eilen työpaikan porukan kanssa vietin läksiäisiäni ja kävin pikavierailulla Viikinsaaressa kavereitten kanssa.

Huomenna se on sitten menoa. Isäni on vähän pettynyt lähdöstäni, koska olisi halunnut minut mukaan Karjala-road tripille. Äiti toivottelee tervemenoa ja lykkää luontaistuotteita mukaan. Se on sen tapa osoittaa rakkautta ;) Sain yo-lahjaksikin hepatiittirokotuksen...vaikka siitä olen sitä mieltä, että vanhemmiltani se oli hienompi lahja paljon reissaavalle tyttärelle kuin esimerkiksi korut. Haluavat minun vain pysyvän terveenä :)


Hassua, mutta minusta tuntuu, kuin kääntäisin elämässäni lehteä taaksepäin. Pari vuotta sitten olin ajatellut lähteä vaihto-opiskelemaan Irlantiin tai Skotlantiin, mutta sitten yllättäen ei ollutkaan enää motivaatiota, hylkäsin koko ajatuksen, ja nyt kaiken jälkeen olen kuin olenkin sitten lähdössä, tavallaan jatkamassa siitä, mihin silloin jäin.


Tykkään jazz-musiikissa siitä, miten musiikki menee koko ajan eteenpäin. Haluaisin elämänkin olevan kuin jazz-musiikkia, ilman turhia kertosäkeitä. Tämä on matkalaukkuepisodi nro 4. En voi loputtomiin elää niin, että pakkaan laukun aina kun on vähän vaikeampaa. Toisaalta Irlanti on eri juttu. Ihan kuin sinne minun pitäisikin mennä, sinne vihreille niityille lepäämään.


Kai jokainen kokemus elämässä on eteenpäin, vaikkei sitä heti huomaisikaan. En oikein tiedä, mitä huomiselta odottaisin, mutta varmasti jännän jännää! Heippa vaan Siiri-kissa ja kaverit, seuraava postaus Irlannista!

Ai niin, pakkailuista voisin sanoa vielä sen verran, että tosi ärsyttävää, kun on näin pieni, niin näyttää, että laukku on älyttömän iso ja tavaraa mukana vaikka vuosisadan tarpeita varten!

7 kommenttia:

Vintage living kirjoitti...

Hyvää matkaa ja muista syödä niitä luontaistuotteita;)

Kaisa kirjoitti...

Onnea matkaan! Muista laittaa paljon kuvia niin me muutkin päästään, jos ei nyt nojatuoli, niin ainakin toimistotuolimatkalle.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvää matkaa satusaarelle! Otathan paljon kuvia meidän blogilukijoiden nähtäväksi?

Tiuku kirjoitti...

Voi, sinä lähdet jo matkaan.Onnea ja iloa mukaan kapsäkki kaupalla! Innolla odottelen milloin saamme kuulla miten matka meni ja kuinka olet päässyt asettumaan. Jännittävää. Ole turvassa ja tosiaan niitä luontaistuotteita..

Olina kirjoitti...

Kyllä kaikki kokemukset elämässä vievät meitä eteenpäin! Aina ei kaikki suju suunnitelmien mukaan, ja suunnitelmiakin pitää osata vaihtaa. Tietenkin se pitää ymmärtää, että paikat eivät tee ihmistä onnelliseksi, onnellisuuden on tultava sisältä päin, mutta joskus on ehkä syytä matkustaa ja kokea asioita uudella tavalla, että jaksaa sitten olla paikallaan taas.

En tiedä, oliko tuossa mitään järkeä=) Ihanaa irlantia sinulle, ja toivottavasti ehdit kirjoitella myös sieltä maailman kolkasta, koska näitä juttujasi on mukava lukea. Ja tietenkin olisi hauskaa kurkistaa myös satusaarille, kuten Maikki tuossa sanoi=)

17 neliötä kirjoitti...

Kiitos kaikille! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa matkaa!!
Olen kotona.
Katsotaan minne sun koti tulee sinne vai tänne vai jonnekin muualle ;)

papupata