perjantai 16. toukokuuta 2008

vähän lisää Raumalta



Tässä vielä vähän lisää Rauman tunnelmia...

Kurssien loppukritiikit ovat aina vähän rankkoja, mutta eilinen oli hauska. Tottakai tuotoksemme haukuttiin hyvässä hengessä, sekä yksi opiskelija Konstantinopolifriikiksi. Minä olin erehtynyt käyttämään "Pimeä keskiaika"-termiä ja kirjoittamaan käännöskukkasena turkkilaiset turkeiksi, joten opinpa taas, että AINA pyydän jonkun oikolukemaan tekstini (paitsi nämä blogitekstit). Aamulla pistin kaiken varalta lyhyimmän hameeni päälle, mutta koulussa huomasin harmikseni kurssikaverillani vielä lyhemmän hameen. Saa nähdä, kummalle tulee parempi arvosana ;)

Yritän etsiä tuulipuvun. Sellaisen vettähylkivän, kivan näköisen...Mutta se on lähes mahdotonta! Sesonki on kuulemma ohi (!) ja pieninkin koko niistä vielä myymättä olevista on päälläni sen näköinen, että siinä teltassa yöpyisi kolme henkeä, koira ja kylmälaukku. Myyjä kipitti lastenosastolle, mutta ne puvut ovat vielä isompia, ihan oikeasti. Vasta koko 142 oli jotakuinkin ok leveyssuunnassa, mutta hihat olivat lyhyet. Ja kaikki puvut, joita sain sovitettavaksi, olivat vaaleanpunaisia. Minä haluan kasvaa standardikokoiseksi ja näyttää hyvältä retkellä! En halua näyttää raasulta kuusivuotiaalta äidin isossa kansitakissa, jonka värikin on kuin kuusivuotiaan lemppari!

8 kommenttia:

Vintage living kirjoitti...

Tsekkaa Halpa-hallin tarjonta! Siis ihan oikeasti, sieltä sattaa löytää hyviä ja sopivankokoisia ulkoilutakkeja ja -housuja. Siis jos käyttö jää suht vähäiseksi, ettei tarvitse olla mikään laatuvaate.Ja väritkin voi miellyttää enemmän kun saattaa saada mustaa, ruskeata valkoista tms. Oon ostanut joskus 150 cm ulkoilutakin ja housut sieltä;)

Sanna kirjoitti...

Voin kuvitella tuon ongelman! Mulle on aina kaikki housut liian pitkiä, ja jos ne lyhennyttää niin yleensä ne muuttuu huonon malliseksi. Tää markkinatalous suosii tietyn kokoisia ja mallisia, niin se vain on...

Bohemian girl kirjoitti...

Nice places. I guess they are in Finland, I have seen Suomi through out your posts. They recall a lot places in Lithuania, which I visited in 1999 when it was still kind of forgotten and shabby in a nice way, human. So the wooden and colorful architecture with some folklore parts reminds me of those places a lot, and I am wondering right now why I have never considered these places to have something in common more than it seems.

Olina kirjoitti...

Ai se onkin hameen mitasta kiinni;D Sääli, että meillä KAIKKI opettajat ovat naisia, ja töiden esittelykin oli ja meni tukevasti pitkät housut jalassa...

Ompelijana täytyy sanoa, että onneksi maailmasta löytyy myös ei-standardi vartaloisia ihmisiä; niin julmaa kuin se onkin, te olette meidän leipämme. Silti, voin hyvin ymmärtää, miten turhauttavaa on, jos todella ei löydä minkäänlaista kunnon vaihtoehtoa kaupasta.

17 neliötä kirjoitti...

vintage living - kiitti vinkistä! Pohdin kyllä, että voisin ostaa ihan kunnon puvun, kun sille oikeastaan olisi tosi useinkin käyttöä, ja sateisessa Irlannissa vielä enemmän...mutta voisinhan ainakin mennä tutkimaan tarjonnan.

Sanna - jee, enkö olekaan ainoa... ;)

Bohemian girl - the latest photos are from Old Rauma in the west coast of Finland. It is an UNESCO world heritage city and quite lovely in it 's roughness. I have also been to Lithuania, I visited my friend in Vilnius last summer, and liked it a lot! I think the scale is the thing that most reminds from Lithuania...The photos from 4th and 5th of May in my blog are actually from Vyborg in Russia. Vyborg was a Finnish city until the second world war and the old city there is very interesting.

Olina - noo, ehkä se hameen pituus on vain toiveajattelua ;)

Vintage living kirjoitti...

Tuli mieleen vielä toinen paikka mistä voisi katsoa, nimittäin Citymarketin urheiluosasto. Sielläkin saattaa olla urheilupukuja vuoden ympäri, tai urheiluliikkeissä. Mutta voihan se olla että nyt myydään vain shortsia ja t-paitaa. Ja sitten toi koko -ongelma on kyllä aina vastassa, huokaus. Mun halppis ulkoiluasuni kyllä kesti useamman vuoden, mutta kun ei niiden laadusta ole aina takeita.
Tai ehkä löytäisit ulkoiluasun Irlannista?

Merja kirjoitti...

Kivannäköisen tuulipuvun löytäminen on hankalaa ja vielä vaikeampaa tietysti jos on pienikokoinen..

Marks & Spencer Irlannissa voisi olla hyvä vaihtoehto. Kohtuuhinnat ja luultavasti vettäpitäviä vaatteita pitäisi löytyä läpi vuoden..

17 neliötä kirjoitti...

merja - kiitos vinkistä! Tuulipuvun hankkimisen voisin tosiaan jättää sitten Irlantiin...luulisi siellä ilmastossa sen kuuluvan sesonkiin aina ;)