perjantai 13. kesäkuuta 2008

Vihreä talo



Torstaisin ja perjantaisin kaupat ovat pidempään auki, joten työpäivänkin jälkeen ehti vielä etsimään puuttuvia asioita. Harjoittelijakaverini matkalaukku oli jäänyt Amsterdamiin konetta vaihdettaessa, ja vaikka lentoyhtiö tietää laukun sijainnin, ei se ole pystynyt organisoimaan sitä Irlantiin. Itse etsin kannettavalle laukkua ja hiirimattoa. Joudun käyttämään töissä omaa tietokonettani, mikä oli aika yllätys, enkä ottanut Suomesta laukkua mukaan, joten toistaiseksi olen kuskannut konetta muovikassissa.

Työpäivä alkaa yhdeksältä ja päättyy kuudelta. Työmatkaan menee tunti kumpaankin suuntaan, ensin kävelen pysäkille keskustaan ja sitten loppumatka taittuu bussilla. Kävelymatka on hurjan kiva, joen yli ja pitkin kapeita kujia. Galwayssa asutaan aika tiiviisti, mutta matalasti, joten asutus on levittäytynyt laajalle alueelle, eivätkä tiet vedä sitä määrää henkilöautoja. Ruuhka on siten yllättävän iso ja matkanteko hidasta.

Kävimme eilen kirjakaupassa huokailemassa. Kirjat ovat edullisia ja kaikenlaisia kiinnostavia löytyy. Paikalliset sanovat tämän olevan huono shoppailukaupunki, mutta minusta kivointa on vain se, että liikkeet ovat erilaisia, kuin Tampereella, jolloin kauppareissut ovat paljon jännittävämpiä. Tänään löytyi lisää kaikkea kivaa katseltavaa, joten no, pakko myöntää, etten malttaisi odottaa taas huomisaamua...


Tässä kummipojalle kuva! :)

5 kommenttia:

Olina kirjoitti...

Wau!=)Uskon, että kävelymatka on mainio! Ja ihmiset tahtovat shoppailla niin erilaisia asioita, jollekulle se kirjakaupassa käyntikin todella voi olla kivaa, toiselle kelpaa vain ostoskeskus... Toivottavasti löydät laukun pian! Ei kuulosta järin mukavalle tahi ergonomiselle kuljettaa läppäriä muovikassissa=)

Sanna kirjoitti...

Kivoja maisemia sulla sielä! Mutta eipä sulla paljon vapaa-aikaa jää, jos työpäivät on niin pitkiä? Miten paikallinen ruoka maistuu? :)

maijja kirjoitti...

Huiman värinen tuo vihreä talo!

17 neliötä kirjoitti...

Olina - löysin ihan mukavan, sillä en halunnut sellaista mustaa peruslaukkua, joka minulla jo on kotona. Täytyy tunnustaa, että nyt kierreltyäni kaupungilla, tykkään käydä melkein kaikissa kaupoissa :)

Sanna - vapaa-aikaa on tosiaan aika vähän, mutta toisaalta töissä saa hyvää kokemusta. Ruoka, hmm, ihan hyvää, vaikka en mitää erityisen paikallista olekaan syönyt. Täältä ei saa mitään vähä-laktoosista, se on vähän ongelma minulle...

maijja - täällä on muitakin huimia seinänvärejä...

Vintage living kirjoitti...

Tuo vihreä talo kelpaisi mulle..eikun otan sittenkin tuon Anton`s ;)