maanantai 25. helmikuuta 2008

Tuolini


Violetin postauksesta inspiroituneena päätin myös esitellä tuolin, joka esineineen kuvaisi minua jotenkin. Tämä ei ole erityisen harkittu tai pitkään lavastettu kokoelma, mutta ehkä hiukan muistuttaa persoonaani.

Tuoli: Pieni ja pehmeä. Vähän vanhanaikainen, mutta moneen uuteen verrattuna varsin moderni. Yksinkertainen istuinosa, kaartuva puu käsinojissa ja aavistuksen turhamaiset jalat vetoavat kauneuskäsitykseeni.

Kirjontakehys: Vaikka olenkin melkoinen huithapeli laiskiainen, osaan keskittyä myös pikkutarkkaan. Puolet lapsuudestani luin kirjastossa askartelu- ja käsityölehtiä, ja toisen puolen istuin huoneeni lattialla väkertämässä jotain pientä ja hankalaa. Käsillä tekemisen tarve on peritty ominaisuuteni, enkä voi taistella sitä vastaan, vaikka viime vuosina on ollutkin vähemmällä opiskelukiireiden vuoksi.


Kirjat: Lukeminen on tärkeä harrastukseni. Vakiolauseeni on: luin kerran jostakin, että...Toisekseen, on sitä tullut koulunpenkkiäkin kulutettua.


Tanssitossut: Harrastukseni ja kuntoni ylläpitäjä. Toisaalta liittyy myös vuosien haaveeseeni hallita kehoani hyvin ja tehdä sillä jotain kaunista sekä mielikuvaani, että riverdance on jotain erityisen jännittävää.


Muffinssivuoat: Radiosta tulee ohjelma, jossa on aina aiheena "tuleeko epäonnistuneesta viulistista alttoviulisti?" tai "tuleeko epäonnistuneesta balettitanssijasta nykytanssija?" tms. Odotan innolla, koska on aiheena, "tuleeko epäonnistuneesta ruuanlaittajasta leipoja?" Taitaa tulla.

Valokuva Edinburghista: Tähän kiteytyy kaukokaipuuni, reissutarpeeni, kiinnostukseni arkkitehtuuriin ja nummien ihannointi.


Käsilaukku: Tykkään käsilaukuista ja niiden analysoimisesta. Mukaan valitsin juuri tämän, sillä se on GlobeHopen kierrätysmateriaaleista valmistama ja edustaa eettisiä periaatteita, joita kunnioitan.


Pilkulliset polvisukat: Pilkkujen vuoksi ja siksi, että vaatekappaleista varmaankin hameet ja polvisukat kuvaavat minua parhaiten, ja sitä, miten mieltymykseni kisaavat naisellisuuden ja tyttömäisyyden välimaastossa.


Maalaus: Tuolin takainen maalaus liittyy jatkuvaan mielitekooni saada maalata. Kyseinen taulu ei ole ehkä parhaimpia, mutta siinä on kiva kohta Pispalaa, suosikkikaupunginosaani.


Saappaat kuvatkoon luonnossa liikkumista.


Kengät: Kovia kokeneet, mutta kanssani paljon nähneet. Kun ostin ne, ajattelin, ettei hienompia voi ollakaan. Niissä on vähän pitsiä, vähän kultaa, paljon ruskeaa ja tuntuvat kivoilta jalassa.


Leivänpaahdin: Lahja tärkeältä ihmiseltä, muotoilultaan mukava, ja liittyy ruokavalioni perustaan, jonka mieluiten syön paahdettuna.

5 kommenttia:

Anna Emiliaana kirjoitti...

Innostuin itsekin tästä tuoli-tehtävästä. En ole vielä ehtinyt sitä toteuttaa, mutta suunnitelmissa on. Tuolisi on ihana. Tuollainen oli mullakin hakusessa, mutta sitten löytyikin nää vaaleanpunaiset rinsessatuolit.

Vilijonkka kirjoitti...

Tää on musta niin onnistunut "haaste", kaikki vaan innostuvat toteuttamaan vaikkei kukaan erikseen pyydäkän. Tuolisi perusteella taidat olla sympaattinen tyyppi.

17 neliötä kirjoitti...

anna emilia- odotan innolla tuoliasi! :) ja edelleenkin pidän nojatuolejasi onnekkaana löytönä, oikeina pikku persoonallisuuksina!
vilijonkka- kiitos kohteliasuudesta!:) Minunkin mielestä on ollut onnistunut aihe, oli hauska keksiä omaa tuolia, ja vielä hauskempi on ollut nähdä toisten tuolit -sinun mukaanlukien.

violet kirjoitti...

Juu, tuolit riviin vaan!
Riverdance on minusta kiehtovaa katseltavaa.
Ehkä vielä joskus itsekin kokeilen.

Kivasti oli perustellut valintojasi.

17 neliötä kirjoitti...

violet- kiitos. Ja kiitos ideasta! Oma irkkutanssini kyllä toistaiseksi vielä rasittaa rytmitajuisen korvaa, kun ei kopinani aina rimmaa musiikin kanssa.