keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Tämä on nyt muutaman kuukauden toiminut meidän varakeittiönä. Itseasiassa huone on alunperinkin ollut yläkerran  asunnon keittiö, jonka tiskialtaan ja kaapit jouduimme jo aikaisemmin viemään pois putkiremontin, pienen kosteusvaurion ja erinäisten muiden syiden vuoksi. Nyt se pikkuisen harmittaa, koska ainoa tiskipaikka on tällä hetkellä vessassa...mutta eiköhän me vielä pärjätä! :) kai niitä kurjempiakin keittiöitä ihmisillä on :D Huone on ikkunaton ja kahden isomman huoneen sekä yläkerran eteisen välissä, joten olemme vähän pohtineet, josko rakentaisimme siihen jossain vaiheessa 2. kylppärin ja vaatehuoneen.


Meidän söpö hella. Toimii muuten jotakuinkin moitteettomasti! Keväällä naakka pääsi tekemään hellan yläpuolella olevaan ilmavaihtohormiin pesän, ja oltiin sitten koko kesä vähän heikolla hapella, kun ei raaskittu pikku poikasilta kotia viedä. Kärytkään eivät pesän vuoksi kovin hyvin menneet ulos, mikä latisti kokkausintoa. Loppukesästä ryhdyimme putsaamaan hormia, ja totesimme pesän olevan aivan ilmaräppänän suulla, ihme etteivät tipuset tippuneet huoneeseen. Kummastelinkin välillä, mistä ihmeestä hellalle aina ilmestyi kuivia lehtiä ja hiekkaa!


3 kommenttia:

Liisukka kirjoitti...

Voi miten mahtava hella! <3

Ihana kun päivität nykyään usemmin, pääsee fiilistelemään teidän taloa ja remppaa :)

T. Uskollinen lukija Lapista :)

17 neliötä kirjoitti...

Kiva kun olet uskollinen! :) koitan nyt enemmän laittaa remontista, sitä on nimittäin kiva itsellekin tehdä päiväkirjaksi.

Me tykätään myöskin kovasti hellasta. Mietimme sitä varsinaiseen keittiöönkin, mutta uunin ja kahden levyn samaan aikaan käyttäminen ei muistaakseni onnistu...hmm..tehtiinköhän hölmösti kun ostettiin uusi induktioliesi? huomaan, että alan olla niin kiintynyt hellaan, etten haluaisi myydä sitä pois remontin lopuksi! :D se on oikeastikin tosi söpö!

Karhis kirjoitti...

Tuo hella on ihan uskomaton helmi! Yhdistettynä tuohon punaiseen levyyn vielä mahtavampi! Säästäkää hella!