perjantai 2. elokuuta 2013

Venetsia



Venetsia oli ihana ja matkaseurani hauskaa. Etukäteen kun googletin infoa paikasta, tuntui, että olimme valinneet kaikkein ruuhkaisimman ja huonoimman ajan vierailla kaupungissa, ja että ruoka ym. olisi paitsi kallista myös vähemmän maukasta. Onneksi nämä huolet vaihtuivat helpotukseen, kun paikan päällä totesimme, ettei ruoka ole ainakaan kotimaata kalliimpaa (ei kai matkalla kaiken edes pidä  normielämää halvempaa olla?), jäätelö oli tosi edullista ja herkullista ja kanssaturistitkin parveilivat pääasiassa parin suosituimman nähtävyyden nurkilla. Kuuma oli, mutta taisi se Tampereellakin silloin olla, joten ei pidä valittaa. B&B:ssä oli sentään  ilmastointi, mitä kotona ei ole ;)

Se täytyy tunnustaa, että kaikesta kiinnostavuudesta huolimatta häivähdys pettymyksen tunnetta tuli siinä mielessä, että paikassa oli jotain sen verran tuttua, että aivan kuin olisin käynyt siellä aikaisemminkin. Olen yrittänyt pohtia, mikä tuon tunteen sai aikaan. Sekö, että Pietarissa, jolle Venetsia on ollut esikuvana, on tullut vietettyä enemmänkin aikaa vai kenties se, ettei Sisilian reissusta ole niin kovin paljoa aikaa. Vai oliko pohjoisen vaelluskohteemme niin huikea, ettei rakennettu ympäristö saanut luonnonnähtävyyksistä häkeltyneitä silmiäni enää perin pohjin yllättymään. Kaikesta tästä pohdiskelustani huolimatta suosittelen lämpimästi Venetsiaa matkakohteeksi, mikäli tykkää vanhoista rakennuksista, rappioromantiikasta, pitsasta ja jäätelöstä, silloista ja kapeista kujista. Ja jos on kaltaiseni henkilö, joka stressaa kotinsa salaojien puutetta, saa Venetsiassa vähän uutta näkökulmaa aiheeseen :)

Nyt tekisi mieli katsoa joku vanhaan Venetsiaan sijoittuva elokuva!


4 kommenttia:

Emmi kirjoitti...

:) Ihania kuvia kesäreissuista! Meidän järkkäri pölyttyy kaapissa kun ei vain ehdi/jaksa/viitti sitä kulettaa mukana. Näitä kuvia katsellessa tuli taas mieleen, että kannattais se kaivaa esille! Varsinkin nyt. Heti huomenna kuvaan lapsia ja tätä erilaista arkea täällä. Tuuppa syksyn aikana käymään! On ollut ikävä! :) Terkut! <3

17 neliötä kirjoitti...

Kiitos! olisi hienoa nähdä, missä asustatte, joten pitääkin pohtia, miten sen saisi järjestymään :) oot ollut mielessäni :)

Emmi kirjoitti...

Laitahan mietintään. :) Täällä on ollut ihana asua, tykätään! Ja olet myös mielessä. Jospa taas kohta nähdään!

Sarppu kirjoitti...

Ihana ihana Venetsia, kerran olen käynyt ja haluaisin uudelleen, ehkäpä sitten joskus :)