torstai 26. kesäkuuta 2008

Psykopaatti naapurissamme


Vielä ennen tämän illan jännittävää arvontaa ajattelin kirjoittaa viime päivien suurimmasta keskustelunaiheesta meidän kämpässä.

Eilen lopultakin kohtasin kasvokkain sen oudon ihailukirjeen lähettäjän, meitä salaa tarkkailleen silmäparin. Kun ovikello illalla soi, menin avaamaan ja vesisateessa seisoi outo mies, joka puhui ranskalaiskorostuksella, arvasin heti, että tässä se meidän psykopaatti nyt sitten on. Mutta sen sijaan, että hän olisi antanut minulle lapun ”tiedän, mitä teit viime kesänä”, raiskannut, murhannut, paloitellut ruuvimeisselillä ja heittänyt kappaleina Atlanttiin simpukoiden sekaan, hän kysyikin: Saisinko puhua äitisi kanssa? Kun lopultakin kohtaan aidon psykopaatin, hän kysyykin äitiäni! Kuinka nuorelta oikein näytän? Olin hiukan häkeltynyt ja sanoin etten ymmärrä, jolloin mies lähti pois. Kävin kertomassa miehestä kämppikselleni, tietämättä, että hän oli päivällä käynyt viemässä kirjeen takaisin miehelle ja pyytänyt tätä pysymään meistä erossa. Koska mies oli luullut minua hänen -kanssani täysin samanikäisen kämppikseni- lapseksi, loukkaantui kämppis niin, että päätti lähteä samantien miehen asunnolle.

Tällä kertaa hän oli mennyt sisälle sähköttömään asuntoon ja keskustellut aika pitkään miehen kanssa kynttilän valossa. Vain toinen puoli miehen kasvoista oli näkynyt hämärässä, yksi iso silmä tuijottanut häntä, ja mies kertonut, kuinka oli kuullut äänen sisällään, että kämppikseni rakastaa häntä. Huoneessa oli haissut kaikki mahdolliset eritteet, ja mies oli esitellyt maalauksiaan kasvottomista naisista, jotka kuitenkin olivat olleet äärettömän taitavasti maalattuja. Keskustelussa miehen kanssa esille tulleiden asioiden vuoksi kämppikseni menee luultavasti puhumaan poliisille, mutta en usko miehen olevan varsinaisesti paha tai huumeiden vaikutuksessa, vaan sairas ja avun tarpeessa. Vaikka hänen mahdollinen syyllisyytensä ulottuukin sellaisille osa-alueille, joita ei voi missään tapauksessa pitää hyväksyttävänä, tavallaan tunnen sääliä miestä kohtaan. Pohdin, että mitenkähän meillä Suomessa olisi, saisiko maahanmuuttaja apua mielenterveysongelmiinsa, jos kerran se ei ole itsestään selvää omille kansalaisillekaan? Pitäisikö ensin tapahtua jotain kauhistuttavaa, että ketään kiinnostaisi?

Illalla ei meinannut tulla uni. Tuuli humisi ja narisi nurkissa, sade paiskasi ikkunaa ja kämppiksen kertomus painoi mielessä. Siinä vaiheessa kun kämppikseni ystävät lähtivät, ja ilmanpaine pamautti oveni auki, oli pienestä kiinni, etten huutanut.

7 kommenttia:

Markka kirjoitti...

Hurjaa! Ihan kuin jostain elokuvasta. Hui.

Marengin elämää kirjoitti...

Täytyy kyllä sanoa, että kämppiksesi on todella rohkea, kun uskalsi mennä miehen luokse. Minä olen juuri tuollaisissa asioissa oikea pelkuri enkä menisi mistään hinnasta lähellekään miehen taloa.

Osaisiko paikalliset työkaverisi kertoa mistä miehelle saisi apua? Sairas hän varmasti on, mutta ei välttämättä paha?! Mutta voisiko hänestä myöhemmin koitua ongelmia kämppiksellesi?

Jännittävää...

Niina kirjoitti...

Oli pakko tulla uudelleen seuraamaan arvonnan tuloksia ja lueskelemaan muutenkin kivan tuntuista blogia.

Hui miten jännää sinulle onkaan tapahtunut! Toivottavasti saat puhuttua tapahtuneesta jonkun kanssa ettei se jää sinua vaivaamaan enempää!

Ja toivottavasti mies saa hoitoa ja jättää teidät rauhaan.

17 neliötä kirjoitti...

markka - niinpä! Sitä me täällä itsekin toistelemme!

marengin elämää - näin jälkikäteen ajateltuna kämppiksen ei ehkä olisi ollut järkevää mennä yksin asuntoon sisälle...meinasi ensin, ettei kehtaa mennä edes kertomaan poliisillle, koska palkäsin niiden moittivan moisesta. Toivottavasti asia on nyt sitten hoidossa, poliisit ainakin lupasivat käydä miehen luona.

niina - kiva kun tulit uudestaan:) Tapaus oli kurjin ehkä sille kämppiksistä, jota asia eniten koski. Me muut saimme kaikesta kuitenkin niin paljon huumoria, että en usko mitään traumoja jäävän:)

Ekub kirjoitti...

Todellakin hurja tarina! Itse kuulun myös pelkureiden sakkiin, eikä minua saisi menemään lähellekään tuollaista pelottavaa tilannetta. Toisaalta huumori ja mainitsemasi hyvät naurut auttavat!

Olina kirjoitti...

Hui, mitä tapahtumia. Näin kirjoitettuna toki kuulostaa hyvin jännittävälle, mutta tosi elämässä aika hurjaakin. Toivon todella, että mies saa apua, ja te rauhaa. Todella rohkea veto oli kämppikseltäsi mennä juttelemaan miehelle (ei ehkä kovin turvallista, jos toinen oikeasti kuulee ääniä päässään...), ehkä kuitenkin asian yli on helpompi päästä, kun on kohdannut sen kasvoista kasvoihin...

17 neliötä kirjoitti...

ekub - en tiedä, saako vakaville asioille nauraa, mutta meillä tosiaan oli pari iltaa hupia kiusoitella toisiamme siitä, kenelle ne kirjeet olivat...

olina - se mies oli kämppistäni onneksi pienikokoisempi, ja muutenkin kämppikseni vaikuttaa olevan sellaista hihat heilumaan-tyyppiä. Rohkeasti ja fiksusti oli puhunut miehen kanssa ahdistuksestaan huolimatta:)