sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Kuin kaksi marjaa?!

Minussa ja siskossani aina erehdytään. Minua kiitellään ihanista häistä (siis siskoni), kutsutaan siskoni nimellä, ja jopa peilikuvastaan siskoni taannoin erehtyi...ja naapuri onnitteli siskoani ylioppilaaksi pääsystä minun juhlissani. Tykkäämme monista samoista asioista ja samantyylisistä vaatteista, mutta omasta mielestämme meidät kyllä erottaa.

Siskoni pojat totesivat laittaessani ruokaa, että täti, me olemme huomanneet, ettet ole ihan samanlainen kuin äiti. Kysyin, mitä he sillä tarkoittavat. Pojat vastasivat, että kun et tee kaikkia asioita samalla tavalla. Koska et paista perunoita yhtä rapeiksi.

12 kommenttia:

papupata kirjoitti...

Hei, täältä löytyy siis upean pöllöntekijä?
Milenkiintoinen blogi.. jatkampa tutkimista...

tiuku kirjoitti...

Vau, aika jännä! Olen siskosi blogissa myös pyörähtänyt (siltä löytyy niin satumaista tunnelmaa) en kuitenkaan ihan heti hoksannut että olette siskokset.Hauskaa!
Onko teillä paljon ikä eroa? Ja (ainakin)takaa päin, kyllä olette häkellyttävän saman näköisiä.
Minulla on kaksos tytöt kohta 3v. Heistä kuulee paljon hassuja kommentteja, toisista aivan toistensa kopiot toisista selvästi eri näköiset. Millaistahan on sitten kun kasvavat. Pienenä olisin toivonut kovasti siskoa, suunnilleen saman ikäistä. Ja olisihan huipppu hauskaa jo todella voisi hämätä ihmisiä, niin kuin te!
Onnekasta!

Merja kirjoitti...

Ihana kommentti pojalta, kerta kaikkiaan!

Minä olen myös siskoni kanssa aika lailla samannäköinen, sisko 2,5 vuotta nuorempi. Joskus olemme katselleet valokuva-albumia nuoruusajoilta ja kinastelleet siitä kumpi mahtaa olla kuvassa ;-)

Merja kirjoitti...

Toinen kommentti vielä: selasin blogiasi kauemmaksi ja huomasin huikean kuvan 5. päivän kohdalla. Oletko itse tehnyt tuon metsäkuvan? Todella lumoava!!

17 neliötä kirjoitti...

papupata -joo, pöllö oli sellainen prototyyppi...tykkään pöllöistä, ja ajattelin kehitellä sitä vielä. Mutta Kiitos kohteliaisuudesta! :)

tiuku -meillä on kuusi vuotta ikäeroa, joten ihan pieninä meidät toki kaikki ihmiset erottivat. Meidän välissä on yksi sisko, joka ei ole oikeastaan ollenkaan samannäköinen, eikä myöskään vanhin siskomme tai pikkuveli muistuta meitä yhtä paljoa. Hassuinta on se, että itse näen meidät aika eri näköisinä. Tytöilläsi on varmaan hauskaa isona hämätä ihmisiä samannäköisyydellä!

merja - hauskaa! Me ei sentään siskoni kanssa kinata valokuvista :) 5.päivän kuvan tein tosiaan itse yhteen opiskeluprojektiin.

Anna Emilia kirjoitti...

Sun pääsiäiskuvat näyttää hirmu kivoilta. Enpä tiennyt teidän olevan siskoksia. Molempien blogeja on tullut luettua...

Vintage living kirjoitti...

Joo, en ymmärrä kuinka meidät aina sotketaan! Ehkä me oltiin ennen enemmän samannäköisiä. Tai sitten sama pituus hämää, meitä 155 senttisiä ei ole joka nurkan takana? Ja kun ajattelee, että silmien ja hiusten (värjäämättäkin)värikin on eri! Mutta ehkä meillä on samanlaisia eleitä ja liikeratoja jne.

Merja kirjoitti...

Mutta kumpi on kumpi kuvassa? ;-)

Vielä siitä tekemästäsi metsäkuvasta: oletko koskaan myynyt kuviasi? Tai kiinnostunut yleensä tekemään useampia kappaleita? Tuo kuva kiinnostaisi minua ostomielessä, se on niin kiehtova. Onko se tehty jonkinlaisella sekatekniikalla, eli digikuvaa ja maalausta yhdistellen?

Matroskin kirjoitti...

Ihania pääsisäiskuvia. Lasten kommentit ovat parhaita. Minä olen kuulemma lapsi ja isä on aikuinen. Grrrr...

17 neliötä kirjoitti...

Anna Emilia - kiitos! :)

vintage living - äitikin oli tänään sitä mieltä, ettei me näytetä samalta, ja muutenkin kuulemma puhutaan eri asioista sille.

merja - minä olen se vaaleampi ja puoli senttiä lyhyempi (kuvassa näytän lyhyemmältäkin, mutta oikeasti olen vain sen puoli senttiä). Voisin kyllä hyvinkin myydä kuvan, tosin en ole sitä koskaan tulostanut, sillä projekti, johon sen tein, oli digitaalinen. Se on kuvankäsittelyohjelmalla tehty, ja taidan ensin koetulostaa sen itselle, jotta näen pikselitarkkuuden. Sopiiko, jos ottaisin koetulostamisen jälkeen viisaampana yhteyttä blogissasi olevaan sähköpostiosoitteeseen? :)

matroskin - lasten jutut on tosiaan ihan parhaita. Tänään höpöttelin siskoni kuusivuotiaan tytön kanssa ja kerroin harkitsematta hänelle, että kiinalaiset mässyttävät syödessään. Olen satavarma, että huomenna kaikki eskarissa kuulevat sen...

Vintage living kirjoitti...

jep, voin kuvitella kuinka äiti sanoi asian. Jos näytit ton kuvan niin luultavasti kommentti oli jotenkin sen suuntainen, että "ettehän te oo yhtään samannäköisiä kun sää oot tollanen langanlaiha ja ihan kuihtunut ja E:lla on noin suuri takapuoli, varmaan L:n suvulta peritty, ihan niin kuin S:lla" ;)

17 neliötä kirjoitti...

vintage living - :D noo, vähän sinnepäin, paitsi että litanniaan ei kuulunut L:n sukua ja S:a...tällä kertaa...