keskiviikko 14. toukokuuta 2008

melkein kuin luokkaretki




Lapsuuden perinteikkäisiin luokkaretkiin kuului ällöolo liiasta karkin syönnistä, märät kengät, kaverin kadonnut lompakko, vääränlainen varustus sen jälkeen, kun aamulla ei ollut suostunut pukemaan äidin valitsemia vaatteita, sekä 24 kuvan sarja epäonnistuneita valokuvia. Myös takkiin tarttunut tikkari ja epätoivo siitä, kun ei osaa päättää, mihin käyttäisi mukaan annetun viiden markan kolikon.

Kaverini kanssa pari päivää sitten tehdyllä reissulla Raumalle toteutui ällöolo ja hyytävä kylmyys, ehkä jopa ne 24 epäonnistunutta kuvaakin. Meille kummallekin sattui vapaapäivä samaan aikaan, joten ehdotin joitakin retkipaikkoja, mitä pidän arkkitehtiopiskelijaa yleissivistävinä, ja koska kaverinikaan ei koskaan ollut käynyt Raumalla, hyppäsimme maanantaiaamuna bussiin valmiina valloittamaan rannikko-Suomea luokkaretkihengessä.

Vanha Rauma teki hyvän vaikutuksen, samoin merenranta, jossa sormet kohmeessa herkuttelimme piknik-eväät. Museot olivat maanantaina kiinni, mutta eipä tuo haitannut. Kaupassa kylläkin oli vaikea ymmärtää myyjiä, jopa suomea opiskelevalla kaverillani oli haastetta tunnistaa kieli.

Tällä kertaa meille ei tapahtunut mitään noloa. Yleensä juuri meillä kahdella sattuu ja tapahtuu kaikkea ikimuistoista, vähän niinkuin viime kesänä episodi poliisiveneen kanssa...

6 kommenttia:

Olina kirjoitti...

Hienoja kuvia! Mekin olemme suunnitelleet suomi-matkailu-kesäreissua, joka kulkisi Rauman kautta. Eikös se vanhakaupunki kuulu johonkin maailmanperintöluetteloon ja ole suurimpia säilyneitä vanhoja puutaloalueita pohjoismaissa? Ehdottomasti näkemisen arvoinen varmasti=)

17 neliötä kirjoitti...

Olina - joo, kuuluu UNESCO:n maailmanperintöluetteloon, ja tosi kiinnostava. Jos on liikkeellä rannikolla, niin hienoja ovat myös Kaskinen, Kristiinankaupunki ja Pietarsaari, niin ja tietysti Porin Yyteri. Varsinkin Kaskisiin kannattaa etukäteen tutustua kirjallisuudesta, niin saa enemmän irti sen ruutukaavan hienoudesta. Kotimaanmatkailukin on kivaa! :)

Vintage living kirjoitti...

Musta Kaskinen on tylsä, mutta Kristiinankaupunki suloinen, Pietarsaaressa en ole koskaan käynyt, mutta monesti ajatellut, että pitäisi käydä katsomassa miltä pohjosemmassa näyttää. Kristiinankaupunki on ehdottomasti vierailun arvoinen! Ja pitää käydä syömässä siinä jokirantaravintolassa sillan kupeessa, siellä on tooosi hyvää ruokaa. Pienet lapset syö ilmaiseksi noutopöydästä ja meidän tapauksessa se on kyllä ravintolalle epätaloudellista; pojat syövät yhtä paljon kuin aikuiset...

Unknown kirjoitti...

Ihanaa, tunnistin heti kuvista!
En ole koskaan asunut mutta se oli meillä lähikaupunki lapsena. Turkuun oli hiukan pidempi matka.
Ja ei se Uusikaupunkikaan ihan tylsä paikka ole kesällä, poiketkaa ihmiset sielläkin. ;)

17 neliötä kirjoitti...

Vintage living - no, en minäkään kovin kauaa ollut Kaskisissa...Mut, joo, tosi epäreilua, kun minä taas en saa koskaan lasten annosta, vaikka oon lapsen kokoinen!

Papupata - Uusikaupunki onkin paikka, johon vielä rannikon kaupungeista pitäisi päästä...yksi opiskelukaveri aina suosittelee sitä, kun on sieltä kotoisin :)

Olina kirjoitti...

Täältähän saa hyviä vinkkejä ensi kesän reissuun!=) Tuo Yyteri olikin jo listalla, kun en ole käynyt sielläkään (länsi rannikko on minulle hävettävän vierasta seutua...), lapsena reissumme suuntasivat aina Kalajoen hiekkasärkille, mutta niin kauas emme ajatelleet nyt mennä.

Ja tuo lasten annosten saamattomuus on kyllä ihan epäreilua! Pitää maksaa kallis hinta aikuisten ruoista, vaikka ei kuitenkaan IKINÄ jaksa syödä kaikkea! Hmph.